Sinä kutsut minut
Oulun taidemuseo 18.12.2021–17.1.2022

Oulun taidemuseon Reppu-tilassa on esillä kahden oululaistaiteilijan, valokuvaaja Marcos Katzin ja kirjailija Minna Mikkosen, yhteistyönä syntynyt runoista ja valokuvista koostuva näyttely.

Valokuvaaja Marcos Katz on kuvannut ihmisiä ja pariskuntia muun muassa Suomessa, Kiinassa, Meksikossa, Chilessä ja Iso-Britanniassa. Hänen kuvattavansa eivät poseeraa, vaan Katz on löytänyt mustavalkokuviinsa hetket, joissa paljastuu jotain intiimiä, herkkää ja todellista. Katzin kuvissa myös luonto on tärkeässä osassa.

Kirjailija Minna Mikkosen tekstit tutkivat ihmissuhteiden sävyjä: rakastumista, kaipausta, eroja ja yksinäisyyttä. Ihminen on myös suhteessa maailmaan, jossa elää. Runojen ihmisissä kulkevat tunteiden lisäksi veden olomuodot ja maaelementti, josta ihminen on tullut ja jonne hän palaa. Toive yhteyteen, tulla kuulluksi ja nähdyksi, on ihmiselle syntymästä saakka elintärkeä. Mikkosen runot luotaavat tätä yhteyttä ja sen katkoksia.

Näyttelyssä on lisäksi esillä Oulun kartta, johon kävijät voivat halutessaan merkitä symbolitarran siihen kohtaan kaupunkia, jossa on kokenut jonkin mieleenpainuvan tunnekokemuksen. Kävijöiden paikoista ja sanallisista muistoista muodostuu Oulun tunnekartta, jonka pohjalta Mikkonen kirjoittaa näyttelyn lopuksi tekstin.

Näyttelyn teokset ovat osa taiteilijoiden yhdessä toteuttamaa Sinä kutsut minut -taidekirjaa. Taidekirjaa ja valokuvavedoksia on ostettavissa Oulun taidemuseon museokaupasta näyttelyn ajan.

Näyttely on avoinna museon aukioloaikojen mukaisesti. Liput: 7–10 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut on tukenut näyttelyn toteuttamista kulttuuriavustuksella

 

Kuva ylhäällä ja bannerissa: Oxford, Englanti, heinäkuu 2015

Buenos Aires, Argentiina, joulukuu, 2011

Gijón, Espanja, kesäkuu 2018