Ajankohtaista nuorille

< Takaisin

Byströmin Ohjaamon chat lisää aukioloaan

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi Byströmin chatin aukioloaikoja on lisätty 23.3. alkaen. Chat on avoinna maanantaista perjantaihin klo 12-16 ja klo 20-22.

Byströmin chatissä 13-29-vuotias voi jutella nimettömänä mieltään painavista asioista tai kysyä opiskeluun, asumiseen, kesätöihin, terveyteen, seksuaalisuuteen, kavereihin, yksinäisyyteen tai muuhun elämään liittyviä neuvoja. Paikalla on aina vähintään kaksi työntekijää, esimerkiksi nuorisotyöntekijä, seksuaalineuvoja, terveydenhoitaja, etsivä nuorisotyöntekijä, ammatinvalintapsykologi tai koulukuraattori.

Koulutamme lisää työntekijöitä lähipäivinä. Chattiin tulee mukaan Oulun kaupungin Turvallinen Oulu -hankkeen Nopsa-tiimi. Nopsan kohderyhmää ovat lapset ja nuoret, jotka ovat kokeneet tai  kokevat turvattomuutta, uhkaa tai häirintää (mukaan lukien netissä tapahtuva kiusaaminen, häirintä ja groomaus).

Myös alueellisesta nuorisotyöstä liittyy nuoriso-ohjaajia joukkoon. Oulun kaupungin koulukuraattoreita ja -psykologeja on samoin tavoitettavissa chatin kautta.

Chatissa on yhteishakupäivä 26.3, Tuolloin nuoret voivat kysyä yhteishakuasioista ja saada apua haun tekemiseen. Maanantaisin klo 12-14 on työnhakupaja, jossa saa apua ansioluettelon ja työhakemusten laatimisessa, sopivien työpaikkojen etsimisessä, työhaastatteluun valmistautumisessa tai missä tahansa muussa työnhakuun liittyvässä, askarruttavassa asiassa.

Etsivän nuorisotyöntekijät ovat tavoitettavissa puhelimitse call in -ajalla joka arkipäivä klo 13–15.

Byströmin Ohjaamon terveydenhoitaja on tavoitettavissa puhelimitse p. 050 594 5831 arkipäivisin klo 9–15. Terveydenhoitajan kanssa voi keskustella koronavirukseen liittyvästä poikkeustilanteesta ja omista huolista tilanteessa.  

Chat löytyy osoitteista: www.ouka.fi/bystrom ja www.nettinappi.fi 

Löydät Byströmin Ohjaamon myös Instagramista ja Facebookista @bystrominohjaamo

 

Lisätietoja:
Kohdennetun nuorisotyön koordinaattori Jenni Martimo
p. 044 703 8246, jenni.martimo[at]ouka.fi

Jakolinkki

Byströmin Ohjaamo - kohtaamme sinut

NettiNappi - tietoa ja neuvontaa verkossa

Nuorten työpajat - Maailman siistein työpaikka

Työpörssi - etsi sopiva työkokeilupaikka

Lyhytosoite tälle sivulle www.ouka.fi/nuoret