Tapahtumia Luupissa

Tapahtumat

< Takaisin

PERUTTU | Walking Bass -kierros, Ahti Lassila

Aika: la 18.4.2020 18:00 - 21:00
Paikka: Oulun taidemuseo, Oulun taidemuseo, Kasarmintie 9

TAPAHTUMA ON PERUTTU. Museo- ja tiedekeskus Luupin Myllytullin vierailukohteissa eli Tiedekeskus Tietomaassa, Oulun taidemuseossa ja Pohjois-Pohjanmaan museossa perutaan kaikki kaikille avoimet yleisötapahtumat 31.5.2020 saakka koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi viranomaisten antamien suositusten mukaisesti.

Ahti Lassila suunnittelee Oulun taidemuseon tilaan ja Ellen Thesleffin Aurinkosuudelma-näyttelyyn sekä Sijoiltaan – Pakolaisuuden arkeologiaa -näyttelyyn sopivia sävelaihioita, joita kehittelee edelleen pysähtyessään soittamaan näyttelytilan eri pisteisiin. Teokset, tila ja akustisen kontrabasson äänimaailma tuottavat paikalla olijoille uudenlaisen taidekokemuksen.

Ahti Lassila on toiminut pitkään klassisen puolen orkesterimuusikkona ja pistäytynyt myös välillä bändimuusikkona rytmimusiikin puolella. Vuodesta 2015 hän on toteuttanut sooloesiintymisiä, joissa esiintymistila on kokonaisvaltaisesti käytössä. Eritysesti taidemuseot ovat osoittautuneet todella inspiroiviksi ympäristöiksi.

Esitysajat klo 18 ja 20. Taidemuseo on avoinna poikkeuksellisesti klo 12–21.

Sisältyy näyttelylipun hintaan 7–10 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Jakolinkki

 

LUUPPI SOSIAALISESSA MEDIASSA

Siirry Luupin Facebook-sivulle Siirry Luupin instagram-sivulle Siirry Luupin Twitter-sivulle Siirry Luupin YouTube-sivulle Siirry Luupin blogiin