Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ajankohtaista varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa

< Takaisin

Ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa - koronavastaanotot Kontinkankaan ja Haukiputaan hyvinvointikeskuksissa

Päivitetty viimeksi 7.4. kello 9.25

Koronaviruksen esiintyvyyden nopea nousu Pohjoismaissa ja Etelä-Suomen alueella ennustaa koronavirustapausten lisääntyvän myös Oulun alueella lähiaikoina. Siksi on tärkeää, että hallituksen antamia suosituksia noudatetaan. Pesethän siis kätesi huolellisesti ja vältäthän sosiaalisia kontakteja sekä turhaa matkustamista. Ethän vieraile ikäihmisten tai muiden riskiryhmiin kuuluvien luona. Myös kaikkia muita vierailuja on syytä välttää.

 

Toimi näin, jos sinulla on hengitystietulehdusoireita

Koronaviruksen aiheuttaman hengitystieinfektion oireita ovat muun muassa kuume, kurkkukipu, yskä ja hengenahdistus. Samanlaisia oireita aiheuttavat myös tavanomaiset flunssavirukset ja influenssavirus. Siksi pelkkien oireiden perusteella ei voi tietää, sairastaako normaalia flunssaa vai koronavirusinfektiota.

Jos oireesi ovat lieviä, jää kotiin

Valtaosa koronavirukseen sairastuneista toipuu viikon kotilevolla, tarvitsematta lääkärin hoitoa. On tärkeää, että sairastat kotona, joten älä mene oireisena töihin. Lievissä tapauksissa koronavirustestejä ei tehdä. Voit tehdä koronaviruksesta oirearviokyselyn verkossa Omaolo-palvelussa. Saat toimintaohjeet oireittesi perusteella.

Jos oireesi vaativat kiireellistä hoitoa, soita koronaneuvontaan

Jos oireesi vaativat kiireellistä hoitoa tai arviota soita koronavirusneuvontaan numeroon 08 558 41414. Numero palvelee maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin kello 8–15. Iltaisin ja viikonloppuisin koronavirusneuvontaa saat Oulun seudun yhteispäivystyksen numerosta 08 315 2655.

Koronavirusneuvonnasta saat ohjeet, kuinka sinun tulee toimia. Tarvittaessa sinut ohjataan Kontinkankaan tai Haukiputaan koronavastaanotolle tai sairaalaan.

Terveydenhoidon ammattilaisen arviota vaativia ylähengitystieinfektion oireita ovat heikentynyt yleistila, selkeästi pitkittynyt kuumeilu ja hengenahdistus.

Hätätapauksissa soita 112.

Jos kuulut riskiryhmään

Jos kuulut riskiryhmään ja sinulle nousee äkillinen kuume (38 astetta tai yli) ja tautiin liittyy kurkkukipua tai yskää, soita pikaisesti Oulun kaupungin koronaneuvontanumeroon 08 558 41414. Numero palvelee maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaisin klo 8–15. Iltaisin ja viikonloppuisin soita Oulun seudun yhteispäivystyksen numeroon 08 315 2655.

Yli 70-vuotiaille suositus pysyä karanteenia vastaavissa olosuhteissa

Toimintaohjeena yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet). Tarkoitus on pysyä pääosin kotona. Ulkoillessa on vältettävä kontakteja muihin ihmisiin. Kaupassakäyntiä tulee välttää ja selvittää ensisijaisesti mahdollisuuksia siihen, että joku muu hoitaisi kauppa-asiat puolestasi. Kaupoilla on myös kotiinkuljetuspalvelua. Jos tarvitset neuvontaa, ota puhelimitse tai sähköisesti yhteyttä ikäihmisille suunnattuun Aino-neuvontaan.

Jos perheenjäsenesi sairastuu

Jos perheenjäsenesi sairastuu hengitystieinfektioon, voivat muut perheenjäsenet mennä töihin, kouluun tai päiväkotiin, jos se on välttämätöntä. Sairaana ei töihin, kouluun tai päiväkotiin ei tule mennä. Jos lähipiirissä on varmistettu koronavirustapaus, viranomaiset määrittelevät, ketkä jäävät karanteeniin. Lue lisää karanteenista (THL)

 

Jos tarvitset taloudellista tukea tai apua jaksamiseen 

Koronaepidemia voi aiheuttaa ahdistusta tai taloudellisia huolia, tai se voi kärjistää jo aiempia elämän ongelmia. Apua ja tukea on saatavilla elämän kriisitilanteisiin, jos sinulla tai perheelläsi on huolta esimerkiksi taloudesta, jaksamisesta, lasten kasvatuksesta tai mielenterveys- tai päihdeongelmista.
 
Sosiaalityötä tehdään hyvinvointikeskuksissa:
  • Kontinkangas p. 040-1828078
  • Tuira p. 040 683 8138
  • Haukipudas p. 040 630 6525 
  • Kaakkuri puh. 050 316 9095
  • Kiiminki puh. 050 407 3513

Ikäihmisiä palvelee erilaisissa kysymyksissä Aino-neuvonta p. 044 703 4973 arkisin kello 9–15. 

Toimeentulotuki turvaa viimesijaisesti elantosi, jos rahasi eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. 

Oulu-avun kautta voit saada apua arjen asioiden hoitamiseen.
 

If you suspect you have been infected with coronavirus

If your symptoms are mild, stay home. Mild cases are not tested for the coronavirus. Most patients with coronavirus recover in a week and without needing medical attention.

If your symptoms are severe, call the Coronavirus Health Information Line 08 558 41414. The line is open from Monday to Thursday from 8 am to 4 pm and on Fridays from 8 am to 3 pm. In the evenings and on weekends, you can call the Oulu University hospital health guidance helpline on 08 315 2655. In an emergency, call 112.

Symptoms that require an evaluation from a medical professional include weak general condition, clearly prolonged fever and hardness of breath.

Corona information in English

 

Valtakunnallinen neuvontapuhelin

Valtakunnallinen neuvontapuhelin palvelee numerossa 029 553 5535 arkisin kello 8–21 ja lauantaisin kello 9–15. Numerosta saa yleistä tietoa koronaviruksesta, mutta ei terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa.

 

Lisätietoja koronaviruksesta:

Koronavirustaudin oirearviokysely (Omaolo.fi)

Katso Oulun kaupungin ajankohtaiset korona-tiedotteet

Usein kysyttyä koronaviruksesta (Oulun kaupunki)

Ohjeita koronavirukselta suojautumiseen (Oulun kaupunki)

Tietoa ja toimintaohjeita koronaviruksesta ja varautumisesta (THL)

Koronavirukseen liittyvän huolen ja epävarmuuden sietäminen (Mielenterveystalo.fi)

Usein kysyttyä COVID-19 koronaviruksesta sekä elintarvikkeista ja eläimistä (Ruokavirasto)

 
Julkaistu ensimmäisen kerran 30.1.2020. Päivityksiä tehdään, kun tiedot tai ohjeistukset muuttuvat.

Jakolinkki

 

Esiopetuksen Wilma

Wilma-ohje huoltajille (pdf)
 

Kasvatuksen ja koulutuksen tietosuoja