Opiskelijoiden vaalikarnevaalit Linnanmaalla: luvassa varjovaalit, tori ja paneelikeskustelua
Peräti 77 prosenttia nuorista aikoo äänestää tulevissa eduskuntavaaleissa. Oulun yliopiston ylioppilaskunta, Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta ja Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta järjestävätkin Linnanmaan kampusalueella Opiskelijoiden vaalikarnevaali -tapahtuman keskiviikkona 15. maaliskuuta.
Päivän aikana opiskelijat pääsevät tutustumaan puolueiden ja ehdokkaiden vaaliteemoihin vaalitorilla ja kuulemaan ehdokkaiden vastauksia tiukkoihin kysymyksiin iltapäivän paneelissa. Ehdokkaille järjestetään myös keskustelutilaisuus, jossa päästään syventymään opiskelijoita koskeviin teemoihin. Tapahtumat sijoittuvat Linnanmaan kampusalueelle, joka on keskeinen paikka Oulun alueen yli 20 000 korkeakouluopiskelijalle.
Opiskelijoiden vaalitorilla, joka on avoinna keskiviikkona kello 10-14, on tavattavissa eduskuntaan valittujen eri puolueiden ehdokkaita Oulun vaalipiirin alueelta. Samaan aikaan opiskelijoilla on mahdollista äänestää varjovaaleissa, joiden äänet lasketaan ja julkistetaan päivän päätteeksi. Luvassa on myös arvontaa äänestäjien kesken.
Paneelia ja keskusteluja
Iltapäivällä, alkaen kello 15.30, Oamkin Business Cornerissa järjestetään Me ollaan nuoriso, ollaanko me tulevaisuus? -keskustelutilaisuus. OYY, OSAKO ja O’Diako antavat Oulun alueen eduskuntavaaliehdokkaille mahdollisuuden keskustella korkeakouluopiskelijoiden kanssa tärkeistä asioista yhteisessä, vapaamuotoisessa keskustelutilaisuudessa.
Tilaisuudessa esitellään opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet sekä keskustellaan opiskelijakuntien ja ylioppilaskunnan edustajien kanssa opiskelijoiden tarpeista ja huolista.
Keskustelutilaisuuden jälkeen päivä lopetellaan vielä opiskelijoiden vaalipaneelilla kello 16.30. Paneelissa on tarkoitus käsitellä opiskelijoille tärkeitä teemoja, ja paikalle on kutsuttu eduskuntaan valittujen puolueiden ehdokkaita. Paneelin jälkeen on myös mahdollista jäädä keskustelemaan teemoista opiskelijoiden kanssa. Paneeli striimataan.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.