Siirry suoraan sisältöön

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Oulun Avoin Data saa kiitosta

Datan avaamisen kulttuuri vauhdittui Oulussa
 

Datan avaaminen jatkuu kaupungin perustoimintana. Projekti sai aikaan merkittävän sysäyksen datan avaamisen kulttuurin edistämiseksi.


EAKR-hankkeita tarkastava Uudenmaan liitto on tarkastuksessaan antanut Oulun Avoin data -projektille erityismaininnan avoimen datan tulosten juurruttamisessa. 

- Vaikka Oulu otti ensiaskeleet datan avaamisessa vasta vuonna 2013 eli muita kaupunkeja myöhemmin, hankkeen kautta on saatu Oulussa todella paljon aikaan datan avaamisen kulttuurin edistämiseksi kaupunkiympäristössä ja yhteistyössä muiden kuutoskaupunkien kanssa, kiittelee Uudenmaan liitto.

6 aika Avoin data ja rajapinnat –hanke päättyy kuluvan vuoden 2017 lopussa.

Juurruttamista on edesauttanut Oulun kaupunginhallituksen päätös 29.3.2016 Oulun kaupungin tietoaineiston julkaisemista avoimena datana. Lisäksi Oulussa on nimetty hanketyön jatkuvuudesta ja juurruttamisesta  vastaavat tahot, jotka on myös perehdytetty ja koulutettu tehtäviin. Sisällöllisestä vastuusta huolehtii konsernipalveluiden tietojohtaminen ja teknisestä vastuusta vastaa konsernipalveluiden tietohallinto. 


Dataportaalissa jo runsaasti aineistoa


Dataportaalissa on tällä hetkellä yhteensä 81 tietoaineistoa, 7 sovellusta ja 26 rajapintaa. Eniten on avattu terveys- ja sosiaalipuolen aineistoa, 25 ja liikenteen ja matkailun aineistoa 12, karttoja 11 sekä opetuksen ja koulutuksen aineistoa 8.

Yhteydenotot avoindata(at)ouka.fi. Yhteyshenkilöt: tietojohtaminen /  Anna Keskitalo, 044 703 1218, tietohallinto / Tapio Matinmikko,  040 506 3588. Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)ouka.fi.

Oulun kaupungin Avoin data-portaali: data.ouka.fi/fi/

 


Kokousasiakirjat Kokousasiakirjat