JULKAISTU 19.6.2019

Kaksi viikkoa Pietarissa ja niinhän siinä kävi kuten yleensä käy: Suomi ja ennen kaikkea Oulu näyttäytyvät raikkaana, helppona ja avaran tilan paratiisina.

Oulun muuttoliiketutkimuksen tulokset on palaajan helppo allekirjoittaa. Ratkaisevan hyviltä täällä tuntuvat asuin- ja elinympäristö, ennen kaikkea ruuhkattomuus. Ja jopa puhdas ilma, kun kaupungissa ei enää haisekaan kuin menneinä vuosina.

Työmatka Oulun puistojen ja lähes tyhjien katujen kautta tuntui erityisen hyvältä, ovathan tuoreessa muistissa ruuhkaiset johdinautoaamut.

Tosin Pietarin-aamun matkalle osui historiallinen kaupunginosa: Eremitaasi, Nevski prospektin vilinä (kuva yllä) ja Nevan rantakatu yliopiston rakennuksineen. 

Junamatkaa Ouluun kehuttiin

Kielikurssilleni osallistui kymmenisen muutakin suomalaista. Eräs heistä oli juuri käynyt Oulussa ja kehui kaupunkiamme. Kysyin perusteluja, jotta voisin viedä terveiset töihin.

Oulu oli jäänyt mieleen selkeästä kaupunkialueesta, torialueesta ja yllättäen viiden tunnin junamatkasta. Se koettiin kivaksi.  

Kauppahallin kiinnioloa pidettiin huonona juttuna satunnaisen turistin näkökulmasta.  

Itse olen tyytyväinen Ouluun nimenomaan kaupunkiasuinpaikkana. Oulussa osaa arvostaa kohtuullisia asumiskustannuksia ja kodin hinta-laatu-suhdetta. Pietarin keskustassa kommunalkat ovat edelleen yleisiä, tosin esimerkiksi Petrogradissa näkee uusia asumisen kokonaisuuksia. Ne ovat myös erittäin hinnakkaita ja lähinnä isoja asuntoja.

Pietarinkaltaisia vahvasti eriytyneitä asuinalueita meillä ei ole, vaikka oululaiset muuttavatkin tarpeidensa mukaan kaupungin sisällä.

Vettä voi Suomessa juoda suoraan hanasta toisin kuin monessa kaupungissa maailmalla. Uintipaikka on Oulussa aina lähellä. Pietarissa en jaksanut lähteä sitä hakemaan +31 asteessa. Toisaalta Petrogradissakin pääsee talvisin pihasta hiihtämään.

Erilaisia turvallisuuksia

Turvallisuus on asia, jota emme osaa ajatella ennen kuin se vakavasti horjuu.

Väitän että oululainen elämisen turvallisuus on kaiken tapahtuneen ja värikkäänkin keskustelun jälkeen huippuluokkaa. Pietarissa junaan noustiin kuin lentokoneeseen ikään turvatarkastusten kautta. Metroasemilla vähänkin isommat laukut tarkistettiin.

Poliisi on kaiken kaikkiaan näkyvillä katukuvassa. Valistin opettajaani, että meillä poliisi seisomassa katukuvassa tarkoittaa yleensä sitä, että jotain on vinossa tai jotain erityistä menossa (Toripolliisia lukuun ottamatta).

Molemmissa kaupungeissa korostuu turvallisuus, mutta eri näkökulmista.

Vähän jäljessä, mutta ei se haittaa

Venäjä – tai no, Pietari – on paljon enemmän kuin mitä tiedämme tai ennen kaikkea luulemme. Uusi käynti on varmaa.

Kulttuuripääkaupungiksikin sitä sanotaan. Nimitys ei johtune vain runsaasta ja monipuolisesta museotarjonnasta (tunnettujen lisäksi esim. tunteiden museo, suklaamuseo, modernin taiteen museo Erarta, Anna Ahmatovan kotimuseo…). Pietarissa on erityinen ilmapiiri, vanha ja samalla niin moderni. Venäläinen ja länsimainen kulttuuri keskustelevat ja elävät luontevasti lähekkäin.

Kaupungista löytää kaikkea, materiaalisessa mielessä enemmän kuin meiltä.

Enkä missään ole syönyt niin hyvin (ja edullisesti).

Tietyissä asioissa me tulemme naapurin kulttuuripääkaupunkia jäljessä. Milloin mekin saamme kaupunkipotkulaudat, georgialaiset ravintolat ja vain korealaista kosmetiikkaa myyvät putiikit?

Mutta lopulta: ne eivät ole ne ratkaisevat pito- tai vetovoima-asiat. Me emme litisty aamuruuhkassa ihmisjoukkoon.

Jälkikirjoitus: matkalla olin stipendiaattina, sillä taustayhteisöni Oulu-opiston opiskelijat ry myönsi Pietarin-venäjänopinnoilleni stipendin. Suuri kiitos siitä!

Venäjänkielen opiskelija Sirpa Tarkkisen mietelmiä kahden viikon kielikurssimatkalta Pietarista