Uutisia

< Takaisin

Taide- ja kulttuuriavustusten myöntämisperusteet muuttuvat

Hakuaika vuodelle 2020 on 4.-29. marraskuuta 2019

Oulu kaupungin harkinnanvaraisten taide- ja kulttuuriavustusten myöntämisperusteet muuttuvat. Avustuslajeja on nyt aiempaa vähemmän ja hakeminen helpompaa, sillä tukimuotojen kohdennus on tehty selkeämmäksi.

Tukimuotoja on jatkossa neljä: 1. taide- ja kulttuurialan yhdistysten toiminta-avustus 2. projektiavustus 3. tapahtuminen ja festivaalien tuki sekä 4. ammattitaiteilijan työtilatuki.

Erillistä ammattitaiteilijan työskentelyapurahaa ei enää ole haettavana, vaan tuki työskentelyyn sisältyy projektin kokonaisuuteen.

Taide- ja kulttuurialan yhdistysten toiminta-avustus on tarkoitettu vakiintuneen toiminnan tueksi. Projektiavustuksella voidaan tukea yksittäisiä hankkeita ja projekteja. Projektiavustuksessa voi saada tukea esimerkiksi materiaaleihin, matkoihin ja työskentelyyn. Tapahtumien ja festivaalien tuki voidaan myöntää voittoa tavoittelemattomaan toimintaan. Ammattitaiteilijan työtilatuki on samalla tavoin harkinnanvaraista kuin muidenkin avustuslajien mukainen tuki. Työtilatuen hakemuksen mukana tulee olla työsuunnitelma vuodelle, jota hakemus koskee.

Vuoden 2020 taide- ja kulttuuriavustukset ovat haettavina 4. – 29.11. 2019. Hakuaikaa on aikaistettu edellisistä vuosista, koska tavoitteena on saada avustukset maksuun pian vuodenvaihteen jälkeen. Päätökset tekee kulttuurijohtaja ja valmistelusta vastaa kulttuuripalvelupäällikkö. Kaikkien neljän avustuslajin hakemusten arviointiin osallistuvat Oulun kaupungin kulttuuripalvelujen eri alojen asiantuntijat.

 

Lisätietoja:

kulttuuripalvelupäällikkö
Arja Huotari
Puh: 044 703 7510
arja.a.huotari@ouka.fi
Kulttuuritalon johtaja, Valve

Jakolinkki

OULU2026 MUISSA MEDIOISSA

Euroopan kestävin kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki -hanke starttaa Rotuaarilla – tarkoituksena tarjota testialusta ym­pä­ris­töys­tä­väl­li­sil­le keksinnöille (Kaleva, 22.8.2019)

Oulu tekee kulttuuri-ilmastonmuutosta ja kisaa kultuuripääkaupungin tittelistä voittajan asenteella – ”Meillä on vaikka ja mitä!” (Demokraatti, 1.8.2019)

Kuinka huolissaan Tampereen pitää olla kilpailijoista? – Kävimme nuuskimassa, miltä kulttuurielämä näyttää Oulussa ja Savonlinnassa, jotka myös haluavat kulttuuripääkaupungiksi (Aamulehti, 20.7.2019)

Oulun Ilmakitarat, Tampereen teatterit, Savonlinnan Saimaa – Mikä näistä tarvitsee Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä eniten? (Turun Sanomat, 14.7.2019. Julkaistu myös Lapin Kansassa 14.7.2019. ja Satakunnan Kansassa 14.7.2019)

Kolumni: Suomi Euroopan keskiössä (Oululehti, 3.7.2019)

Oulusta halutaan kulttuuripääkaupunki – kaupunki sai runsaasti ideoita ja ehdotuksia ihmisiltä (YLE, 18.6.2019)

Suurten kaupunkien johtoa Oulussa (Forum24, 7.6.2019)

Oulu2026-avajaiset tänään (Radio Pooki, 25.4.2019)

Oulu2026-paja avaa ovensa (Oulu-lehti, 24.4.2019)

Pääkirjoitus: Antti Leikas ja kolumni: Reija Glad, sivut 7, 20-21 (Stiiknafuulia 28 / 2019)

Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä vuodelle 2026 - Kärsämäki pyrkii mukaan samaan hankkeeseen (Kärsämäen Selänne 23.3.2019)

Kulttuuripääkaupunki on ison alueen asia (Pyhäjokiseutu 20.3.19)

Omanlaista, unelmia ja jotain komiampaa (Pyhäjokiseutu 20.3.2019)

Kuusamo halutaan mukaan Oulun kulttuuripääkaupunki-hankkeeseen (Koillismaan Uutiset 8.3.2019)

Oulun kaupunki aloittaa maailman pelastamisen Oulu2026-hankkeella – konferenssissa puidaan kulttuurisen ilmastonmuutoksen haasteita (The Wordl News, 9.3.2019)

Pohjois-Pohjanmaalle kootaan uutta kulttuuri- ja taidealan residens­si­ver­kostoa (Pyhäjokiseutu 4.3.2019)

Oulu2026 Road Show Raaheen (Raahe.fi 1.3.2019)

Oulun Euroopan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­han­ke kokoaa uutta kulttuuri- ja taidealan re­si­dens­si­ver­kos­toa – tavoitteena kan­sain­vä­lis­ty­mi­nen  (Kaleva 28.2.2019)

Oulu2026-hakuprosessiin perspektiiviä kulttuuripolitiikan tutkimuksesta (Cupore, 22.02.2019)

Kolumni: Kulttuuri-ilmas­ton­muutos koskettaa kaikkia oululaisia ja Oulu2026-hankkeen vaiku­tu­sa­lu­eella asuvia (Oulu-lehti 18.2.2019)

Oulun kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kees­sa avattiin avoin ohjelmahaku – tarkoitus kerätä iso nippu ehdotuksia kult­tuu­rioh­jel­man sisällöksi  (Kaleva 11.2.2019)

Oulu haluaa nostaa Pohjois-Suomen profiilia pyrkiessään kulttuuripääkaupungiksi (Ilta-Sanomat 1.2.2019)

”Oulu voittaa, koska Oulu tarvitsee tätä” – kultuu­ri­pää­kau­pun­ki­teemat julki (Oulu-lehti 1.2.2019)

Youtube-video Kulttuuri-ilmastonmuutos -teemasta (Oulu-lehti 1.2.2019)

Oulu2026-hankkeen kattoteemat julkistettiin (Radio Pooki 1.2.2019)

Ou­lu­lais­kir­jai­li­jat osallistuvat kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kee­seen twiit­ti­tai­de­teok­sel­la – twiittejä julkaistaan vuoden ajan (24.1.2019)

Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi (Verkkojulkaisu Arsnet - Taide, kulttuuri&viihde)

Oululaisuutta on monenlaista, muistuttaa Oulu2026-hankkeen luova neuvonantaja (Oulun Ylioppilaslehti 14.12. 2018)

Oulua leivotaan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­gik­si joka päivä 24 tuntia vuo­ro­kau­des­sa (Kaleva, 9.12.2018)

Hailuoto innolla mukana Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeessa (Rantalakeus s.2,  28.11.2018) 

Luovien neuvonantajien ideointityö on käynnissä (Oulu-posti 4/2018, s. 8, 15.11.2018)

Tulleeko se ratikka? (Forum24, 20.11.2018)

Oulun luovat neuvonantajat kokoontuivat ensimmäisen kerran (Kaleva, 9.11.2018)

Maan korvessa kulkevi Kauko (Forum24, 2.11.2018)

Oulun vahvistaminen on koko maakunnan etu raa­he­lai­sen­kin mielestä (Kaleva, 24.10.2018)

Jaakko Kuusisto Kari-Pekka Toivosen tilalle (Radio Pooki, 18.10.2018)

Jaakko Kuusisto korvaa Kari-Pekka Toivosen Oulu2026-hankkeessa (Kaleva, 18.10.2018)

Elinvoimainen Oulu esillä (Forum24, 6.10.2018)

Kulttuurijohtaja kutsuu innostumaan Oulusta (OP Oulun Horisontti -lehti, s. 10–11, 1.10.2018)

Kauko Röyhkä neuvonantajaksi kulttuuripääkaupunkihankkeeseen: "Oulun arktisuutta ja periferiaa kannattaa hyödyntää" (Ilta-Sanomat, 29.9.2018)

Leeuwarden antoi paljon oppimisen aiheita (Kaleva, 23.9.2018)

Hollannin Leeuwarden vakuutti Oulu2026-hankkeen puuhahenkilöt – oppia haetaan parhaillaan Ouluun (Kaleva, 20.9.2018)

Luovuutta monella rintamalla (Forum24, 20.9.2018)

Oulu hakee Hollannista vauhtia kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kee­seen (Kaleva, 18.9.2018)

Oulu nimesi Kauko Röyhkän ja 19 muuta Oulu2026-hankkeen luoviksi neuvo­nan­ta­jiksi (Oulu-lehti, 18.9.2018)

Oulu2026-hankkeen luovat neuvonantajat julkistettiin (Kaleva, 17.9.2018)

Luovat neuvonantajat valittu (Forum24, 17.9.2018)

Ouluspora ajelutti hel­sin­ki­läi­siä me­nes­tyk­sek­kääs­ti (Kaleva, 27.6.2018)

Erikoisesti teipattu ratikka kolisteli Helsingissä juhannukseen saakka – kiinnititkö huomiota? ( Ilta-Sanomat, 25.6.2018)

Oulu hakee luovia neuvonantajia – kulttuuriväki tulossa mukaan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kee­seen (Oulu-lehti, 18.6.2018)

Samu Forsblom lähti Oulusta trumpetistina ja palasi tai­de­joh­ta­ja­na (Kaleva, 15.5.2018)

Oulu – rakas ja paska teknologiakaupunni (Evento-lehti, 27.4.2018)

Oulu haluaa Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin (Yle, 19.4.2018)

Oulun puutteista voi tulla sen vahvuuksia (Kaleva, 8.4.2018)

Miehet mustissa huusivat ratikassa, lapset huolestuivat – mieskuoro teki täsmäiskun raitiovaunuun julkisuuden vuoksi (Helsingin Sanomat, (6.4.2018)

Oulu jatkaa helsin­ki­läisten ilah­dut­ta­mista – nyt ei Oulusporassa kuiskata, vaan huudetaan (Oulu-lehti, 6.4.2018)

Samu Forsblom on Oulun uusi kult­tuu­ri­joh­ta­ja (Kaleva, 22.3.2018)

”Koko Oulu kulttuurisekoaa!” – Oulu tähtää Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 (Demokraatti-lehti, 19.3.2018)

Hanke, jossa häviäminenkin on voitto (Kaleva kolumni, 5.3.2018)

Samu Forsblom haluaa nostaa esiin omaperäistä, persoonallista Oulua (Radio Pooki, 27.2.2018)

Nämä 53 henkilöä nimettiin Oulun kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­ha­ke­muksen tueksi koottuun valtuus­kun­taan (Oulu-lehti, 19.2.2018)

Helsingissä ajava vaa­lean­si­ni­nen Ouluspora ajeluttaa opiskelijoita ys­tä­vän­päi­vä­kier­rok­sil­la ja houkuttelee Ouluun kouluun (Kaleva, 12.2.2018)

Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeen valmisteluun asetettiin työryhmät (Kaleva, 19.1.2018)

Oulun tiernapojat toivottavat hyvää Oulua helsin­ki­läi­sille (Oulu-lehti, 18.12.2017)

Oulu haluaa lapsetkin mukaan stra­te­gi­a­työhön (Oulu-lehti, 20.11.2017)

Unelmajuna Oulusta Luulajaan voisi olla totta (Kaleva, 13.9.2017)

Tuleeko Oulusta 2026 kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki, jos talous kriisiytyy? (Kaleva, 18.5.2017)