Siirry suoraan sisältöön

Hollantilaisen nykysirkus-duo Marta & Kimin esitys nähtävissä Valveen kulttuuritalolla

20.3.2023

Sirkustaiteilija-tanssijaduo Marta & Kim vierailee Oulun Musiikkijuhlilla ja Flow-sirkuksessa. Esitykset nähdään kulttuuritalo Valveen Valvesalissa 24.–25. maaliskuuta.

Marta Alstadsæter ja Kim-Jomi Fischer ovat aikaisemmin vierailleet Oulussa jo vuonna 2019 teoksellaan Engel ja he esiintyivät Flow Productionsin tuotannossa Varikko vuonna 2022.

Taiteilijat ovat mukana myös Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan tulevassa teoksessa Faravidin Maa, joka on Oulun teatterin ja Flow Productionsin yhteistuotanto.

Teos rakkaudesta

Teos Our Arms Grew Together on omakuva tekijöidensä rakkaussuhteesta. Alankomaalainen Kim-Jomi Fischer ja norjalainen Marta Alstadsæter yhdistävät teoksissaan nykysirkusta ja -tanssia hyvin orgaanisella tavalla. Maailmassa, joka korostaa itsenäisyyttä, he ovat valinneet keskinäisen riippuvuuden.

Rehellinen ja melkein dokumentaarinen teos kertoo siitä, mikä normaalisti jää suljettujen ovien taakse: kahden ihmisen yhdeksi ruumiksi tulemisen aistillisuudesta ja haavoittuvuudesta.

Samalla se näyttää myös sen, mikä on epämukavaa: kyvyttömyyden kävellä pois toisen luota, päästää irti kontrollista ja henkilökohtaisista tavoitteista. Tekijät kysyvät uskallammeko hukata itsemme ja muodostaa yhteisen identiteetin ollen riippuvaisia toisistamme?

Our Arms Grew Together -esitykset  24. ja 25. 3. klo 19.00 kulttuuritalo Valveen Valvesalissa.

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Marta Alstadsæter ja Kim-Jomi Fischer ovat esiintyneet Oulussa ensimmäisen kerran 2019. Kuva: Anna van Kooij

Lue myös

Lue lisää aiheesta