Oulu-opiston kuulumisia

< Takaisin

Kotoa kouluun

Vuoden 2018 alusta lähtien kansalais- ja työväenopistoissa on voitu järjestää uudenlaista aikuisille maahanmuuttajille suunnattua lukutaitokoulutusta. Tänä syksynä ryhmän opettajana aloitti Riikka-Maija Gardemeister.

Umako: Kotoa kouluun 2020-2021

Sain tänä lukuvuonna sukeltaa aivan uudenlaiseen maailmaan opettajana. Aloitin elokuussa Oulu-opiston Uuden maahanmuuttajakoulutuksen (Umako) luku- ja kirjoitustaidon opettajana Kotoa kouluun -ryhmässä. Opiskelijat ovat kotoutumisajalla olevia maahanmuuttajavanhempia, joiden kanssa opettelemme tai vahvistamme latinalaisen kirjaimiston hallintaa.

Koska opiskelijat ovat pienten lasten vanhempia, heille Umako on oivallinen keino päästä koulun penkille joustavasti. Kouluun saa ottaa oman sylivauvan mukaan. Opiskelemme maanantaista torstaihin kello 9.00-12.30. Lisäksi opiskelijat saavat osallistua valitsemalleen Oulu-opiston iltakurssille, jolloin heillä on mahdollisuus luoda kontakteja muihin ihmisiin. Suosittuja ovat olleet mm. ompelukurssi, leivontakurssit sekä kodin sisustuskurssi. Nimensä veroinen koulutus siis: kotoa kouluun ja ihmisten ilmoille kieltä oppimaan!

Opiskelumme on toiminnallista, eli kirjaopiskelun ja tehtävien lisäksi puuhailemme kaikenlaista – suomeksi. Aamut aloitamme usein pienellä, herättelevällä jumpalla. Olemme tämän syksyn hittitrendin mukaisesti ommelleet maskeja, ja osalla on isoäidinneliöiden virkkausurakka meneillään. Kurssillamme on käynyt vierailevina tähtinä muita Oulu-opiston opettajia, joiden kanssa opiskelijat ovat mm. maalanneet akryyliväreillä upeita taideteoksia, ommelleet säilytyspussukoita ja askarrelleet heijastimia. Ajan hermolla pysymme katsomalla Selkouutiset joka päivä.

Koska lukeminen kannattaa aina ja erityisesti uutta kieltä opiskellessa, käymme säännöllisesti kirjastossa. Opiskelijat lainaavat selkokirjoja, sanakirjoja, ompelukirjoja, reseptikirjoja, kuvasanakirjoja, lasten kirjoja… Kaikenlainen lukeminen ja kieleen uppoutuminen edistää oppimista. Samalla tulee tutuksi kirjastossa asiointi: kirjastokorttihakemuksen täyttäminen oli oikein hyvä lomakkeentäyttöharjoitus.

On ollut upeaa huomata, kuinka tärkeäksi opiskelijat tuntevat sen, että hekin pääsevät kouluun! Oppimisen into ja ilo sekä kavereiden tsemppaaminen ovat kurssillamme kantavia voimia.

Riikka-Maija Gardemeister

Jakolinkki