Sidonnaisuudet - Päätöksenteko ja hallinto - Oulun kaupunki

Sidonnaisuudet Sidonnaisuudet

Tällä sivulla esitetään sekä kuntalain edellyttämien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden että valtuuston varsinaisten jäsenten vapaaehtoisesti antamat sidonnaisuusilmoitukset. Sidonnaisuusilmoitukset perustuvat henkilöiden tekemiin ilmoituksiin.

Valtuustokauden 2017–2020 luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kuntalain mukaiset sidonnaisuusilmoitukset julkaistaan ensimmäisen kerran tarkastuslautakunnan kokouksen jälkeen, syyskuussa 2017.

Kuntalain mukaiset sidonnaisuusilmoitukset

Kuntalain (410/2015) 84 §:n mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava sidonnaisuuksistaan tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Ilmoitukset julkaistaan yleisessä tietoverkossa. Säännöstä sovelletaan 1.6.2017 alkaen. Sidonnaisuusilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä. Ulkoisen tarkastuksen yksikkö lähettää tarkemmat ohjeet ilmoituksen tekemisestä ilmoitusvelvollisille valintojen jälkeen.

Sidonnaisuusilmoitus on tehtävä johtotehtävistä ja luottamustoimista elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudesta sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Ilmoitusvelvollisia ovat:

  • valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
  • kaupunginhallituksen ja sen jaostojen jäsenet, varajäsenet ja esittelijä
  • lautakuntien ja niiden jaostojen puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja esittelijät
  • yhdyskuntalautakunnan, yhdyskuntajaoston ja rakennuslautakunnan jäsenet ja varajäsenet

Sidonnaisuusilmoitus ei poista velvollisuutta ilmoittaa esteellisyydestään kunnallisessa päätöksenteossa. Esteellisyydet ratkaistaan tapauskohtaisesti kuntalain ja hallintolain säädösten mukaisesti.

Kuntaliitto on antanut ohjeistuksen sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä.

Lisätietoja:

Ulkoisen tarkastuksen yksikkö,
sähköpostiosoite: sidonnaisuusilmoitukset(at)ouka.fi

 

 

Vapaaehtoiset sidonnaisuusilmoitukset

Kaupunginvaltuuston varsinaiset jäsenet ovat voineet vapaaehtoisesti ilmoittaa sidonnaisuuksistaan.

Lisätietoja: Konsernihallinto, sähköpostiosoite: soile.salo(at)ouka.fi

Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet valtuustokaudella 2013-2017 Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet valtuustokaudella 2013-2017

Valtuustokaudella 2013-2017 vapaaehtoinen sidonnaisuuskysely lähetettiin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen varsinaisille jäsenille sekä kaupunginhallituksen varajäsenille .

Edellisen valtuustokauden sidonnaisuusilmoitukset on poistettu julkisilta verkkosivuilta. Alkaneen kauden ilmoitukset julkaistaan syyskuussa 2017.

Ilmoituksen tekeminen Ilmoituksen tekeminen

Sidonnaisuusilmoitus tehdään verkkolomakkeella osoitteessa 

https://www.oukapalvelut.fi/sidonnaisuusilmoitus

Palveluun tunnistaudutaan käyttäjätunnuksella.