Ensimmäiset runot

Ensimmäisen runonsa Koskenniemi muistelee kirjoittaneensa 12-vuotiaana. Aiheena oli Kreikan ja Turkin sota. Seuraavissa "runoyritelmissä" aiheet löytyivät kotikaupungin historiasta ja maailmanpolitiikasta – etenkin sodista. Isänmaallisia kronikoita Veikko Antero kirjoitti koulun juhliin. Hän myös esitti niitä itse.

Vuonna 1900 Veikko Antero sai nimipäivälahjaksi runoteoksen Väinölä, Helmivyö suomalaista runoutta. Se sisälsi läpileikkauksen 1800-luvun parhaasta suomalaisesta lyriikasta. Runot saivat koulupojan pohtimaan, voisiko hän itse lisätä jotakin suomalaisen lyriikan "helmivyöhön". Samana vuonna hän jo osallistuikin lyseon toverikunnan runokilpailuun ja voitti vanhemmat kilpakumppaninsa. Oulun lyseon toverikunnan Valon terho –lehti julkaisi aloittelevan runoilijan säkeitä. Nimimerkki W. F. liikkui isänmaan, luonnon, ihmisenä olemisen ja rakkauden aihepiireissä. Nuoruuden pessimismi on jo idullaan 15-vuotiaan nuorukaisen runossa "Mitä mä tahdon" joulukuulta 1900:

Minä luulen jo määräni saavuttaneen.
Kun kaikki taas raukeni tyhjyyteen.
Näin etsin, toivon ja kaipailen.
Mitä – tiedä mä itsekään en.

Viehkeän lemmenrunon "Serenaadi" taustalla lienevät omat romanttiset kokemukset, sillä muistelmissaan Koskenniemi tunnustaa olleensa jatkuvasti rakastunut ikävuosien 12 ja 20 välillä – useimmiten tyttöihin, joita muutkin lyseolaiset piirittivät.

Havainto yksilöllisen tunne-elämyksen ja runon synnyn välisestä yhteydestä syntyi viimeisenä kouluvuonna Merikosken partaalla, missä onnettomasti rakastunut nuori mies pohti elämäänsä:

Istuen usein mielipaikallani Pokkitörmän puistonpenkillä ja etsien unohdusta Kosken unettavasta, yksitoikkoisesta pauhinasta ja siintävästä merenlahdesta, jonka keskeltä kaukainen saari nosti vihreän viuhkansa, koetin hukuttaa kaiken turhuuteen oman kurjuuteni erikoistapauksen. Ja tässä sisäisessä taistelussa kahdella rintamalla, toiselta puolen yleisen maailmantuskan, toiselta puolen oman yksilöllisen rakkaussuruni, alkoi runo sisässäni liikkua. Olinhan jo ennen sepittänyt runoja, mutta nyt kykenin ensi kertaa luomaan sillan elämyksistäni sanalliseen ilmaukseen.
(Onnen antimet, 1935)

Avustajana ja kesätoimittajana Kalevassa

Sanomalehti oli minulle jo varhain ikkuna, jonka kautta pyrin seurailemaan maailmantapahtumien panoraamaa kotiporttimme ulkopuolella.
(Onnen antimet, 1935)

Runojen kirjoittaminen ei riittänyt kirjallisesti aktiiviselle koulupojalle, vaan hän pyrki avustajaksi sanomalehti Kalevaan. Veikko tarjosi ruotsalaisista viikkolehdistä kääntämiään tarinoita "Niitä näitä"–palstalle, jolla julkaistiin "outoja kuulumisia ja juttusia maailman kaikilta kulmilta". Tärkeimpänä motiivina oli taskurahojen ansaitseminen, mutta myös itsenäistyminen ja maailmankuvan avartaminen. Veikko sai kesätoimittajan pestin vuonna 1901. Palkkarahoilla hän osti ensimmäisen oman huonekalunsa, vihreällä veralla päällystetyn kirjoituspöydän, jota hän heräsi keskellä yötäkin ihailemaan. Oma pöytä takasi "kirjallisen koskemattomuuden" uraansa aloittelevalle kynäniekalle. Ensimmäinen sanomalehdessä julkaistu runo, "Pettynyt", ilmestyi Kalevassa 18. helmikuuta 1901.

Onnen antimissa Koskenniemi ei käytä Kalevan oikeaa nimeä, vaan kutsuu lehteä Riennoksi. Peitenimi on sama kuin Kyösti Wilkunan avainromaanissa "Riennon" toimitus. Piirteitä Kolkkalan kaupungin sivistyshistoriasta (1914). 

Lähteet:

Kalajoki, Atte 1994: Pohjatuulta. Jyväskylä (Oulu): Pohjoinen.

Koskenniemi, V. A. 1935: Onnen antimet. Lukuja elämäni kirjasta. WSOY.

Koskenniemi, V. A. 1944: V. A. Koskenniemi. Teoksessa Aleksis Kivestä Olavi Siippaiseen. Porvoo: WSOY.

Koskenniemi, V. A. 1955: Vähän aforismin käsitteestä. Teoksessa Kootut teokset IX. Helsinki: WSOY.

Viljanen, Lauri 1935: V. A. Koskenniemi: hänen elämänsä ja hänen runoutensa. WSOY.

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku