Uutisia

< Takaisin

Vielä viikko aikaa tuunata rössy

Kilpailu käynnistettiin torstaina 25. lokakuuta 2018 Kauppakeskus Valkean Kesäkadulla.

Perinneruoka on arvokas osa kulttuuria

Oulun Paistinkääntäjien, Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestarien ja Viskaalin tilan Tuunaa Rössy -reseptikilpailu lähestyy loppuaan.

Osallistumisaika päättyy perjantaina 11.1. klo 16.00.

Kilpailussa halutaan nostaa perinneherkun arvostusta ja käyttöä sekä samalla pohjoispohjalaista ruokakulttuuria ja -perinnettä muutenkin. Kilpailun suojelijana toimii Rössypottuseura.

Kilpailun järjestäjät kiirehtivät nyt kaikkia osallistumaan ja kehittämään rössystä uutta, jotain muutakin kuin rössypottua, vain mielikuvitus on rajana; katuruokaa, alkupaloja tai piirakan täytettä.

Tuunaa Rössy! -kilpailuun voi osallistua lähettämällä mahdollisimman tarkan reseptin neljälle hengelle ja kuvan omasta rössyruuasta tuunaarossy.fi -sivustolla olevan lomakkeen kautta tai postitse. Tuomaristo koostuu järjestäjätahojen edustajista, joista suurin osa on ravintola-alan ammattilaisia. Yhtenä tuomarina toimii myös rössyasiantuntija Janne Pekkala.

Pääpalkintona on päivä yhdelle hengelle rössynteossa Viskaalissa ja lisäksi palkintoina on 200 euron lahjakortti Sokos Herkkuun, lahjakortteja oululaisiin ravintoloihin, Viskaalin tuotekasseja sekä Meater-lihapaistomittari.

Osallistumisaika päättyy 11. tammikuuta 2019. Voittajat julkaistaan 26. tammikuuta Valkean Kesäkadun palkintojenjakotilaisuudessa.

Lisätietoja: www.tuunaarossy.fi

 

 

 

Jakolinkki

OULU2026 MUISSA MEDIOISSA

 

Kuusamo halutaan mukaan Oulun kulttuuripääkaupunki-hankkeeseen (Koillismaan Uutiset 8.3.2019)

Oulun kaupunki aloittaa maailman pelastamisen Oulu2026-hankkeella – konferenssissa puidaan kulttuurisen ilmastonmuutoksen haasteita (The Wordl News, 9.3.2019)

Pohjois-Pohjanmaalle kootaan uutta kulttuuri- ja taidealan residens­si­ver­kostoa (Pyhäjokiseutu 4.3.2019)

Oulu2026 Road Show Raaheen (Raahe.fi 1.3.2019)

Oulu2026-hakuprosessiin perspektiiviä kulttuuripolitiikan tutkimuksesta (Cupore, 22.02.2019)

Kolumni: Kulttuuri-ilmas­ton­muutos koskettaa kaikkia oululaisia ja Oulu2026-hankkeen vaiku­tu­sa­lu­eella asuvia (Oulu-lehti 18.2.2019)

Oulun kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kees­sa avattiin avoin ohjelmahaku – tarkoitus kerätä iso nippu ehdotuksia kult­tuu­rioh­jel­man sisällöksi  (Kaleva 11.2.2019)

Oulu haluaa nostaa Pohjois-Suomen profiilia pyrkiessään kulttuuripääkaupungiksi (Ilta-Sanomat 1.2.2019)

”Oulu voittaa, koska Oulu tarvitsee tätä” – kultuu­ri­pää­kau­pun­ki­teemat julki (Oulu-lehti 1.2.2019)

Youtube-video Kulttuuri-ilmastonmuutos -teemasta (Oulu-lehti 1.2.2019)

Oulu2026-hankkeen kattoteemat julkistettiin (Radio Pooki 1.2.2019)

Ou­lu­lais­kir­jai­li­jat osallistuvat kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kee­seen twiit­ti­tai­de­teok­sel­la – twiittejä julkaistaan vuoden ajan (24.1.2019)

Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi (Verkkojulkaisu Arsnet - Taide, kulttuuri&viihde)

Oululaisuutta on monenlaista, muistuttaa Oulu2026-hankkeen luova neuvonantaja (Oulun Ylioppilaslehti 14.12. 2018)

Oulua leivotaan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­gik­si joka päivä 24 tuntia vuo­ro­kau­des­sa (Kaleva, 9.12.2018)

Hailuoto innolla mukana Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeessa (Rantalakeus s.2,  28.11.2018) 

Luovien neuvonantajien ideointityö on käynnissä (Oulu-posti 4/2018, s. 8, 15.11.2018)

Tulleeko se ratikka? (Forum24, 20.11.2018)

Oulun luovat neuvonantajat kokoontuivat ensimmäisen kerran (Kaleva, 9.11.2018)

Maan korvessa kulkevi Kauko (Forum24, 2.11.2018)

Oulun vahvistaminen on koko maakunnan etu raa­he­lai­sen­kin mielestä (Kaleva, 24.10.2018)

Jaakko Kuusisto Kari-Pekka Toivosen tilalle (Radio Pooki, 18.10.2018)

Jaakko Kuusisto korvaa Kari-Pekka Toivosen Oulu2026-hankkeessa (Kaleva, 18.10.2018)

Elinvoimainen Oulu esillä (Forum24, 6.10.2018)

Kulttuurijohtaja kutsuu innostumaan Oulusta (OP Oulun Horisontti -lehti, s. 10–11, 1.10.2018)

Kauko Röyhkä neuvonantajaksi kulttuuripääkaupunkihankkeeseen: "Oulun arktisuutta ja periferiaa kannattaa hyödyntää" (Ilta-Sanomat, 29.9.2018)

Leeuwarden antoi paljon oppimisen aiheita (Kaleva, 23.9.2018)

Hollannin Leeuwarden vakuutti Oulu2026-hankkeen puuhahenkilöt – oppia haetaan parhaillaan Ouluun (Kaleva, 20.9.2018)

Luovuutta monella rintamalla (Forum24, 20.9.2018)

Oulu hakee Hollannista vauhtia kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kee­seen (Kaleva, 18.9.2018)

Oulu nimesi Kauko Röyhkän ja 19 muuta Oulu2026-hankkeen luoviksi neuvo­nan­ta­jiksi (Oulu-lehti, 18.9.2018)

Oulu2026-hankkeen luovat neuvonantajat julkistettiin (Kaleva, 17.9.2018)

Luovat neuvonantajat valittu (Forum24, 17.9.2018)

Ouluspora ajelutti hel­sin­ki­läi­siä me­nes­tyk­sek­kääs­ti (Kaleva, 27.6.2018)

Erikoisesti teipattu ratikka kolisteli Helsingissä juhannukseen saakka – kiinnititkö huomiota? ( Ilta-Sanomat, 25.6.2018)

Oulu hakee luovia neuvonantajia – kulttuuriväki tulossa mukaan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­hank­kee­seen (Oulu-lehti, 18.6.2018)

Samu Forsblom lähti Oulusta trumpetistina ja palasi tai­de­joh­ta­ja­na (Kaleva, 15.5.2018)

Oulu – rakas ja paska teknologiakaupunni (Evento-lehti, 27.4.2018)

Oulu haluaa Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin (Yle, 19.4.2018)

Oulun puutteista voi tulla sen vahvuuksia (Kaleva, 8.4.2018)

Miehet mustissa huusivat ratikassa, lapset huolestuivat – mieskuoro teki täsmäiskun raitiovaunuun julkisuuden vuoksi (Helsingin Sanomat, (6.4.2018)

Oulu jatkaa helsin­ki­läisten ilah­dut­ta­mista – nyt ei Oulusporassa kuiskata, vaan huudetaan (Oulu-lehti, 6.4.2018)

Samu Forsblom on Oulun uusi kult­tuu­ri­joh­ta­ja (Kaleva, 22.3.2018)

”Koko Oulu kulttuurisekoaa!” – Oulu tähtää Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 (Demokraatti-lehti, 19.3.2018)

Hanke, jossa häviäminenkin on voitto (Kaleva kolumni, 5.3.2018)

Samu Forsblom haluaa nostaa esiin omaperäistä, persoonallista Oulua (Radio Pooki, 27.2.2018)

Nämä 53 henkilöä nimettiin Oulun kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki­ha­ke­muksen tueksi koottuun valtuus­kun­taan (Oulu-lehti, 19.2.2018)

Helsingissä ajava vaa­lean­si­ni­nen Ouluspora ajeluttaa opiskelijoita ys­tä­vän­päi­vä­kier­rok­sil­la ja houkuttelee Ouluun kouluun (Kaleva, 12.2.2018)

Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeen valmisteluun asetettiin työryhmät (Kaleva, 19.1.2018)

Oulun tiernapojat toivottavat hyvää Oulua helsin­ki­läi­sille (Oulu-lehti, 18.12.2017)

Oulu haluaa lapsetkin mukaan stra­te­gi­a­työhön (Oulu-lehti, 20.11.2017)

Unelmajuna Oulusta Luulajaan voisi olla totta (Kaleva, 13.9.2017)

Tuleeko Oulusta 2026 kult­tuu­ri­pää­kau­pun­ki, jos talous kriisiytyy? (Kaleva, 18.5.2017)