Kukkia ja enkeleitä – pohjoispohjalaisia koristemaalattuja arkkuja

POHJOIS-POHJANMAAN MUSEO | 14.9.2017–4.2.2018

Kukkia ja enkeleitä -näyttely esittelee Pohjois-Pohjanmaalla vaikuttaneiden, kansanomaista maalausperinnettä edustaneiden taiteilijoiden töitä. Näyttely pohjautuu tutkija ja konservaattori Marko Kaston tutkimuksiin ja kartoituksiin.

Lars Gallenius, Mikael Toppelius ja Emanuel Granberg ovat tunnettuja erityisesti kirkkotaiteilijoina. He työskentelivät kuitenkin myös muunlaisten maalaushankkeiden parissa; kirkkojen seinäpintojen lisäksi koristemaalauksia on esimerkiksi arkuissa, kaappien pinnoissa ja rasioissa. Tunnettujen maalareiden ohella esitellään myös muutamia tunnistamattomien taitelijoiden töitä.

Näyttelyn nimi Kukkia ja enkeleitä kokoaa yhteen ne teemat, jotka yhdistävät näyttelyyn valittuja esineitä. ”On luontevaa ottaa aiheeksi kukat, kun puhutaan Toppeliuksesta. Niitä hän totisesti osasi maalata”, toteaa Marko Kasto. ”Enkelit puolustavat paikkaansa Toppeliuksen kirkkotaiteessa ja Granbergin kirkollisessa ja profaanissa tuotannossa. Näyttelyn yhteydessä esitellään Granbergilta viisi arkkumaalausta, joista kahdessa on putto tai enkeli”, jatkaa Kasto.

Talonpoikaismaalareista on julkaistu useita tutkimuksia, mutta alueemme tärkeimpien maalareiden Mikael Toppeliuksen ja Emanuel Granbergin profaaneja eli maallisia töitä ei ole aiemmin kokonaisvaltaisesti kartoitettu. Jo 1600–1700-luvuilla toimineen Lars Galleniuksen tuotantoa on esitelty aiemmin vuonna 2011 Pohjanmaan museon näyttelyssä Mestareiden jäljillä, jossa Kasto toimi kuraattorina.

Konservaattorina Marko Kastoa kiinnostaa myös maalareiden väripaletti eli se, millä pigmenteillä työt on toteutettu. Pigmentti on värillinen hienojakoinen jauhe, joka ei liukene sideaineeseen. Pigmentti antaa  maalauksessa käytettäville väreille värin tai muun optisen ominaisuuden. Tutkimuksissa on ollut apua seurakuntien tilikirjoista, joissa on mainintoja niin kirkkojen sisä- kuin ulkopinnoissakin käytetyistä väripigmenteistä. Maalareiden väripaletti saattoi olla yllättävän runsas! Sideaineena käytettiin pellavasiemenöljyä tai liimaa, joka tehtiin hienoimmillaan vasikan nahasta.

Jotkut pigmentit saattoivat menettää sävynsä valon vaikutuksesta. Arkut ovat tässä mielessä mielenkiintoinen poikkeus. Se, että arkkuja on pääsääntöisesti pidetty kiinni, on säilyttänyt niiden sisäkansien maalausten värisävyt lähellä sitä, millaisia ne olivat maalaushetkellä yli 200 vuotta sitten. Kirkkomaalausten värisävyt ovat muuttuneet aikojen kuluessa vaaleammiksi tai tummemmiksi olosuhteiden vaikutuksesta.

Näyttelyn kuraattorina toimiva Marko Kasto (s. 1966) on koulutukseltaan huonekalukonservaattori. Hän on opiskellut alaa Teuvalla, Tukholmassa ja Helsingissä. Aiemmin hän on kuratoinut viisi näyttelyä ja kirjoittanut kolme niihin liittyvää julkaisua: Mestareiden jäljillä, Mestareita ja oppipoikia sekä Itä-Uusimaa kukkii. Hän on julkaissut myös useita koristemaalattuihin huonekaluihin liittyviä artikkeleita.

Maalarit: Lars Gallenius, Mikael Toppelius, Emanuel Granberg, H.O., Tuntematon I, II ja III

NÄYTTELYN EKSTRAT

 

Näyttelyn yhteydessä on mahdollisuus tutustua Marko Kaston kirjoittamiin artikkeleihin: 

Kukkia ja enkeleitä 
Kirkkomaalarin väripaletti
Pohjoispohjalaisia maalareita 


Artikkelien taitto ja oikoluku: Sari Kärkkäinen.

Näyttelyesineet ovat Pohjois-Pohjanmaan museon, Kansallismuseon, Raahen museon, Vaasan museoiden, Keski-Pohjanmaan museoiden, Haukiputaan kotiseutumuseon, Raahen seurakunnan, Pedersören kotiseutumuseon sekä yksityishenkilöiden kokoelmista.

Koulut ja oppilaitokset

Tämän linkin takaa voit ladata näyttelyyn liittyvät tehtävät