Tapahtumia Luupissa

Tapahtumat

< Takaisin

Anu Utriainen luennoi Elga Sesemannista

Aika: to 30.8.2018 17:00 - 18:00
Paikka: Oulun taidemuseo, Oulun taidemuseo, Kasarmintie 9

Elga Sesemann – taiteilija unohduksesta esille

Moderni nainen –näyttelyn kuraattori, Ateneumin taidemuseon amanuenssi Anu Utriainen esitelmöi taidemaalari Elga Sesemannin (1922 – 2007) elämästä ja taiteesta. Esitelmän pääpaino on 1940-luvun maalauksissa, mutta mukana on muutamia esimerkkejä myöhemmältäkin ajalta.

Elga Sesemannin taiteilijaura alkoi lupaavasti hänen opiskeltuaan Suomen Taideakatemian koulussa ja sen jälkeen vielä vuoden Vapaassa taidekoulussa. Hänen teoksiaan oli ensi kertaa esillä 1943, jonka jälkeen hän osallistui moniin yhteisnäyttelyihin ja piti lukuisia yksityisnäyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Muutto Ruovedelle 1950 yhdessä taiteilijapuoliso Seppo Näätäsen kanssa vei kuitenkin Elga Sesmannin syrjään taidepiirien valtavirrasta. Vasta viime vuosina hänen taiteensa on alkanut jälleen herättää kiinnostusta. Etenkin hänen sotien jälkeistä 1940-luvun vahvaa ekspressiivistä ja värikylläistä tuotantoaan pidetään taidehistoriallisesti kiinnostavana.

Museo on poikkeuksellisesti auki klo 19 saakka, joten luennon jälkeen on mahdollisuus kierrellä vielä näyttelytiloissa. Luento kuuluu taidemuseon pääsylipun hintaan. Tulethan tilaisuuteen ajoissa, sillä paikkoja on rajoitettu määrä.

Kopioi tapahtuman jakolinkki

LUUPPI SOSIAALISESSA MEDIASSA