Ajankohtaista
Nuoret Estradilla | Kulttuuritalo Valve 19.-21.4.2023
Pääsosassa nuoret taiteilijat
Nuoret estradilla tuo Valvesalin näyttämölle taiteen perusopetuksen lopputöitä teatteri- ja tanssitaiteessa. Taiteen perusopetuksen lopputyö on itsenäinen taiteellinen työ, jossa lopputyöntekijä saa ohjaavan opettajan tuella toteuttaa omaa taiteellista näkemystään itse valitsemallaan tavalla. Illassa nähdään yksi koreografinen ja kaksi tanssijantyön lopputyötä sekä kahdeksan teatteritaiteen lopputyötä.
Nuoret estradilla illassa nähtävä teatteritaiteen lopputyö, Alkeishiukkasia on valittu myös valtakunnalliseen Ramppikuume katselmukseen Kankaanpäähän 21.–24.4. sekä niin ikään valtakunnallisille Nuori kulttuuri festivaaleille 25.–27.5. Kuopioon. Alkeishiukkasia on filosofinen, visuaalinen ja kehollinen kokonaistaideteos, joka pohtii nuoruuden haasteita. Teoksen maailma sulkee sisäänsä yksilöiden kokemuksia rauhasta ja rauhattomuudesta. Näkökulma on välillä kokijan ihon alla ja toisena hetkenä avaruudellisessa mittakaavassa.
Koreografinen lopputyö Hope from above kertoo tarinan siitä, miten ihmiset luottavat usein omaan voimaansa, mutta vaikeuksien koittaessa huomaavatkin, että eivät voikaan kontrolloida elämää. Entä jos vaikeudet paljastavat oman heikkouden ja syvimmän tarpeen? Entä jos antautuu kannettavaksi ja antaa Luojan luoda uutta?
Lopputöiden lisäksi nähdään upea kattaus edistyneiden oppilaiden tanssi- ja sirkusnumeroita.
Perjantai-illan ohjelma poikkeaa muista näytöksistä. Perjantaina nähdään Teatteritaiteen lopputyöteoksen paikalla niin ikään edistyneiden teatteritaiteen opiskelijoiden kiitetty esitys Hiekkalinna, joka sai ensi-iltansa Pakkaspicnictapahtumassa 2023.