Ajattomuutta kohti

Koskenniemi ajatteli usein kuolemaa kirjoittaessaan viimeistä runokokoelmaansa Syksyn siivet. "Ei niin ettäkö hän sitä olisi pelännyt, vaan se oli niin kuin läsnä", hänen puolisonsa muisteli.

Runoilijaprofessorin terveys alkoi heikentyä vuonna 1955, kun hän sai ensimmäisen sydänkohtauksen. Tulevina vuosina hän oli useita kertoja hoidettavana sairaalassa sydänoireiden vuoksi. Kaikesta huolimatta hän jatkoi työtään. Viimeinen teos, esseekokoelma Filosofian ja runouden rajamailta ilmestyi vuonna 1961. Kirjoittaminen jatkui senkin jälkeen: heinäkuussa 1962 Uudessa Suomessa julkaistiin Koskenniemen essee "Elämän ja kuoleman murhe" Oscar Levertinin satavuotismuiston johdosta. Se sinetöi 60 vuotta kestäneen kirjallisen uran.

V. A. Koskenniemi kuoli Turussa 4. elokuuta 1962. Hänen elämäntyötään tarkasteltiin muistokirjoituksissa, joita julkaisivat kaikki suuret sanomalehdet. Runoilijaprofessori siunattiin Turun Tuomiokirkossa, ja uurna laskettiin Turun vanhaan hautausmaahan. Muistojuhla pidettiin Turun konserttitalossa 8.10.1962.

Lähteet:

Alhoniemi, Pirkko 1985: V. A. Koskenniemi – kirjallisen piirinsä primus motor. Teoksessa Kurkiauran varjo. Esseitä V. A. Koskenniemestä. Toim. Touko Siltala. Helsinki: WSOY.

Vieno Koskenniemen haastattelu. Eero Saarenheimo. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkisto, 1976.

Tuulio, Tyyni 1965: Maila Talvion vuosikymmenet. Jälkimmäinen osa (1911-1951). Helsinki: WSOY.

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku