Oulu-opiston kuulumisia
Etätyötä Itävallasta
Vedic Art -menetelmäkurssin opettaja piti viimeisen opetustunnin etänä koronapesäkkeen naapurista.
Aurinkoiset terveiset Itävallasta Leobenin kauniista ja jo kesäisestä, vuorten ympäröimästä kaupungista. Olen täällä poikani perheen mukana, kun perheenäiti suorittaa pakollista ulkomaan työrupeamaansa paikallisessa yliopistossa. Minä olen 4-vuotiaan Venlan hoitaja 5 tuntia päivässä. Täälläkin on koronaepidemia, joten koulut ja päiväkodit ovat kiinni. Täällähän oli Tirolin alue varsinainen koronapesäke, mutta tässä kaupungissa on koronatapauksia ollut vain parikymmentä, nyt ei kahteen viikkoon yhtään uutta.
Helena Hellsten, Odotan kevättä ja yksityiskohta Riitta Lindströmin Juhlahatusta
Kyselin Ninnulta, kuvataiteen vastuuopettajalta, että voisinko pitää jäljellä olevan yhden VedicArt-maalauspäivän etänä täältä Itävallasta. Tuumasin, että samalla tavallahan se hoituu täältä kuin hoituisi Martinniemestä. Ninnu näytti vihreää valoa ja kuusi varsin innostunutta taiteilijaa ilmoittautuikin maalauspäivään mukaan.
Laitoin maalareille illalla yhteenvedon päivän ohjelmasta sähköpostilla. Aamulla laitoin vielä ohjeita WhatsApp-ryhmään, jonka olin tätä päivää varten muodostanut. Tein videot, jotka lähetin jokaiselle, joissa annoin tehtävän päivän maalaamista varten. Annoin heidän maalata noin tunnin ja sitten otin 15 minuutin keskustelu-näköpuhelun jokaiselle. Katseltiin ja juteltiin maalaamisesta ja keskusteltiin, mitä aamuinen tehtävänantoni oli mielessä herättänyt Ja paljonhan se oli ajatuksia jokaiselle tuonut, ja siivittänyt maalareita leikkimään väreillä.
Maisemaa Leobenista
Iltapäivälle tein kaksi videota, joissa kerroin ajatelmia prinsiipeistä kuunneltavaksi maalaamisen aikana. Iltapäivällä myös jokainen laittoi päivän tuotoksistaan kuvia ryhmään. Oli mukavaa katsella, miten se, että näki toisten töitä, kirvoitti ja inspiroi jokaista. Maalarit olivat aloittaneet uutta, mutta moni oli jatkanut vanhaa, tai maalannut jotain uutta vanhan päälle.
Kaiken kaikkiaan päivä oli minulle mielenkiintoinen kokemus ja maalarit kiittelivät myös päivää, ja sitä, että oli hyvä, kun lähti mukaan ja sai todella tehtyä jotakin.
Kiitän todella Oulu-opistoa, että sain tämän mahdollisuuden. Meidän oleminen Itävallassa kestää elokuun loppuun. Toivottavasti saamme aloittaa syksyllä lähiopetuksena.
Kesäisin terveisin
Eeva Hietava, Vedic Art opettaja
Päivi Vesala, Vihreä voima. Eeva-opettaja WatsAppissa
MAALAUSTA VEDIC ART OPETTAJILLE JA PERUSKURSSIN KÄYNEILLE -ryhmä kokoontui kerran kuussa Höyhtyän ostoskeskuksen taidetilassa. Viimeinen opetuskerta pidettiin 15.4. etäopetuksena WhatsAppin välityksellä.
Kurssilla maalataan Vedic Art- menetelmällä kuunnellen omaa sisintä ja tehdään taidetta vapaasti ilman mielen rajoitteita. Kurssi oli tarkoitettu vain Vedic Art opettajille ja peruskurssin käyneille.
Artikkelit
-
-
ErasmusPlus-hankkeen helmiä: Valokuvauskurssilla valloittavassa Pärnussa
-
ErasmusPlus-hankkeen helmiä: Kielikurssilla helteisessä Ranskassa
-
Luova valokuva 2022 -verkkonäyttely
-
Miksi opiskella kieliä?
-
Erasmus+ KA1 Job shadowing -opettajavaihto Latviassa
-
Joogaopissa uudesta näkökulmasta
-
Onnen pilkahduksia - Oulu-opiston kuvataiteen yhteisnäyttely 2021
-
Luova valokuva 2021 -verkkonäyttely
-
Kotoa kouluun
-
Etätyötä Itävallasta
-
Pajan tarina
-
Lättähatun tarina II
-
Lättähatun tarina I
-
Naamioteatteria Etelä-Ranskassa
-
Malagan mimmit
-
Islanti, Saagojen ihmeellinen maa
-
Yhteistä hyvää ja yhdessä tekemistä
-
Yhteistä hyvää ja yhdessä tekemistä
-
Palaajan Oulu