Uutisia

< Takaisin

Oulun kulttuuriavustukset vuodelle 2019 on jaettu

Oulun kulttuuriavustuksia haettiin enemmän, tuen määrä pysyi samana

Oulun kaupunki on jakanut kulttuuriavustuksia tälle vuodelle 196 748 euroa. Myönnettyjen tukien rahamäärä oli miltei sama kuin viime vuonna, mutta hakemusten määrä nousi selvästi. Esimerkiksi kulttuuripalvelujen projektiavustuksiin jätettiin viime vuonna 17 hakemusta, mutta tänä vuonna hakemusten määrä oli 31.

Nousua näkyi myös järjestöjen kulttuuritoiminnan vuosiavustuksissa: viime vuonna määrä oli 34, ja tänä vuonna 44.

Kaiken kaikkiaan vuodelle 2019 hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 243 kappaletta, yhteensä 800 177 eurolla.

Lisätietoja:

Kulttuurijohtaja Samu Forsblom, samu.forsblom@ouka.fi, p. 044 703 7558

 

Myönnetyt avustukset:

Ammattitaiteilijan työtila-avustus:

50 hakijaa, myönnetty hakemusten mukaan, yhteensä 56 246e

Ammattitaiteilijan kohdeapuraha:

Anja Kurikka, näyttelymateriaalien ja välineistön hankintaan 2 000e

Tiina Vaattovaara, Lonely Planet Oulu -sävellystyön tekemiseen, 2 000e

Kulttuuripalveluiden projektiavustukset:

Nykyteatteri Vera Audentia, Riittämätön-teoksen tilavuokraan, 1 500e

Kulttuuripalveluiden tapahtuma-avustukset:

Jazz-20 ry, Elojazz 2019-festivaaliin, 17 000e

Oulu Folk ry, Oulu Folk ry:n 20-vuotisjuhlavuoden festivaaliin, 1 000e

Oulun vanha musiikki ry, Oulun Vanha Musiikki 2019 –festivaaliin, 3 000e

Oulun läänin Tanssialan Tuki ry, Arktiset Askeleet-tanssifestivaaliin, 2 000e

K2 Taiteilijatalo, Kulttuurikasarmin K2 Unplugged -näyttelyn järjestämiseen, 500e

Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry, kokeelliseen musiikkiin sekä performanssi- ja sanataiteeseen keskittyvän tapahtumasarjan kuluihin, 2 000e

Maakinen Martinniemi työryhmä, Maakinen Martinniemi –tapahtuman kuluihin, 1 000e

Järjestöjen vuosiavustukset kulttuuritoimintaan:

Oulun Työväen Näyttämön kannatusyhdistys ry, 35 000e

Oulun Ylioppilasteatteri ry, 15 000e

Rotos ry, 1 000e

Tilaa Kulttuurille ry, Tukikohta-toiminnan rahoittamiseen, 4 000e

Harmaja-yhdistys ry, 8 000e

Mieskuoro Huutajat ry, 8 000e

Huutomerkki ry, 4 000e

Yli-Iin taidepiiri Ryhmä -75, 500e

Kulttuurikasarmi Hiukkavaara ry, 1 000e

Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni ry, 500e

Kaltio ry, ensisijaisesti kulttuurilehti Kaltion 75. vuosikerran julkaisemiseen ja tilaisuuksiin, 5 000e

Merikoskikerho ry, 500e

Oulun taiteiden yö ry, 12 000e

Oulu pride ry, 2 000e

Oulu-seura ry, 500e

Oulun Tähtisirkusyhdistys ry, 9 000e

Ylikiimingin Musiikkiyhdistys ry, 500e

TaikaBox ry, Warjakan taiteilijaresidenssin toteuttamiseen, 2 000e

 

Kulttuuripalveluiden kortteliavustuksia ja ammattitaiteilijan puolivuotisia työskentelyapurahoja ei jaettu.

 

 

KULTTUURIAVUSTUKSET vuonna 2018:                                                                                                                                

Ammattitaiteilijoiden työtila-avustus: 50 hakemusta, myönnetty kaikille, yht. 52 793e.

Kulttuuripalveluiden tapahtuma-avustukset: 23 hakemusta, myönnetty 7, yht. 35 500e            

Kulttuuripalveluiden projektiavustukset: 17 hakemusta, ei myönnetty.     

Kulttuuripalveluiden Kortteliavustukset: 3 hakemusta, ei myönnetty.        

Järjestöjen vuosiavustukset kulttuuritoimintaan: 34 hakemusta, myönnetty 19, yht. 98 000e.                          

Ammattitaiteilijan 1/2 -vuotinen työskentelyapuraha: 32 hakemusta, myönnetty 1, yht. 9 000e.                          

Ammattitaiteilijan kohdeapuraha: 39 hakemusta, myönnetty 2, yht. 1 250e.

Hakemuksia oli yhteensä 198 kpl. Myönnetyn tuen määrä 196 543e.        

                                                                                                                                       

Jakolinkki

OULU2026 MUISSA MEDIOISSA

 

Oulu2026-avajaiset tänään (Radio Pooki, 25.4.2019)

Oulu2026-paja avaa ovensa (Oulu-lehti, 24.4.2019)

Pääkirjoitus: Antti Leikas ja kolumni: Reija Glad, sivut 7, 20-21 (Stiiknafuulia 28 / 2019)

Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä vuodelle 2026 - Kärsämäki pyrkii mukaan samaan hankkeeseen (Kärsämäen Selänne 23.3.2019)

Kulttuuripääkaupunki on ison alueen asia (Pyhäjokiseutu 20.3.19)

Omanlaista, unelmia ja jotain komiampaa (Pyhäjokiseutu 20.3.2019)

Kuusamo halutaan mukaan Oulun kulttuuripääkaupunki-hankkeeseen (Koillismaan Uutiset 8.3.2019)

Oulun kaupunki aloittaa maailman pelastamisen Oulu2026-hankkeella – konferenssissa puidaan kulttuurisen ilmastonmuutoksen haasteita (The Wordl News, 9.3.2019)

Pohjois-Pohjanmaalle kootaan uutta kulttuuri- ja taidealan residens­si­ver­kostoa (Pyhäjokiseutu 4.3.2019)

Oulu2026 Road Show Raaheen (Raahe.fi 1.3.2019)

Oulun Euroopan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­han­ke kokoaa uutta kulttuuri- ja taidealan re­si­dens­si­ver­kos­toa – tavoitteena kan­sain­vä­lis­ty­mi­nen  (Kaleva 28.2.2019)

Oulu2026-hakuprosessiin perspektiiviä kulttuuripolitiikan tutkimuksesta (Cupore, 22.02.2019)

Kolumni: Kulttuuri-ilmas­ton­muutos koskettaa kaikkia oululaisia ja Oulu2026-hankkeen vaiku­tu­sa­lu­eella asuvia (Oulu-lehti 18.2.2019)

Oulun kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kees­sa avattiin avoin ohjelmahaku – tarkoitus kerätä iso nippu ehdotuksia kult­tuu­rioh­jel­man sisällöksi  (Kaleva 11.2.2019)

Oulu haluaa nostaa Pohjois-Suomen profiilia pyrkiessään kulttuuripääkaupungiksi (Ilta-Sanomat 1.2.2019)

”Oulu voittaa, koska Oulu tarvitsee tätä” – kultuu­ri­pää­kau­pun­ki­teemat julki (Oulu-lehti 1.2.2019)

Youtube-video Kulttuuri-ilmastonmuutos -teemasta (Oulu-lehti 1.2.2019)

Oulu2026-hankkeen kattoteemat julkistettiin (Radio Pooki 1.2.2019)

Ou­lu­lais­kir­jai­li­jat osallistuvat kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kee­seen twiit­ti­tai­de­teok­sel­la – twiittejä julkaistaan vuoden ajan (24.1.2019)

Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi (Verkkojulkaisu Arsnet - Taide, kulttuuri&viihde)

Oululaisuutta on monenlaista, muistuttaa Oulu2026-hankkeen luova neuvonantaja (Oulun Ylioppilaslehti 14.12. 2018)

Oulua leivotaan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­gik­si joka päivä 24 tuntia vuo­ro­kau­des­sa (Kaleva, 9.12.2018)

Hailuoto innolla mukana Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeessa (Rantalakeus s.2,  28.11.2018) 

Luovien neuvonantajien ideointityö on käynnissä (Oulu-posti 4/2018, s. 8, 15.11.2018)

Tulleeko se ratikka? (Forum24, 20.11.2018)

Oulun luovat neuvonantajat kokoontuivat ensimmäisen kerran (Kaleva, 9.11.2018)

Maan korvessa kulkevi Kauko (Forum24, 2.11.2018)

Oulun vahvistaminen on koko maakunnan etu raa­he­lai­sen­kin mielestä (Kaleva, 24.10.2018)

Jaakko Kuusisto Kari-Pekka Toivosen tilalle (Radio Pooki, 18.10.2018)

Jaakko Kuusisto korvaa Kari-Pekka Toivosen Oulu2026-hankkeessa (Kaleva, 18.10.2018)

Elinvoimainen Oulu esillä (Forum24, 6.10.2018)

Kulttuurijohtaja kutsuu innostumaan Oulusta (OP Oulun Horisontti -lehti, s. 10–11, 1.10.2018)

Kauko Röyhkä neuvonantajaksi kulttuuripääkaupunkihankkeeseen: "Oulun arktisuutta ja periferiaa kannattaa hyödyntää" (Ilta-Sanomat, 29.9.2018)

Leeuwarden antoi paljon oppimisen aiheita (Kaleva, 23.9.2018)

Hollannin Leeuwarden vakuutti Oulu2026-hankkeen puuhahenkilöt – oppia haetaan parhaillaan Ouluun (Kaleva, 20.9.2018)

Luovuutta monella rintamalla (Forum24, 20.9.2018)

Oulu hakee Hollannista vauhtia kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kee­seen (Kaleva, 18.9.2018)

Oulu nimesi Kauko Röyhkän ja 19 muuta Oulu2026-hankkeen luoviksi neuvo­nan­ta­jiksi (Oulu-lehti, 18.9.2018)

Oulu2026-hankkeen luovat neuvonantajat julkistettiin (Kaleva, 17.9.2018)

Luovat neuvonantajat valittu (Forum24, 17.9.2018)

Ouluspora ajelutti hel­sin­ki­läi­siä me­nes­tyk­sek­kääs­ti (Kaleva, 27.6.2018)

Erikoisesti teipattu ratikka kolisteli Helsingissä juhannukseen saakka – kiinnititkö huomiota? ( Ilta-Sanomat, 25.6.2018)

Oulu hakee luovia neuvonantajia – kulttuuriväki tulossa mukaan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kee­seen (Oulu-lehti, 18.6.2018)

Samu Forsblom lähti Oulusta trumpetistina ja palasi tai­de­joh­ta­ja­na (Kaleva, 15.5.2018)

Oulu – rakas ja paska teknologiakaupunni (Evento-lehti, 27.4.2018)

Oulu haluaa Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin (Yle, 19.4.2018)

Oulun puutteista voi tulla sen vahvuuksia (Kaleva, 8.4.2018)

Miehet mustissa huusivat ratikassa, lapset huolestuivat – mieskuoro teki täsmäiskun raitiovaunuun julkisuuden vuoksi (Helsingin Sanomat, (6.4.2018)

Oulu jatkaa helsin­ki­läisten ilah­dut­ta­mista – nyt ei Oulusporassa kuiskata, vaan huudetaan (Oulu-lehti, 6.4.2018)

Samu Forsblom on Oulun uusi kult­tuu­ri­joh­ta­ja (Kaleva, 22.3.2018)

”Koko Oulu kulttuurisekoaa!” – Oulu tähtää Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 (Demokraatti-lehti, 19.3.2018)

Hanke, jossa häviäminenkin on voitto (Kaleva kolumni, 5.3.2018)

Samu Forsblom haluaa nostaa esiin omaperäistä, persoonallista Oulua (Radio Pooki, 27.2.2018)

Nämä 53 henkilöä nimettiin Oulun kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­ha­ke­muksen tueksi koottuun valtuus­kun­taan (Oulu-lehti, 19.2.2018)

Helsingissä ajava vaa­lean­si­ni­nen Ouluspora ajeluttaa opiskelijoita ys­tä­vän­päi­vä­kier­rok­sil­la ja houkuttelee Ouluun kouluun (Kaleva, 12.2.2018)

Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeen valmisteluun asetettiin työryhmät (Kaleva, 19.1.2018)

Oulun tiernapojat toivottavat hyvää Oulua helsin­ki­läi­sille (Oulu-lehti, 18.12.2017)

Oulu haluaa lapsetkin mukaan stra­te­gi­a­työhön (Oulu-lehti, 20.11.2017)

Unelmajuna Oulusta Luulajaan voisi olla totta (Kaleva, 13.9.2017)

Tuleeko Oulusta 2026 kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki, jos talous kriisiytyy? (Kaleva, 18.5.2017)