Siirry suoraan sisältöön

Mikä ihmeen bokashi? Oulun yliopisto järjestää työpajan, jossa perehdytään ruoanjätteiden kierrätykseen

28.5.2023

Oulun yliopiston tutkijat järjestävät tiistaina 30. toukokuuta työpajan, jossa tutustutaan bokashin tekemiseen eli keittiössä tapahtuvaan ruoanjätteiden kompostoimiseen fermentoimalla.

Bokashi on jo monille tuttu asia, sillä tapa kierrättää keittiön biojätettä on kasvattanut Suomessakin nopeasti suosiotaan.

Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa voi tutustua aiheeseen syvemmin tiistai-iltana. Yliopiston tutkijoiden avulla voi selvittää muun muassa oman bokashin terveysvaikutuksia, mikrobikoostumusta ja vaikutusta kodin biodiversiteettiin.

Työpajassa havainnollistetaan, mitä bokashiprosessissa tapahtuu. Tapahtumassa voi keskustella asiantuntijoiden kanssa muun muassa siitä, miten bokashikotien mikrobistoa voi kartoittaa sekä vaihtaa kokemuksia muiden bokashintekijöiden kanssa.

Mukana ovat mikrobiologi Katharina Kujala ja ympäristösosiologi, tietokirjailija Veera Kinnunen Oulun yliopiston Biodiverse Anthropocenes (ANTS) -tutkimusohjelmasta. Osallistujista valitaan viisi vapaaehtoista kotitaloutta Oulun seudulta mukaan tutkimukseen.

Työpajaan voi ilmoittautua maanantaihin 28. toukokuuta mennessä Veera Kinnuselle sähköpostiosoitteella veera.kinnunen(at)oulu.fi.

Bokashityöpaja Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa (Kaitoväylä 5) 30. toukokuuta klo 18–20.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Oulun yliopiston työpajassa kerrotaan, mitä bokashiprosessissa tapahtuu. Kuva: Birgitta Vinkka

Lue myös

Lue lisää aiheesta