Lapsen oikeuksien viikko 2022
Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Lapsen oikeuksien viikko on Lapsen oikeuksien päivän yhteydessä vietettävä teemaviikko, jonka tavoitteena on lisätä lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista. Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään myös lapsiystävällisessä Oulussa.
Valtakunnallista Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään jälleen 14.–20.11.2022.
Teemana lapsen oikeus turvallisuuteen
Vuoden 2022 Lapsen oikeuksien viestinnän teema on lapsen oikeus turvallisuuteen. Lapsen oikeuksien sopimus sekä kansallinen lainsäädäntö velvoittavat huolehtimaan siitä, että lasten on turvallista elää ja kasvaa. Turvallinen elämä on lapsen oikeus ja lapsia on kaikissa olosuhteissa suojeltava ensisijaisesti. Lasten ja nuorten turvallisuus muodostuu turvallisesta ympäristöstä, turvallisista ihmissuhteista ja omasta turvallisuuden kokemuksesta. Kaikkiin näihin voidaan vaikuttaa: turvallisuutta voidaan edistää esimerkiksi lainsäädännöllä, liikennesuunnittelulla, perheitä tukemalla ja syrjinnän vastaisella työllä.
Teema näkyy järjestöjen, valtion, kuntien, seurakuntien ja vapaa-ajan toimijoiden toiminnassa ja viestinnässä pitkin vuotta.
Lue lisää vuoden 2022 teemasta.
Ilon päivä -tapahtuma on lapsen oikeuksien viikon päätapahtuma Oulussa
Lapsen oikeuksia juhlistetaan jälleen koko perheen Oulun Ilon päivä -tapahtumassa keskiviikkona 16.11.2022 klo 15-19 Ouluhallissa. Tapahtuma järjestetään osana Lapsen oikeuksien viikkoa.
Koko perheen maksuttomassa tapahtumassa tuodaan esille lapsen oikeuksia iloisten, toiminnallisten ja lapsiystävällisten toimintapisteiden muodossa. Tapahtumassa paljon mukavaa yhdessä tekemistä ja mukaansa tempaavia lavaesityksiä kaikenikäisille!
Tapahtumassa lavalla esiintyvät mm: Tempo Orkesteri, Barbara Klovni, Teuvo Pakkalan kuoro, Taikatahti koulun tanssikerho ja Hissu Hiiren lasten jooga.
Toimintapisteillä lapsille ja perheille on toiminnallista yhdessä tekemistä, kuten: Pomppulinnat ja Aconin trampoliini, poliisiauto ja polkuautorata, Minecraft-seikkailuja, jumppa- ja rentoutumistuokioita, onnenpyöriä ja arvontoja, askertelua ja värittämistä, tutkimista ja rakentelua, kirjastoauto Onneli, naamiaiset sekä paljon muuta mahtavaa yhdessä tehtävää ja kierrettävää!
Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Oulun kaupungin, seurakuntayhtymän ja useiden eri järjestöjen kanssa. Tervetuloa!
Lue tapahtuman tarkempi sisältö Mun Oulun tapahtumakalenterista.
Tapahtumasta ja sen eri toimijoista kerrotaan lisää myös Ilon päivän Facebook-sivulla.
Vuoden 2022 Lapsen oikeuksien viikon tapahtumia Oulussa
Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali järjestetään 41. kerran 12.–20.11. 2022. Festivaali on Oulussa vuosittain järjestettävä lasten- ja nuortenelokuvien katselmus- ja kilpailutapahtuma. Sen järjestää Oulun Elokuvakeskus ry.
Rohkeutta vaativien seikkailujen lisäksi ohjelmistossa on kirjoista tuttuja hahmoja lapsille sekä erityisen vaikuttavia ja ajatuksia herättäviä nuortenelokuvia. Tämän lisäksi hyvää mieltä tuovat lyhyet ja pitkät elokuvat takaavat unohtumattomia kokemuksia koko perheelle. Festivaalin teemamaana on tänä vuonna Ukraina, sarjassa nähdään sekä fiktiivisiä elokuvia että dokumentteja. Tänä syksynä valmistunut koko perheen seikkailuelokuva Susikoira Roi nähdään ennakkonäytöksenä festivaalilla.
Festivaalin kohdeyleisönä ovat erityisesti lapset, nuoret ja perheet – ohjelmistosta löytyy kaikenikäisille ainutlaatuista nähtävää!
Lastenliiton järjestämät, perheille maksuttomat kirjaparkit järjestetään syksyn aikana Puolivälikankaan ja Kaijonharjun kirjastoissa. Kirjaparkit järjestetään Puolivälinkankaan kirjastossa aina kuukauden kolmantena tiistaina klo 17.15-18.45. Syyskaudella 2022 kirjaparkit pidetään 20.9., 18.10., 15.11. ja 20.12.
Huoltaja voi jättää lapsen hoitoon kirjaparkin ajaksi ja käydä itse vaikka lenkillä tai kaupassa. Mahdollista on tuoda lapsi myös mukaan porukkaan ja vetäytyä itse hetkeksi hieman syrjemmälle huokaisemaan.
Kirjaparkki aloitetaan ja päätetään yhteisellä satuhetkellä, jonka jälkeen on mahdollista kuunnella satuja pienemmissä ryhmissä. Jokaisella kerralla on oma teemansa, joka näkyy niin satuvalinnoissa, kuin mahdollisissa vierailijoissa.
Lue lisää tästä.
Hannun eläinlapset – kuvalauluja ja laulukuvia on soiva valokuvanäyttely. Mestariluontokuvaaja Hannu Hautalan eläinlapsikuvat on ripustettu suurina kangastulosteina pyörivälle pyykkitelineelle. Soivan Siilin Kyösti ja Markus laulavat kuviin säveltämiään pieniä eläinlauluja, pyörittelevät telinettä ja keräävät valokuvapyykkejä naruilta sitä mukaa kun kuvitettu konsertti etenee. Välillä pysähdytään aivan liikkumattomana paikoilleen, kuin eläimet suojautuessaan vaaroilta, tai kuin luontokuvaaja, joka odottaa sopivaa hetkeä kuvan ottamiselle. Sitten aivan yhtäkkiä Soivan Siilin laulavat pyykkipojat intoutuvatkin villiin hölökyttelyyn ensiaskeleitaan ottavan eläinlapsen tapaan.
Esitys toteutetaan yhteistyössä Valveen kaupunginosakulttuurin kanssa. Ennakkoilmoittautuminen Rajakylän kirjastoon. Vapaa pääsy!
Lapsen oikeuksia juhlistetaan jälleen koko perheen Oulun Ilon päivä -tapahtumassa keskiviikkona 16.11.2022 klo 15-19 Ouluhallissa. Tapahtuma järjestetään osana Lapsen oikeuksien viikkoa.
Koko perheen maksuttomassa tapahtumassa tuodaan esille lapsen oikeuksia iloisten, toiminnallisten ja lapsiystävällisten toimintapisteiden muodossa. Tapahtumassa paljon mukavaa yhdessä tekemistä ja mukaansa tempaavia lavaesityksiä kaikenikäisille!
Tapahtumassa lavalla esiintyvät mm: Tempo Orkesteri, Barbara Klovni, Teuvo Pakkalan kuoro, Taikatahti koulun tanssikerho ja Hissu Hiiren lasten jooga.
Toimintapisteillä lapsille ja perheille on toiminnallista yhdessä tekemistä, kuten: Pomppulinnat ja Aconin trampoliini, poliisiauto ja polkuautorata, Minecraft-seikkailuja, jumppa- ja rentoutumistuokioita, onnenpyöriä ja arvontoja, askertelua ja värittämistä, tutkimista ja rakentelua, kirjastoauto Onneli, naamiaiset sekä paljon muuta mahtavaa yhdessä tehtävää ja kierrettävää!
Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Oulun kaupungin, seurakuntayhtymän ja useiden eri järjestöjen kanssa. Tervetuloa!
Lue tapahtuman tarkempi sisältö Mun Oulun tapahtumakalenterista.
Tapahtumasta ja sen eri toimijoista kerrotaan lisää myös Ilon päivän Facebook-sivulla.
Nuorten Pop Up Valkeassa pohditaan turvallisuutta, turvallista tilaa ja sen päälle syödään pitsaa 17.11. klo 17-19.
Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille 13-29-vuotiaille nuorille.
Perjantaina 18.11.2022 on lasten vuoro tutustua aikuisten työpaikkoihin.
Moni lapsi ei välttämättä tiedä, mitä vanhempi, kummi, isovanhempi, lähiaikuinen tai isosisarus tekee työkseen. Lapsen on kuitenkin hyvä tietää, missä aikuiset tekevät töitä, mitä työnteko on ja millaisia erilaisia ammatteja on olemassa. On arvokasta välittää tietoa ja antaa lapselle lupa osallistua työpaikan toimintaan.
Lapsi voi osallistua päivän aikana esimerkiksi työpaikan toiminnan suunnitteluun. Lapselta voi kysyä mielipidettä moneen eri asiaan, esimerkiksi siihen, miten edistetään lapsiystävällisyyttä työpaikalla. Päivän tarkoituksena ei ole kuitenkaan teettää lapsilla työtä, vaan tutustuttaa hänet läheisen tai muun aikuisen työarkeen.
Maksuton Lapset mukaan töihin -päivä tarjoaa työpaikoille mahdollisuuden nostaa esiin eri ikäisten lasten ääntä. Päivän voi toteuttaa monin eri tavoin. Löydät lisätietoa päivästä Lapset mukaan töihin -verkkosivuilta. Ilmoita sivustolla työpaikkasi mukaan Lapset mukaan töihin -päivään! Oulun kaupunki ja sen eri organisaatiot osallistuvat kyseiseen päivään.
Valveen elokuvakoulun järjestämässä lasten ja nuorten tekemien elokuvien Oskari-gaalassa esitetään tuomariston palkitsemat elokuvat sekä yleisöäänestyksen suosikki. Oskari-gaala järjestetään Valvesalissa Kulttuuritalo Valveella.
Nuoret valtaavat Radio Kalevan perjantaina 18.11. klo 14-17.
Mikä puhututtaa nuoria juuri nyt?
Mitä nuoret haluavat kertoa?
Radio Kalevaa voit kuunnella Oulussa radiossa 95 MHz tai netissä: Radio Kaleva
Lumo Light Festival Oulu valaisee kaupungin jälleen 18.–20. marraskuuta. Ohjelmaa ja ihmeteltävää riittää perjantaista sunnuntaihin klo 16-22.
10-vuotias valofestivaali tarjoaa yleisölleen useita valoteoksia eri taiteilijoiden ja yhteisöjen, sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Festivaali sijoittuu keskustan ja Hupisaarten alueelle. Mukana on myös aluetapahtumia eri kaupunginosissa.
19.11. klo 13 alkaen Leuvan kylätalolla Yli-Iissä vietetään Lasten lauantaita. Tapahtumassa esiintyy Klovni Sebastian! Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tapahtuman järjestää Oulun kaupungin kulttuuripalvelut ja Leuvan kyläyhdistys.
Oulun taidekoulu järjestää Nuottasaari-talolla osoitteessa Isokatu 94 klo 12.00 alkaen lasten lauantain. Tapahtumassa työpajoja kaiken ikäisille.
Ohjelma:
KLO 12.00–13.45 Työpajoja
Sirkus Loistava, Sirkuksen työpaja / Pikkustudio ja sali 4
Valon ja varjon disco / Teatteristudio
Valotaatio: hölläyshetki / Sali 1
Välkkyjen väkerryspaja, Kuviksen työpaja / Sarjis
KLO 14.00–14.45 Lapsia ja aikuisia
Kokoperheen näytelmä on kertomus fiksuista lapsista ja älyttömistä aikuisista. Joskus vanhemmat odottavat lapsiltaan liikaakin pitäen heitä erityisen lahjakkaina.
KLO 15.00–16.45 Työpajoja
Sirkus Loistava, Sirkuksen työpaja / Pikkustudio ja sali 4
Valotaatio: hölläysheti / Sali 1
Valon ja varjon disco / Teatteristudio
Välkkyjen väkerryspaja, Kuviksen työpaja / Sarjis
KLO 17.00–17.45 Lapsia ja aikuisia
Kokoperheen näytelmä on kertomus fiksuista lapsista ja älyttömistä aikuisista. Joskus vanhemmat odottavat lapsiltaan liikaakin pitäen heitä erityisen lahjakkaina.
Liput (vain käteinen): Työpajat 5 €, Lapsia ja aikuisia esitys työpajalaisille 5 €, pelkkä Lapsia ja aikuisia 8 €.
Lapsiystävällinen Oulu
Oulun kaupunki on yksi UNICEFin Lapsiystävällisistä kunnista. Suomen UNICEF on myöntänyt Oululle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen kahdesti, vuosina 2017 ja 2020. Tunnustus on voimassa neljä vuotta. Lue lisää Oulun kaupungin lapsiystävällinen kunta -työstä.
Lapsiystävällinen kunta -toimintamalli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Toimintamalli auttaa kuntia edistämään lapsen oikeuksien toteutumista. Lapsen oikeuksien perustana on YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista. Sopimus on hyväksytty YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989. Suomi on saattanut sopimuksen voimaan lailla vuonna 1991.
Katso alta Lapsiystävällinen Oulu -video. Videolla Oulun nuorisovaltuusto ONEn puheenjohtaja Siiri Ruokola kertoo, miten lapsiystävällisyys näkyy Oulussa. Oulu on asteen verran lapsellisempi!

Oulu liputtaa lapselle 20.11.

Lapsen oikeuksien päivä 20.11. on virallinen liputuspäivä.