Oulun Päivät 14.6.-7.7.2019
Tule tekemään ohjelmaa!
Oulun Päivät on kaikkien oululaisten yhteinen tapahtumasateenvarjo, jonka ohjelmisto muotoutuu yhteistyönä erilaisten toimijoiden kesken. Mukana on yhdistyksiä, yksityishenkilöitä, virastoja, laitoksia ja yrityksiä. Yhteisöllisyys on ollut Oulun Päivien kantava voima jo vuodesta 1962. Oulun Päivät tehdään yhdessä!

Ajankohtaista

< Takaisin

Tapahtumien gaala palkitsi alueen parhaat tapahtumajärjestäjät

Palkittuja olivat muun muassa Lumo, Livepaletti ja The Secret Garden

Pohjoisen parhaat tapahtumat palkittiin Tapahtumien gaalassa Uudella Seurahuoneella torstai-iltana 28.3.2019. Oulun kaupungin kulttuurijohtaja Samu Forsblomin johtama raati valitsi voittajat neljässä kategoriassa, vuoden paras kulttuuri-, urheilu-, messu- ja business-tapahtuma. Gaalassa palkitiin myös vuoden tapahtumajärjestäjä ja yleisön suosikkitapahtuma sekä muistettiin festivaali- ja tapahtuma-alan kiinnostavaa avausta tai tekoa erityismaininnalla. Yleisö sai Kalevan tammikuisessa äänestyksessä ehdottaa paitsi omaa suosikkiaan myös parhaita eri kategorioihin.  Tänä vuonna yleisöäänestykseen osallistui 2100 tapahtumista tykkäävää. Uutena palkittiin myös tapahtumatoimialan palveluntarjoaja, jota saivat ehdottaa tapahtumajärjestäjät itse. 

Juryn yleisperustelut: 

Tuomaristo kiinnitti valinnoissaan huomiota tapahtuman sisällölliseen tasoon sekä vaikuttavuuteen ja vetovoimaan aluemaineen näkökulmasta. Tärkeänä pidettiin myös tapahtuman yhteisöllisyyttä ja vastuullisuutta edistäviä toimia. Erityisesti jury halusi nostaa esille tapahtuman kyvyn viestiä ja hyödyntää paikallisia verkostoja ja kumppanuuksia. ”Valitsimme voittajiksi tälle alueelle ja meidän ihmisille merkittäviä tapahtumia, jotka jättävät muistijäljen. Nyt palkituissa tapahtumissa näkyy usko omaan juttuun ja ylpeys omasta tapahtumasta”, kiteyttää Pohjoisen parhaat -jury. 

Tulokset:

Vuoden business-tapahtuma 2018: InnoFest, Oulu

Vuoden messutapahtuma 2018: Hifi & Tuning Show, Oulu

Vuoden urheilutapahtuma 2018: Umpihankihiihdon MM-kisat, Pudasjärvi

Vuoden kulttuuritapahtuma 2018: Lumo-valofestivaali

Vuoden erityismaininta 2018: The Secret Garden, Flow Productions

Vuoden tapahtumajärjestäjä 2018: Pekka Tahkola, Syöte MTB, Pudasjärvi

Vuoden palveluntarjoaja 2018: Livepaletti Oy

Yleisön suosikkitapahtuma 2018: Hifi & Tuning Show

 

Pohjoisen parhaat -juryyn kuuluivat puheenjohtajana Oulun kaupungin kulttuurijohtaja Samu Forsblom, markkinointipäällikkö Tiina Koskela Kalevasta, lehtori ja tutkija Saila Saraniemi Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta, toimitusjohtaja Päivi Penttilä Oulun Matkailusta, hotellinjohtaja Päivi Kaarlela Original Sokos Hotel Arinasta, tapahtumapäällikkö Jussi Saarinen Ruka-Kuusamon Matkailuyhdistyksestä sekä vaatesuunnittelija Antti Putkonen Kooma-tuotemerkin takaa. 

 

Jakolinkki

Seuraa meitä! | Follow us!

#oulunpäivät

Facebook Instagram Twitter YouTube