Siirry suoraan sisältöön

Paavo J. Heinonen somettaa avoimesti ja seuratusti kaupunginvaltuustosta

20.4.2020

Oulun kaupunginvaltuusto kokoontuu tänään poikkeuksellisesti etänä Teams-sovelluksen kautta. Paavo J. Heinonen on vuosikausia myös referoinut kokouksen kulkua omalla facebook-sivullaan. Kokous on myös nähtävänä striimattuna suorana lähetyksenä.

Kaupunginvaltuutettu Paavo J. Heinonen (vas.) on tehnyt julkisia facebook-päivityksiä kaupunginvaltuuston kokouksista ainakin vuodesta 2016. Näin hän muistelee.   

”Valtuuston kokouksissahan ei yleensä tapahdu juuri mitään, siitä se alkoi, oli tylsää. Mutta epäilen, että alun perin olisin alkanut päivittää kokouksista, kun olin ehkä pöytäkirjantarkastajana. Asiat jää paremmin mieleen, kun ne kirjoittaa ylös. Ja sitten muutkin voi katsoa muistiinpanojani.” 

”Suupieli vinossa kirjoitan kokoomuksen tai vihreiden kannanotoista.” 

Heinoselle päivitykset ovat keino merkitä muistiin valtuustokeskusteluja. 

”Facebook on muutenkin luonteva yksinpuhelun väline, Twitteriin en osaa mennä, ja facebookissa roikun jatkuvasti. Mitään kuvia tilanteista en päivityksiin liitä, joskus voin laittaa esimerkiksi (talousjohtaja) Weisellin Jukan taulukoita, joista huomaan, että onhan tuota rahaa taas.” 

Kirjoittaminen puheenvuoroa luontevampaa

Heinonen painottaa, että kyseessä ei ole reportaasi varsinaisesti.  

”Kirjoitan päivityksiä minun vasemmistoliittolaisen pääni läpi siitä mitä valtuuston kokouksessa päätetään. Päivityksissä on satunnaisia ja valikoituja puheenvuoroja. Esiin nostan häkellyttävimmät tai itseäni hämmästyttävimmät puheenvuorot tai jos joku puheenvuoro vaikuttaa järkevältä. Kyllä se käy kirjoitustyylistäni ilmi mitä mieltä olen. Suupieli vinossa kirjoitan kokoomuksen tai vihreiden kannanotoista, vihreiden kanssahan me vasemmistossa kilpaillaan äänistä.” 

"Facebook-päivitykset on oiva keino karkoittaa ikävystymistä", sanoo Heinonen.

Heinonen paljastaa, että pari kertaa on tullut vähän editoitua. 

”Silloin olen sanonut jotenkin pöljästi.” 
 
Kirjoittamista Heinonen pitää itselleen luontevampana ilmaisuna kuin puheenvuoroa kokouksessa. 

”Tästä valtuustokaudesta on muutenkin jäänyt sellainen olo, että ei tarvita puheenvuoroa. Menee helposti inttämiseksi.”  

Palautteesta mielekkyyttä  

Heinosella on 4 688 facebook-kaveria. Heistä kuka tahansa voi kommentoida hänen valtuustopäivityksiään. 

”On tullut sellaista palautetta, että mukava, kun kirjoitat, pysyy kärryillä mitä tapahtuu valtuustossa, mutta se palaute tulee lähinnä omilta kavereilta tai muulta omalta viiteryhmältä. Osa oululaisista kokee päivitykset ilmeisesti tärkeiksi ja se tuo mielekkyyttä. Keskustelua päivityksissäni tulee aika vähän enkä sitä keskustelua nykyään oikein haluakaan, se ottaa enemmän kuin antaa. Suoraan kysymykseen vastaan, jos on aikaa.” 

Anteeksikin on Heinonen kerran pyytänyt päivitystään. 

”Silloin eräs valtuutettu tuolta politiikan toiselta laidalta huomautti, etten ollut kohdellut häntä ihan oikein.” 

Poliitikkojen somen käyttö lapsenkengissä 

Toinen valtuustokausi on menossa 41-vuotiaalla Heinosella.  

”Valtuuston kokoukset ovat kuntademokratian näyttämö, jossa kaikki on lopulta käsikirjoitettua sen pohjalta mitä on edellisinä viikkoina neuvoteltu tai sovittu.”    

Poliitikkojen somen käytöstä Heinonen toteaa, että se on ”lapsenkengissä jopa Oulun kokoisessa kaupungissa.” 

”Siis kun ajatellaan somen käyttöönottoa kuntalaismielipiteen huomioimisessa. Itse ajattelen niin, että olen facebookissa tavoitettavissa, jos joku haluaa kysyä jotain, mutta en aina vastaa kaikkeen. Poliitikoilta vaaditaan kuitenkin ymmärrystä siitä miten some toimii. Onhan se nyt ihan erilaista miten ollaan ihmisiin yhteydessä somen kautta kuin vielä viime vuosisadalla.” 

Heinosen valtuustopäivityksiä saavat kuntalaiset lukea jatkossakin. Niin hän lupaa.

  

Valtuuston kokous tänään maanantaina 20.4. klo 17. Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat julkisia. Korona-epidemian takia valtuutetut osallistuvat kokoukseen etänä Teams-sovelluksen kautta. Puheenjohtaja, sihteeristö ja muut virkamiehet ovat paikalla Isokatu 9:n valtuustosalissa. 

Kokoukset videoidaan suorina lähetyksinä osoitteessa www.ouka.fi/live. 

Paavo Heinonen nostaa valtuuston kokouksia koskeviin facebook-päivityksiin itseään häkellyttäviä, hämmästyttäviä tai järkevältä kuulostavia puheenvuoroja. Kuvat: Sanna Krook

Lue myös