SUPERNATURAL – Samassa maailmassa
Oulun taidemuseo 29.5.–17.10.2021

SUPERNATURAL on kansainvälinen nykytaidenäyttely, jonka ytimessä ovat hyperrealistiset veistokset. Amerikkalaisesta taiteesta 1960-luvulla maailmalle levinnyttä ja erilaisiin koulukuntiin muokkautunutta äärimmäistä realismia luonnehtii todentuntuisuuden ja outouden yhdisteleminen, yksityiskohtaisuus ja silmiä hivelevä viimeistely. Kehollisuuden ulottuvuuksia ja moninaisuutta ilmentävässä SUPERNATURAL-näyttelyssä on mukana myös erilaisia videoteoksia ja valokuvasarja.

Ihmisen ja luonnon tasapainoinen suhde on inhimillisen olemassaolon perusedellytys. Teollista vallankumousta seuranneen teknologisen kehityksen vaikutukset ovat olleet moniulotteiset ja arvaamattomat. Monien nykytutkijoiden mielestä ihmiskunnasta itsestään on tullut maapalloa muuttava evoluutiovoima. Tulevaisuus vilisee mahdollisuuksia ja uhkia, mutta kehityssuunnat eivät ole suoraviivaisen mustavalkoisia.

SUPERNATURAL suuntaa ajatukset maailmassa olemiseen, ihmisyyteen ja sen tulevaisuuteen yhdessä kaikkien elollisten ja ei-inhimillisten olentojen kanssa. Yli kolmenkymmenen taiteilijan teokset kysyvät ja ehdottavat omalla taiteellisella vapaudellaan: Keitä tai mitä meistä tulee? Miltä kehomme näyttävät tulevaisuudessa? Miten luonto reagoi? Mitä vaikutuksia teknologisella kehityksellä on henkiseen tilaamme?

Nykytaiteilijat imevät jatkuvasti vaikutteita ja ideoita tiedemaailmasta. Osa näyttelyn taiteilijoista toimii yhteistyössä tutkijoiden kanssa, työskentelee moniosaavissa tiimeissä tai työpareina. Monet ovat löytäneet käyttökelpoisia näkökulmia luonnontieteistä ja teknisistä tieteistä, toiset taas pohtivat yleisinhimillisellä tasolla lajitovereittensa aivoituksia. Geenitekniikan ja keinoälyn avulla voidaan jo nyt muokata luontoa, eläimiä, kasveja ja ihmistä itseään. Teknologiset innovaatiot, kuten 3D-tulostaminen, robotiikka ja synteettinen biologia, ovat vaikuttaneet näyttelyn taiteilijoiden työskentelytapoihin, materiaalisuuteen, ilmaisuun ja sisältöihin.

Näyttelyssä on teoksia seuraavilta taiteilijoilta:

Banz & Bowinkel (Friedemann Banz & Giulia Bowinkel), Hicham Berrada, Lee Bul, Anne Carnein, Anna Dumitriu & Alex May, Anna Estarriola, Isa Genzken, Glaser/Kunz (Daniel Glaser & Magdalena Kunz), Thomas Grünfeld, Sam Jinks,  Krištof Kintera, Josh Kline, Peter Land, Lucia Leuci,  Goshka Macuga,  Reiner Maria Matysik, Maurice Mbikayi, Fabien Mérelle, Patricia Piccinini, Santissimi (Sara Renzetti & Antonello Serra), SUPER VIVAZ (Lina Baltruweit & Johannes Breuninger), Maija Tammi, Anna Uddenberg, Andro Wekua, Pinar Yoldas

Näyttelykonsepti: Nicole Fritz, Kunsthalle Tübingen

Kuraattorit: Elina Vieru (kuratointi Oulun taidemuseossa), Maximilian Letze (Institut für Kulturaustausch)

Yhteistyössä: Institut für Kulturaustausch

 

Näe ja koe näyttely lapsen kanssa

Muksuboxit on suunniteltu perheiden, päiväkotien ja alkuopetuksen ryhmien käyttöön teostarkastelun innoittajaksi museovierailulle. Muksuboxit löytyvät Oulun taidemuseon 1. kerroksesta ja sen saa ottaa maksutta mukaansa kierrokselle. Boxista löytyy ohjeet ja materiaalit neljän taideteoksen yksityiskohtaisempaan toiminnalliseen tarkasteluun lasten kanssa. Muksuboxista löytyvät tarvittavat ohjekortit ja materiaalit. Muksuboxeja on taidemuseolla kolme ja voit halutessasi varata ne käyttöösi (esim. päiväkotiryhmän tullessa vierailulle) asiakaspalvelustamme.

Tulostettavat materiaalit / Printable materials (pdf)

Muksuboxi, ohjeet ja tehtävät
Children’s activity box, instructions and assignments

Liitteet / Appendix

Virtapiirin rakentamisohje 
Electric circuit assembly directions

Eläinkortit / Animal cards

Bottila on tila, jossa voit tutkia jäljen tuottamista erilaisten kinesteettisten ja ohjelmoitavien laitteiden avulla. Jälkeä voi tuottaa monella eri tapaa, joko itse tai jonkin välineen tai mekaanisen laitteen välityksellä. Onko koneen tekemä jälki yhtä arvokas ja merkittävä verrattuna omalla kädellä ja liikkeellä tuotettuun jälkeen? Voivatko mekaaniset laitteet korvata ihmisen tarpeet oman luovuuden ja jäljen toteuttajana, vai voiko yhteistyöstä syntyä uusia, ennennäkemättömiä oivalluksia? Tule, tutki ja kokeile, mitä jälkeä sinä saat aikaiseksi yhteistyön tuloksena.

Bottila on avoinna päivittäin klo 13–14 ja 15–16. Tilan käyttö sisältyy pääsylipun hintaan ja osallistujamäärä on rajoitettu koronaturvalliseksi. Halutessasi voit rakentaa mukaan otettavan piirtobotin, materiaalimaksu 5e. 

 

Kuva ylhäällä: Sam Jinks, Koirapää, 2008, silikoni, ihmiskarvaa, turkista, taiteilija ja Sullivan+Strumf, Sydney/Singapore. Kuva: Graham Baring
Kuva bannerissa: Isa Genzken, Näyttelijät III, 3, 2015, sekatekniikka, 9 mallinukkea, Galerie Buchholz, Berlin/Cologne/New York. Kuva: Axel Schneider, Frankfurt am Main

Anna Dumitriu & Alex May,  Archaeabot: Postsingulariteetti ja postilmastonmuutoksellinen elämänmuoto, 2018, 
3D-tulostettu vedenalainen robotti, jossa tekoälyn säätämä neuroverkko, taiteilijoiden omistuksessa. Kuva: Vanessa Graf /Ars Electronica

Fabien Mérelle, Perhoset (yksityiskohta), 2013, silikooni, hartsi, maali, hius, kangas, taiteilija ja Edouard Malingue Gallery

 

Anna Uddenberg, Villi #7 (painottomuus), 2017, sekatekniikka, Aldala Collection of Diamond-Newman Fine Arts LLC. Kuva: Gunter Lepkowski