Siirry suoraan sisältöön

Oulu loves me -tapahtuma käynnistää rasisminvastaisen viikon

17.3.2023

Tänä vuonna 20.–26. maaliskuuta vietettävällä rasisminvastaisella viikolla syvennytään ensisijaisesti työelämän rasismiin. Oulussa järjestetään teemaviikolla monenlaista ohjelmaa, joka alkaa lauantaina 18.3. Valkean Kesäkadulla pidettävästä Oulu loves me -tapahtumasta.

Rasisminvastaisen viikon teemana on tänä vuonna rasismi ja työelämä. Kampanjan pääviesti on ”tunnista, tiedosta, toimi”.

Oulussa rasismin vastaisen viikon avaa Oulu loves me -tapahtuma Valkean Kesäkadulla lauantaina 18.3. klo 12–13. Tapahtumassa on tarjolla muun muassa muotinäytös sekä musiikki-, tanssi- ja ruonoesityksiä. Puheenvuoroissa tartutaan myös rasisminvastaisen viikon teemaan ja tuodaan esille, kuinka jokainen voi omalla toiminnallaan purkaa syrjiviä käytäntöjä. Oulun kaupungin puolesta tapahtuman ja koko viikon avaa maahanmuuttopäällikkö Arto Willman.

Tapahtuma jatkuu Valkean uudessa nuorten tilassa klo 13–15 erilaisilla työpajoilla, aktiviteeteilla ja mukana olevien tahojen palveluiden esittelyllä.

Oulun kaupungin monikulttuurikeskus Villa Victor koordinoi Oulussa rasisminvastaisen viikon kokonaisuutta. Yhteistyöverkosto on kasvanut vuosi vuodelta, ja mukana on kaupungin toimijoiden lisäksi monia järjestötoimijoita ja yhteisöjä.

Rasisminvastaisella viikolla ovat ovat Oulun kaupungin lisäksi mukana muun muassa Pohjois-Suomen ETNO, Suomen Punainen Risti, Vuolle Oulu, Oulu2026, Pohjois-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta ja Rauhankasvatusinstituutti.  Yhteistyötä rasisminvastaisen viikon tiimoilta on tehty Oulussa vuodesta 2011 alkaen.

Koko rasisminvastaisen viikon ohjelma: www.ouka.fi/oulu/villavictor/oulu-loves-me

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Rasisminvastaisella viikolla puututaan tällä viikolla työelämän syrjiviin käytäntöihin. Kuvituskuva: Mostphotos

Lue myös

Lue lisää aiheesta