Ajankohtaista

< Takaisin

Stockmann lähti mutta keltaiset kassit palaavat katukuvaan Oulussa

Keltaiset kangaskassit vaeltavat  lauantaina 20.10.2018 puolen päivän jälkeen kaupungilla, Kauppakeskus Valkeaassa ja Tiernapoikapatsaalla Oulussa (Isokatu 25 Oulu)

Tekstiiliopettajaliitto TOL ry on valinnut vuoden teemaksi "Näkyvä käsityö". Käsityön on tärkeää näkyä modernina oppiaineena, jossa opiskellaan tulevaisuuden taitoja. Käsityötä oppiaineena ei aina arvosteta mikä näkyy valtakunnallisesti esim. niin että ainetta opettamaan ei palkata aineenopettajaa. Käsityönopetuksesta on myös vääränlaisia mielikuvia, ja se nähdään edelleen usein tuotelähtöisenä tekniikoiden opetteluna, jopa vanhanaikaisena tai "mukavana puuhasteluna". Näihin ongelmiin pyritään teeman avulla vaikuttamaan. 

Käsityössä opitaan kädentaitojen lisäksi tärkeitä työelämätaitoja: kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisua, yhteistyötaitoja ja digitaalisen teknologian käyttöä. Käsillä tekeminen kasvattaa myös sinnikkyyttä ja joustavuutta sekä auttaa löytämään omia vahvuuksiaan. Käsitöitä tekemällä voi myös rentoutua ja lievittää stressiä mikä on tärkeää nopeatempoisessa arjessa.

Oulu-opiston kädentaitojen ryhmät ovat lähteneet mukaan haasteeseen. Ajatuksena oli ideoida hullunkurisia keltaisia kasseja, jotka loistavat Oulun kaupungin katukuvassa kuin Stockmannin hullujen päivien kassit aikoinaan. Hauskoja sloganeita ja persoonallisia kuvioita! Itsetehdyt kassit ovat vaihtoehto muovikasseille ja kertakäyttökulttuurille. Materiaalit ovat pääasiassa kierrätettyjä: vaatteista, liinoista, huomioliiveistä ym. Samoin tekniikat ja menetelmät vaihtelevat tekijöiden kiinnostuksen mukaan. Kassien tekijät ovat ainutlaatuisia, jonka vuoksi kassit ovat uniikkeja. Yksilöllisyys ja persoonallisuus on tärkeää käsillä tekemisessä mutta myös se näkyy mikä merkitys on ollut yhteisöllisyydellä.

Oulu-opisto on Suomen 4. suurin kansalaisopisto ja sitä ylläpitää Oulun kaupunki. Noin 50 000 oppitunnista kädentaitoja (tekstiili- ja tekninen työ) annetaan vajaa 10 000 tuntia. Oulu-opistossa on 165 kädentaitoryhmää, reilu 1600 kurssilaista kädentaidossa ja 50 kädentaitojen opettajaa, joista neljä on päätoimisia.

Stockmann lähti mutta keltaiset kassit palaavat katukuvaan!

Jakolinkki

Oulu-opisto Facebookissa