
August Sahlsten -lukio
Tyrnävällä sijaitseva August Sahlsten -lukio on monimuotolukio, joka on saanut nimensä tyrnäväläisen juustomestarin mukaan.
Lukion kotoisat tilat ovatkin entisessä Juustolassa Myllykirjaston kupeessa.
AS-lukiossa hyödynnetään nykyaikaista teknologiaa ja etäopetusta. Opiskelijat suorittavat lukio-opintonsa monimuoto-opiskeluna.
Opettajat ohjaavat opiskelijoiden työskentelyä videoneuvottelun, lähiopetuksen ja digitaalisten oppimisympäristöjen avulla. Lisäksi AS-lukion ryhmänohjaajat huolehtivat arjen sujumisesta koululla.
Opiskelijoiden koulupäivä on etäopetuksesta huolimatta hyvin tavanomainen: oppitunnit alkavat klo 8.15 ja päättyvät yleensä klo 15. Muutoin lukiossa noudatetaan samoja työ- ja loma-aikoja kuin Lyseolla.
AS-lukion erikoisuuksia on, että osa soveltavista kursseista tarjotaan juuri tätä lukiota varten. Lukiolaiset voivat suorittaa IB-lukion Business and Management-opintoja. Lisäksi tarjolla on Oulun Ammattikorkeakoulun biotalouden kursseja.
Opiskelijoilla on myös mahdollisuus opiskella Lyseolla sekä valita kursseja eLukiosta. Näin he voivat opiskella sellaisiakin oppiaineita, joita omassa lukiossa ei ole tarjolla.

ja lyhyt koulumatka tyrnäväläisille."
tiivis porukka ja kaikki kavereita keskenään."
August Sahlsten -lukio
Meijeritie 4
91800 Tyrnävä
Apulaisrehtori:
Päivi Pirilä
puh. 044 703 9462
sähköposti: paivi.pirila (a) ouka.fi
Ryhmänohjaajat:
Niina Harjunpää
puh. 040 542 5536
Lea Pesonen
puh. 040 741 9323
Sari Tapola
puh. 040 6609497
sähköpostit: etunimi.sukunimi (a) eduouka.fi
Opinto-ohjaaja:
Tiina Rautalin
puh. 044 703 9454
tiina.rautalin (a) eduouka.fi
AS-lukion opinto-opas 2022 - 23
Opiskelijahuoltoryhmän toimijoita:
Erityisopettaja: Hanna Häkkinen
hanna.hakkinen (a) tyrnava.fi, puh. 050 406 7509
Koulukuraattori: Anne Kelhä
anne.kelha (a) tyrnava.fi, puh. 050 349 2481
Terveydenhoitaja: Tuija Vittaniemi
tuija.vittaniemi (a) tyrnava.fi, puh. 050 384 4236