Oulu-opiston kuulumisia

< Takaisin

Naamioteatteria Etelä-Ranskassa

Moni tärkeä asia saa alkunsa pienestä, joka voi aluksi vaikuttaa vaatimattomalta rönsyltä. Taiteelliset prosessit ovat luonteeltaan joskus rönsyileviä, mutta juuri rönsyistä voi kasvaa uusia puita ja jopa metsiä. Näin kävi minulle, kun osallistuin Oulun kupeessa Iissä naamioteatteriesitykseen, jota luotsasivat kanadalaiset teatteritaiteilijat Sam Kerson ja Katah Sam.

Kevään jumalatar -naamio. Naamiot ovat kokoonsa nähden keveitä liikutella.

Taikuutta ja sattumuksia oli ilmassa, sillä olin etsimässä opetuspaikkaa ja Erasmus+ yhteistyökumppania Euroopasta skandinaavisen mytologian ja fyysisen teatterin kurssilleni.

Sattumoisin näillä kanadalaisilla oli eurooppalaisiin mytologioihin pohjautuva esitys tulossa Toulousen lähistölle Ranskaan. Kun kerroin heille kurssistani ja skandinaavisista muinaisista myyttisistä hahmoista - kuten Kultaisesta Naisesta, joka on vanhempaa perua kuin kansalliseepoksemme Kalevala - kanadalaiset taiteilijat innostuivat, ja niin pääsin mukaan residenssijaksolle. Lopulta toimin projektissa yhtenä kansainvälisen ryhmän taiteilijoista ja opettajista ajanjaksolla 16.8.-3.9.2019.

Toulousen miljoonakaupungissa on ihastuttavia taidemuseoita ja tapahtumia.

Saapuminen Ranskaan tapahtui verraten myöhään illalla, mutta onneksi minua oltiin vastassa Toulousen lentokentällä, josta kulttuurikeskukseen oli 15 minuutin ajomatka. Residenssipaikkaa ei yön pimeydessä erottanut, mutta ilta oli pehmeän lämmin ja pimeä eteläeurooppalaiseen tapaan. Sypressien siluetit erotin kulttuurikeskuksen rautaportin tuntumassa ja havaitsin, että kulttuurikeskus on verraten iso ja tiilinen.

Majoittuminen tapahtui läheiselle aukiolle ja yön pimeydessä kolme ystävällistä meksikolaista auttoivat minua telttani pystyttämisessä. Kasvoja en nähnyt, mutta kohtaaminen olì mystinen, olin nimittäin koto-Suomessa nähnyt unen pitkähiuksisesta Janetesta, joka ottaisi minut vastaan Ranskassa ensimmäisenä. Tämä oli outo sattuma, sillä nimilistoja en ollut nähnyt. Kun yksi meksikolaisista naisista esittäytyi Janeteksi ja avasi takapuoleen asti ulottu mustat hiuksensa, tuntui siltä kuin olisin astunut meksikolaisranskalaiseen myyttiseen elokuvaan.

Mukaan Suomeen kulkeutui taideteoksia, kuten tämä meksikolaisen taiteilijan teos

Aamulla mystisyys hiukan hälveni, ja minulle selvisi aamupalalla että residenssiläisiä on monesta maasta Meksikosta, Tanskasta, Ranskasta. Ensimmäiset päivät menivät työympäristöön ja ihmisiin tutustuessa. Selvisi että keskus sijaitsee pyöräilymatkan päässä Toulousesta ja että kulttuurikeskus on samalla ranskalaisen kuvataiteilijan Anais Barrachinan koti, jonka yhteydessä kulttuurikeskus sijaitsee. Keskus on peltojen ja puutarhan ympäröimä ja aamupalamysliin ja piiraisiin haettiin tuoreet viikunat, hunajamelonit ja aprikoosit suoraan puutarhasta. Puutarhan perällä oli myös kanoja. Millään ei olisi tätä upeaa maalaisidylliä katsoessaan uskonut, että Toulousen miljoonakaupunki alkaa vierestä.


Residenssi alkoi hieman harhaanjohtavasti, sillä heti saapumisen jälkeisenä päivänä oli vapaapäivä. Vapaapäiviä residenssiläisillä oli nimittäin vain yksi viikossa ja erilaisissa työpajoissa ahkeroitiin aamuyhdeksästä vähintään iltakuuteen. Tosin lounastauko eli siesta oli pitkähkö muutaman tunnin mittainen, sillä keskipäivä oli liian kuuma erittäin fyysisen teatteriesityksen harjoittelemiseen. Isojen naamioiden kanssa liikkuminen oli paitsi hauskaa, mutta vaati hyvää fyysistä kuntoa.

Pian huomasin, että päivissä oli selkeä rytmi: aamu alkoi työskentelyllä naamiotyöpajassa. Naamiot olivat suurikokoisia ympäristöystävällisesti valmistettuja paperimassanaamiota, joita työstettiin kollektiivisesti. Koska osallistuin residenssille vain kolmen viikon ajan, oli monet naamiohahmot saaneet alkunsa jo elokuun kahden ensimmäisen viikon aikana, jolloin muut residenssiläiset olivat saapuneet.

Aamupäivän naamiotyöskentely oli välillä hiljaista lähes meditatiivista saven, paperiliuskojen ja kehikkojen kanssa rakentelua. Välillä saman naamion kimpussa olevat kertoilivat tarinoita omista maistaan, välillä joku luikautti laulun. Kuulin lauluja meksikolaisista tuutulauluista nykysouliin. Joskus joku saattoi riehaantua pelleilemään toisten riemuksi. Työskentely oli kuitenkin kaikkinensa kurinalaista ja jakson aikana saatiin valmiiksi jopa toistakymmentä upeaa isokokoista naamiota.

Siestan jälkeen alkoivat aina teatteriharjoitukset. Harjoitukset alkoivat yleensä lämmittelyllä. Lämmittelyä veti usein toinen residenssillä mukana ollut suomalainen taiteilija Anna-Kaisa Järvi. Välillä harjoituksia vedin myös minä. Käytin vetämässäni harjoituksissa hyväkseni kaikkea aiemmin oppimaani. Opetin muulle ryhmälle mm. suomenkielisen laulun, jossa opetellaan kehon osia suomeksi sekä vedin fyysisen teatterin harjoitteita.

Lämmittelystä ja tanssin työpajasta vastasi meksikolainen astrologi ja tanssinopettaja Elisabeth Patricia Torres, joka opetti meille meksikolaisia perinnetansseja. Perinnetanssit liittyvät muinaiseen Maya -kulttuuriin ja tanssien eläinhahmot oli poimittu erityisesti muinaisista meksikolaisista astraalikalenterista. Jokainen tanssi ja hahmo oli tärkeä ja sillä oli merkittävä ritualistinen tehtävä ja symboliarvo muinaisessa meksikolaisessa kulttuurissa.

Residenssijakson alkupuolella teatteriharjoituksissa kollektiivisesti käsikirjoitettiin tulevaa esitystä. Tämä tapahtui mm. erilaisten improvisaatioharjoitusten kautta. Esitys sai nimekseen A Cry of a Bird. Esityksen näyttämöllepano vaihteli slapstick – huumorin keinoin toteutetuista kohtauksista isoihin joukkokohtauksiin, joissa myyttiset elementit korostuivat naamioiden, tanssin ja laulun avulla.

Koko näytelmän sanoma oli lopulta sekoitus ympäristökriittisiä puheenvuoroja ja mm. myyttisiä apokalyptisiä tulevaisuudenkuvia.

Koska koko työskentelytapa korosti ryhmälähtöisyyttä, jokainen residenssitaiteilija toi oman osaamisensa ja ideansa sekä suunnitteli yhdessä kohtauksia.

Kun minä saavuin residenssijaksolle, monia kohtausideoita oli jo työstetty alulle. Omassa työskentelyssäni nousi lopulta isoimpaan osaan ehkä työskentely musiikin työpajoissa. Musiikkikappaleet esitykseen sävelsi meksikolainen muusikko ja musiikinopettaja Jesus Maldonado. Omassa työskentelyssäni paneuduin laulumelodioiden kehittelyyn näiden sävellysten pohjalta. Lisäkseni lauluryhmään kuului kaksi muuta taiteilijaa. Yhdessä tuotimme esitykseen äänimaisemaa. Minulla oli esityksessä laulun lisäksi useita rooleja ja käytin useita naamiota. Ehkä keskeisin lauluroolini oli kuitenkin Myyttisenä Pohjoisena Talven jumalattarena.

Kun esityksiin oli enää viisi päivää, harjoittelu siirtyi kokonaan vanhan linnan pihalle, jossa esitykset pidettiin. Tässä vaiheessa oli enemmän kohtausten harjoittelua ja naamioiden työstäminen jäi pois, ja valmiita naamiota käytettiin nyt harjoituksissa. Itse esitykset pidettiin viehättävän läheisen vanhan linnan pihalla ja sen vanhassa arboretumissa, jossa kasvoi upeita monisatavuotisia puita. Esityksen muoto oli kokeileva, ja yleisö liikkui esiintyjien mukana puistossa.

Esityksen nimeksi tuli A Cry of a Bid. Lintuja nähtiin myös näyttämöllä.

Residenssin ehdoton huippu olivat esitykset ja minulle esityskokemus yhdessä kansainvälisen työryhmän kanssa on vailla vertaa. Oli erittäin kiinnostavaa työstää esitystä kollektiivisesti ja nähdä läheltä toisen ohjaaja työskentelyä. Esityksen ohjaaja Sam Kerson on työskennellyt useiden vuosikymmenien ajan teatteriohjaajana Dragon Dance –teatterissaan. Esityksiä on ollut ympäri maailman mm. Suomessa, Kanadassa ja Meksikossa. Hänelle tärkeää on toimia kiinteässä yhteistyössä paikallisten yhteisöjen ja taiteilijoiden kanssa. Esityksen kollektiivinen ja paikallisista tarinoista ja kokemuksista muodostuva käsikirjoittamisen tapa on kiinnostava.

Parasta residenssijaksolla oli taiteen tekemisen lisäksi ihmisiin tutustuminen ja ruoka. Ideana oli että vuorotellen jokainen taiteilija valmistaa oman maansa herkkuja. Toisen suomalaisen sirkustaiteilija Anna-Kaisa Järven kanssa valmistimme kasviskeittoa, sämpylöitä ja kakkua. Valinta ei ollut tällä kertaa rössypottu tai limppisoppa vaikka luulen kansainvälisen taiteilijaryhmän ilmeet olisivat varmasti olleet hauskaa seurattavaa.

Erasmus+ -opetusjaksolla Ranskassa ollut Sanna-Maija Karjalainen vetää Oulu-opistossa aikuisten kokeilevaa Teatteri Roso -ryhmää ja teatterin taiteen perusopetuksen ryhmiä.

 

Jakolinkki