Heikki Lounaja
Heikki Lounaja (1912-1987) oli kotoisin Ylä-Savon Kiuruvedeltä ja toimi metsätyönjohtajana Oulaisissa sekä piiriesimiehenä Kajaanissa, myöhemmin Metsähallituksen suonkuivaushommissa Rovaniemeltä käsin. Myöhemmin hän työskenteli metsätehtävissä ympäri Oulun ja Kuopion lääniä.
Heikki Lounaja. Kuva: Kaleva.
Lounaja on Huovista vanhempi kainuisti, koska hänen esikoisensa Pitkin varsitietä. Kuvaus Kainuun selkoselta 1930-luvulla ilmestyi vuonna 1950. Romaani Lautta ohittaa kylän (1951) jatkaa myöhemmin kainuistiseksi tunnistettavaa tukkilaislinjaa, samoin muutamat novelli- ja eräjuttukokoelmat.
Jäätyään vuonna 1973 eläkkeelle Lounaja alkoi suunnitella 1800-luvun Kainuuta kuvaavaa trilogiaa. Siitä toteutui vain ensimmäinen osa, Tervakansan laulu. Romaani suuren nälän vuosilta (1984). Se että pitkä vaikeneminen oli painanut kirjailijan unohduksiin (edelliset teokset olivat ilmestyneet Otavalta 60-luvulla) näkyy kustantajassa, joka oli antikekkoslaisen Kauko Kareen kiistelty Alea-kirja.
Teksti: Kari Sallamaa
Tutustu myös näihin