Joogaopissa uudesta näkökulmasta - Oulu-opiston kuulumisia - Oulu-opisto - Oulun kaupunki

Oulu-opiston kuulumisia

< Takaisin

Joogaopissa uudesta näkökulmasta

Erasmus+ hankkeen helmiä

Joogaopettaja Maisa Gustafsson Trauma Sensitive Yoga -kurssilla Kööpenhaminassa, Tanskassa 28.2.-1.3.2020

Istun kolmatta päivää joogamatolla Kööpenhaminan Sankt Knuds vejllä. Ajankohta on helmimaaliskuun vaihde 2020 eli kaksi viikkoa ennen ensimmäistä koronasulkua. Paikka on jonkinlainen kokoelma erilaisten terapeuttien työtiloja ja käytävillä on aamuisin, taukojen aikana ja pois lähtiessä muistettava kulkea hiljaa. Ympärilläni istuu mielenterveysasioista kiinnostuneita joogaopettajia Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Saksasta ja Alankomaista. Osa heistä on psykoterapeutteja, jotkut työskentelevät pakolaistaustaisten henkilöiden kanssa.

Keskustelu ympärillä soljuu englanniksi ammatillisin termein aiheesta inhimillinen kärsimys sen kaikissa muodoissaan. Juttu kiertää seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsuuden emotionaalisen kaltoinkohtelun kautta sota- ja sukupolvitraumoihin. Joku mainitsee kidutuksen. Mielessäni käy kuva ruskettuneista kollegoista hymyilemässä kilpaa Malagan kevätauringon kanssa sangrialasit kohotettuina kameraa kohti omalla Erasmus-reissullaan ja mietin, mikä sai minut valitsemaan Erasmusplus-kurssikseni näin raskaan aiheen kuin kompleksisen traumaperäisen stressihäiriön ja sen hoitamisen joogan keinoin. Ihanko oikeasti lensin huvikseni ja vapaaehtoisesti Köpikseen asti miettimään ahdistuneisuutta, paniikkikohtauksia, triggeröitymistä ja flashbackejä, kun olisin voinut istua kotisohvalla, katsoa Netflixiä ja syödä sipsejä? Onko tässä nyt yhtään mitään järkeä? Miten tämä liittyy mihinkään mitä teen Oulu-opistolla?

Kuvassa värikkäitä Kööpenhamina magneetteja

Aihe on raskas, mutta aivan käsittämättömän mielenkiintoinen. Vaikka kieli haastaakin, saan opetuksesta irti paljon ja olen tosi innoissani. Miten saisin kotisuomessa kaikki innostumaan kanssani traumoista ja menneisyydestä, jota kannamme mukanamme? Miten ihmistyötä ylipäätään on mahdollista tehdä ilman ymmärrystä näistä asioista? Olen todella vaikuttunut kurssin tanskalaisen opettajan taidosta kohdata ja nähdä jokainen kurssilainen yksilönä ja miten upeasti hän hahmottaa jokaisen yksilöllisen tilantarpeen. En voi välttyä ajatukselta, miten moni tutkimusnäyttöön perustuva pedagoginen perusmenetelmä ohittaa kokonaan yksilöllisen kokemuksen oppimistilanteesta?  Miten tärkeää olisi, että jokaisella ihmisellä – puhuttiinpa opiskelijasta, opettajasta, työntekijästä tai esimiehestä – olisi tilaa ja mahdollisuus olla oma itsensä. Että aivan jokainen kokisi tulevansa hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on ja että jokainen muistaisi myös hyväksyä toiset riippumatta siitä, mihin suuntaan valtanuoli osoittaa.

Opetan Oulu-opistolla liikuntaa, siis erilaisia jumppa- ja joogakursseja ja työni tärkeimpänä tavoitteena on ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Jo pidempään olin kuitenkin jo miettinyt, että pelkkää kehoa työstämällä – olipa se hauiksen tai pakaran kasvatusta, selän vahvistamista, verenkiertoelimistön harjoittamista tai lihasten rentouttamista – jotain olennaista hyvinvoinnin edistämisestä jää puuttumaan. Rehellisesti sanoen, minua kyllästytti opettaa sivuviereen askelta, hokea korsetin tiivistystä sisään hengityksellä tai asetella hartioita oikeaan linjaukseen etunojapunnerruksia varten. Samalla tuntui myös siltä, että vaikka jumppaamme hikipäässä illasta, viikosta ja vuodesta toiseen, mikään kenenkään elämässä ei muutu. Selät ovat kipeitä, lihakset kireitä mielestä ja fiiliksestä puhumattakaan.

Kaipasin näihin ajatuksiin lisää syvyyttä ja jostain se ajatus sitten hiipi: mikä vaikutus mielenmaisemallamme, elämänhistoriallamme ja sen hetkisillä voimavaroillamme on kehomme toimintaan. Olisiko jossain olemassa liikunnallinen menetelmä, jossa kehoa työstämällä voisimme oikeasti vapauttaa voimavaroja sinne missä niitä tarvitsemme eli itse kunkin elämään? Vaikka kansalaisopistoilla emme kenenkään traumoja suoraan terapoikaan, näkökulma siihen, että meillä kaikilla on myös ikäviä elämänkokemuksia, jotka ovat varastoituneet kehomme ja vaikuttavat käytökseemme on siirrettävissä kaikkeen ihmistyöhön. Tätä kautta meidän on mahdollista saada lisää turvallisuudentunnetta ja hyväksyntää ihmisten kohtaamiseen.

Tiiliseinään teipattu paperi, jossa osoite

Workshop, johon osallistuin oli 20 tunnin pituinen, joten en todellakaan tullut tällä Tanskan matkalla minkäänlaiseksi traumatyön ammattilaiseksi. Opin kuitenkin, että kaikki elämämme aikana kokemamme on varastoituneena kehoomme jonkinlaisena jälkenä hermostoomme. Kun kohtaamme haastavia tilanteita, reagoimme näiden kehomuistissamme olevien jälkien perusteella. Jos olemme saaneet kasvaa turvallisessa ja tunteemme huomioivassa ympäristössä ja tulleet nähdyiksi omina itsenämme, reagoimme nykyhetkessä vaikeisiin tilanteisiin eri tavoin kuin jos olemme kasvaneet turvattomassa tai epävakaassa ympäristössä, jossa tunteemme ja tarpeemme on toistuvasti ohitettu. Traumasensitiivinen jooga pyrkii antamaan osallistujalle turvallisuuden kokemuksen. Erityisen tärkeää on, että kukaan – esimerkiksi opettaja / ohjaaja – ei määrää millään tavalla osallistujan kehosta. Annettavissa ohjeissa korostuu vapaehtoisuus. Tällöin opettaessa vältetään kokonaan käskymuotoa, ei siis sanota ”nosta jalkaa” tai ”käänny ympäri”. Myöskään me-muotoa tai yhdessä tekemiseen liittyviä ilmauksia kuten ”seuraavaksi istutaan lattialle” ei käytetä, sillä traumatisoituneelle henkilölle ei ole meitä. On vain hän ja muut.

Traumasensitiivisen joogan workshopiin osallistuminen oli minulle iso kokemus. Se jysähti todella kovaa niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti. Matkustaminen tarjoaa aina jotain odottamatonta. Tällä kertaa isoin yllätys oli, kun menolento peruttiin ollessamme torstai-iltana jo astumassa koneeseen. Kesti hetken ymmärtää, että taululla tosiaan luki Copenhagen cancelled ja että olemme Helsinki-Vantaalla. Onneksi sukulaisiani asuu lentokentän lähellä ja pääsin heidän luokseen yöksi, sillä jonottaminen tiskille, jolla ihmisten lentoja ja tulevan yön majoittumista selviteltiin, olisi kestänyt varmasti aamuun asti. Kentältä lähtiessäni en tiennyt milloin Erasmus-reissuni jatkuisi, mutta pian matkani reititettiin uudelleen seuraavaksi aamuksi klo 7 toisen lentoyhtiön koneeseen. Kööpenhaminaan matkustaminen on helppoa; Kastrupin kentältä pääsee junalla hujauksessa keskustaan. Kaupunkiin tutustuminen jäi tällä matkalla osaltani vähiin, kun matka lyheni yhdellä illalla lennon peruuntumisen takia. Kurssipäivät olivat myös sen verran raskaita, että iltaisin jaksoin vain hakea itämaista katuruokaa rautatieaseman Take away -kuppilasta ja aamulla eväät hotellin viereisestä Lidlistä.

Teksti ja kuvat: Maisa Gustafsson

 

Jakolinkki