Kahvila on ollut aina tärkeä osa Tietomaa-vierailua. Nyt siitä on tullut entistä näkyvämpi osa tiedekeskusta, sillä uudistunut Tiedekahvila on nyt täyttä Tietomaata niin ulkoasultaan kuin toiminnoiltaankin.

Ala-aulassa sijaitseva kahvila on saanut uuden ilmeen. Tiedekahvilan sisutuksessa pilkahtelee kahvittelijoille ja ruokailijoille tietoa hauskalla tavalla. Tiede on elävää ja käsin kosketeltavaa kahvilassakin.  Tiedekeskus valtaa kahvilan konkreettisesti, sillä pöytiin tulee ihka-aitoja toiminnallisia minikohteita tuttuun Tietomaan tapaan. Asiakkaat voivat testailla herkuttelun lomassa pöytien toiminnallisia minikohteita tai vaikka muokkailla sisustuksesta löytyvät alkuaineiden lyhenteet uusiksi.

Kerran kuussa on luvassa sunnuntainen tiedebrunssi yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Tiedebrunssien luentojen aiheet vaihtelevat unen vaikutuksista Oulun seudun vesivaroihin ja Lapin kaivoskiistoihin.

Kahvila on Tietomaan ala-aulassa ja sinne on vapaa pääsy. Arkipäivisin on tarjolla kotiruokalounas ja viikonloppuisin voit tilata vaikka maistuvan hampurilaisaterian. Tilauksesta myös tarjoilut erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin.

Tiedekahvilan lounas

Tietomaan Tiedekahvilassa on tarjolla lounas arkipäivinä maanantaista perjantaihin. Päivittäin vaihtuva kotiruokalounas sisältää pääruuan, alkukeiton ja runsaan salaattivalikoiman. Vaihtoehtoisesti on tarjolla myös kevytlounas eli päivän keitto ja salaattipöytä.

Molempiin lounasvaihtoehtoihin sisältyy myös leivät, levitteet, ruokajuomana maito, vesi tai mehu sekä jälkiruokakahvi tai -tee.

Lounas on tarjolla mape klo 11–13

Kotiruokalounas 9,90 €
Kevytlounas 8,50 €

LOUNASLISTA

Tulevien viikkojen lounaslistat löydät kahvila-ravintolayrittäjämme Kanrestan sivuilta.
Mikäli tulet lounaalle ryhmän kanssa, ilmoitathan tulostanne etukäteen kahvilaamme.

_____________________________

Lounaiden, illallisten ja kokouskahvitusten tilaukset:

Kanresta Oy
Ravintolapäällikkö Arja Järvinen
puh. 045 617 6586
arja.jarvinen(at)kanresta.fi

Tilavaraustiedustelut:

Museo- ja tiedekeskus Luuppi
puh. 044 703 1335
myynti.luuppi(at)ouka.fi

Kevään 2019 Tiedebrunssit

 

Tänä keväänä myöhäisaamiaisen nauttijoille on tarjolla tieteentekijöiden kiinnostavia ajankohtaisia alustuksia vaihtuvista aiheista. Kevätkauden brunssiluennoilla pohditaan unen vaikutuksia ihmiseen, Oulun seudun vesivaroja ja myös Lapin kaivoskiistoja. Kevään päätteeksi rikotaan vielä myytti hiljaisista suomalaisista.

17.2. Pekka Rossi: Pohjavesi – veden kiertokulun näkymätön osa ja juomavetemme tärkeä lähde
17.3. Vesa Kiviniemi: Unen merkitys aivoille
14.4. Vesa-Pekka Herva Lapin kaivoskiistat ja niiden hallinta
19.5. Anna Vatanen: Myytti hiljaisista suomalaisista murtuu

Tiedebrunssit toteutetaan yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa.

Tiedebrunssi klo 11–15. Luento klo 12.30 (kesto n. 30 min).

Brunssin hinta 19 €/aikuinen
Lapset 0–4 v. veloituksetta, 4–12 v. 11€/hlö, yli 12 v. aikuisten hinta
Luento kuuluu brunssin hintaan. Brunssin ostaneet saavat lisäksi kuittia näyttämällä Tietomaan näyttelylipun puoleen hintaan.

Tiedebrunssin menu

Vihersalaattia ja salaatinkastiketta
Savulohi- pastasalaattia
Marinoituja kasviksia
Pinaattimunakasta
Paistettuja nakkeja sekä kasvisruokailijoille Falafel-pyöryköitä
Yrttidressing
Maustamatonta jogurttia ja marjoja
Mysliä
Kinkkua ja juustoa
Tomaattia ja kurkkua
Croisantteja
Talon tuoretta Ciabattaa/Luomu ruisleipää
Voita ja levitettä
Kahvia ja haudutettua teetä
Tuoremehua sekä vettä
Hedelmävalikoima
Keksejä
Suklaapiirakkaa

YHTEYSTIEDOT

Tiedekahvila on avoinna ma–to 9–16, pe 9–17, la–su 10–17.

Ravintolapäällikkö Mira Hautaviita, 045 617 6586, mira.hautaviita(at)kanresta.fi

Kanresta Oy