Ajankohtaista

< Takaisin

Kuntouttavan työtoiminnan kautta työsuhteeseen

Sara Väntsi työskentelee Nuorten pajakeskuksen lounasravintola Makoisassa. Hänet on juuri palkittu Ammattikeittiöosaajat RY:n Pohjois-Pohjanmaan alueen johtokunnan myöntämällä kannustusstipendillä.

Saran polku kuntouttavan työtoiminnan kautta työsuhteeseen on hieno "vaikeuksien kautta voittoon" -tarina. Ohjaavien tahojen havainnot tuen ja elämäntilanteen kohentamisen tarpeesta ovat olleet saattamassa Saraa eteenpäin. Kokonaisvaltainen näkemys ja tavoitteiden asettaminen yhdessä nuoren kanssa ovat etenemisen kannalta tärkeitä. Näitä kuntouttavan työtoiminnan onnistumisia tulisi nostaa esille enemmän, sillä se toinen näkökulma saa usein palstatilaa turhankin paljon.

Sara, mitä teit ennen pajalle tuloa?

"Palvelualan Opistosta kokiksi & tarjoilijaksi vuonna 2014, sen jälkeen olin hetken töissä Fazerin leipomossa. Liki 4 vuotta kerkesin olla työtön ennen pajalle tuloa. Työttömänä arjessa ei ollut mitään säännöllistä sisältöä, sitä saattoi iltapäivälle asti nukkua ja yöt juhlia. Pitkä työttömyys  johtui osittain oman elämän haasteista ja peloista pärjäisinkö työmaailmassa. Mörkö työelämästä pääni sisällä vain kasvoi."

Mistä kuulit työpajoista?

"Työpajoista olin joskus kuullut huhupuhetta, että sinne voisi päästä ainoastaan harvat ja valitut. Sosiaalityöntekijäni kuitenkin kertoi työpajoista sittemmin tarkemmin ja myös, että sinne on nuorten ihmisten mahdollista päästä."

Miksi kohdallasi päädyttiin kuntouttavaan työtoimintaan?

"Pitkän työttömyyden takia oli aika alkaa tekemään asioilleni jotain. Elämän perusrytmi ja arki oli sekaisin, myös oman henkisen ja fyysisen jaksamisen vuoksi kuntouttava työtoiminta oli minulle juuri sitä mitä tarvitsin."

Miten tilanteesi eteni?

"Aloitin ensin kolmena päivänä viikossa keittiöpajalla, olisiko mennyt alle kuukausi ja lisättiin neljäs päivä viikolle. Pikku hiljaa sain elämän arkirytmiä kuntoon kulkemalla kuntouttavassa ja aloin voittamaan sosiaalisten tilanteiden pelkoja. Se mahdollisti paremman mielialan ja asenteen opetella uudestaan asioita. Myös terveydellisetkin haitat minussa alkoivat olla hallittavissa. Lähes vuoden olin kuntouttavassa työtoiminnassa. Keittiöpajan työvalmentaja Kaisa oli tarkka, joten se toi "kuria" ja täsmällisyyttä itselleni.

Kun pääsin Lounasravintola Makoisan puolelle kuntouttavaan työtoimintaan, se nopeutti kehittymistäni ja haastoi minua lisää oppimaan ammattikeittiön asioissa. Aluksi asioissa oli hakemista, sillä ammattikoulussa käydyistä keittiöhommista ei ollut juuri mitään muistiini jäänyt vuosien jälkeen. Asiat kun alkoivat sujumaan ja Merjan (Makoisan keittiöpäällikkö) opit alkoivat mennä ymmärrykseeni, minulle alkoi tulla ajatus siitä, ettei ehkä lounasravintolassa työskentely olisikaan hassumpaa.

Aiemminhan emmin pitkään uran vaihdon kanssa. Makoisan työtehtäviä aloin saada yhä enemmän, ja lopulta pääsin työkokeiluun. Työkokeilussa päivä aloitettiin jo klo 7.30 maanantaista perjantaihin. Kesän jälkeen olisi tarkoitus aloittaa työsuhde palkkatuella Makoisassa. Makoisassa työskentelevät Merja ja Marjo mahdollistivat minun runsaan kehittymisen keittiöalalla ja itseluottamuksen kasvun. He ovat aurinkoisia ja kannustavia."

Minkälaiset ajatukset sinulla on koko ”matkasta”?

"Ajassa taaksepäin kun menee, niin tilanne huvittaa. Kun tulin pajalle tutustumaan, mielessäni eivät olleet yhtään keittiöhommat, vaan autopaja ja mahdollisesti tulevaisuudessa nuorisotyöohjaajan opinnot.  Työpajan aikana löysin takaisin kiinnostuksen ravintolamaailmaan, ja mikä tärkeintä, työpajat saivat minut pois työttömyyden varjoista. Minulle on ollut suuri apu pajasta ja olen tosi kiitollinen osaavasta henkilökunnasta, ilman sitä välttämättä en näkisi ja kokisi omaa tulevaisuuttani kirkkaampana.  Ennen kaikkea sain kiinnostusta yrittää lähteä työmaailmaan.


Kinnostuitko Nuorten työpajoista? Lue lisää työpajojen kotisivulta

 

Teksti: Sara Väntsi ja Jaakko Vetämäjärvi

Jakolinkki