Raimo Törhönen Snadisti retro
Oulun taidemuseon alakerran suuri A-sali ja pimeä Tasku-tila
26.5.–11.9.2022

Raimo Törhönen luonnehtii näyttelyään snadisti retroksi, sillä esille asetetut teokset avaavat näkymiä taiteilijan ajatuksiin ja niiden kehittymiseen vuosien varrella. Törhösen tuotannossa on sarjallisuutta ja toistuvia teemoja, joiden äärelle hän palaa samaa aihetta uudelleen teoksissaan varioiden.  

Törhöselle taide on kommunikaation muoto ja taiteen tekeminen on olemassaolon ihmettelyä. Maalausten keskeisiä aiheita ovat ihmiset ja eläimet, erityisesti koirat. Kuvattavan läsnäolon tai muiston tavoittavissa teoksissa on usein kyse olemassaolon hauraudesta, arvoituksellisuudesta ja kauneudesta. 

Taidemuseon alakerran isoon saliin, sekä pimeään Tasku-tilaan ripustetussa näyttelyssä nähdään Raimo Törhösen maalauksia sekä esineteoksia.  Suuressa A-salissa on esillä näyttelyyn valmistuneita uusia maalauksia, sekä vanhempia teoksia museoiden ja yksityishenkilöiden kokoelmista. Mukana on taiteilijan rakastettuja eläinaiheita ja muotokuvia ihmisistä. 

Pimeässä Tasku-tilassa on nähtävissä kokoelma Raimo Törhösen esineteoksia, joiden lähtökohtina ovat usein kadulta tai ympäristöstä löytyneet esineet. Sarjallisuus näkyy myös näissä teoksissa, joista moni tavalla tai toisella lähestyy ulossulkemisen ja kontrollin teemoja.  

Raimo Törhönen (s. 1960 Hyvinkäällä) on kuvataiteilija, joka maalatessaan pyrkii sulkemaan pois sanallisen ajattelun sekä muut häiriötekijät, kunnes kahdenkeskinen tila työn kanssa aukeaa. Maalaamisen lisäksi Oulun Pikisaaressa työskentelevä taiteilija tekee esineveistoksia, installaatioita sekä ympäristötaidetta. Hänen teoksiaan on mm. Oulun ja Aineen taidemuseoiden kokoelmissa. Törhönen on toteuttanut myös julkisia teoksia, joista kaksi seinämaalausta löytyvät Oulusta. 

 

Keskus­te­luoppaat

Kesä-elokuussa vaeltavat keskusteluoppaat ovat tavattavissa näyttelysaleissa ti–su klo 10–11 ja 17–18. Keskusteluoppaan kanssa voit jutella näyttelyistä tai kysyä niihin liittyviä kysymyksiä. Heidät tunnistaa rintamerkistä.

 

Kuva ylhäällä ja bannerissa: Raimo Törhönen: Rilken koira, 2019, öljy kankaalle, 120 x 160 cm. 

Raimo Törhönen: Oi Mutsi Mutsi (O Mother, Mother), 2009, öljy kankaalle, 150 x 120 cm. Oulun taidemuseon kokoelma. Kuva: Mika Friman. 

Raimo Törhönen: Into the Black (yksityiskohta), 2016, öljy kankaalle, 160 x 320 cm. Aineen taidemuseon kokoelma. 

Video: Mika Friman. Tekstitys: suomi ja englanti.

 

Kuva: Mika Friman