 |
 |
Teemana luonto
Luonto elää Hellaakosken runoissa vahvana läpi koko tuotannon. Runoilija rakasti luontoa lapsuudesta lähtien ja viihtyi siellä niin vapaahetkinään kuin tutkimustyön parissa. Hän piti ihmistä luonnon pahimpana vihollisena ja nautti erityisesti koskemattomilla seuduilla liikkumisesta.
Hellaakoski ei eksy kevyeen ja pinnalliseen luonnontunteeseen, vaan runot pohjautuvat todelliseen luonnon tarkkailuun ja havaintojen täsmällisyyteen. Luonnon erilaisista funktioista Hellaakosken tuotannossa kirjoittaa Anto Leikola: "Se on olemassa maisemina, valoina, väreinä, ääninä, liikkeenä, tuoksuina, kosketuksina, kylmyytenä, lämpönä. Se tarjoaa mahdollisuuksia symbolien poimintaan --." Pakopaikkana Hellaakosken luonto edellyttää aitoa sopeutumista ja kuulumista.
Mervi Kantokorpi kiinnittää huomionsa Hellaakosken lyriikassa "rationaalin eksaktikon ja toisaalta luontoa hartaasti tarkkailevan mystikon näkökulmien väliseen jännitykseen." Runot ovat persoonallinen synteesi.
Piippulevolla 5.
Piippulevolla lienen viipynyt, liikojen mietinnässä.
Nyt on edessä askeltahti ja neljän tuulen tie
korven polulla pehmoisella, kuusikon hämärässä
mennä minne mielennoudot irtolaista vie.Eikä ne olleet suuria linjoitusten summat.
Aho kun aukeni aurinkoinen illan säteisiin,
siellä on vastassa leikkaamattomat, soreammat kummat
kuin mitä koskaan luisen kallon sisällä keksittiin.Pääsenpä rantaan ruohikkoiseen, kävelen niemen päihin
kuuntelemaan miten aallon kylki paasille loiskahtaa,
uppoan kaikessa-olemiseen ja suvisen illan säihin
niin kuin happoon kirkkaaseen, joka liuottaa mun saa,katselen kuinka illan rusko maalaa väkevöitään.
Otan sen hetken vastaan niin kuin antaisin, en sais,
niin kuin ruoko, tuulahdukseen heräten kesken öitään,
viittaisi hiukan lehdellään, ja taasen nukahtais.(Sarjoja 1952)
Lähteet:
Kantola, Kaisa 1972: Olen, enkä ole. Minuus ja oleminen Aaro Hellaakosken runoudessa. WSOY: Helsinki.
Kantokorpi, Mervi 1983: Aaro Hellaakoski. Teoksessa Mervi Kantokorpi ja Touko Siltala: Kahdeksan klassikkoa. Helsinki: Helsingin yliopisto, 99-110.
Kupiainen, Unto 1948: Aaro Hellaakoski. Teoksessa Unto Kupiainen: Suomalainen lyriikka Juhani Siljosta Kaarlo Sarkiaan. WSOY: Helsinki, 73-162.
Leikola, Anto 1993: "Sarjojen" mestarin vuodenajat. Teoksessa Kirjailija luonnossa. SKS: Helsinki, 158-165.
Peltola, Arto 1993: Satavuotias Hellaakoski yhä luetuimpia. Hengellinen kuukausilehti 8/1993.
Tarkka, Pekka 1994: Piukkapäisen miehen tiede ja taide. Teoksessa Pekka Tarkka: Lause lauseesta. Arvosteluja ja kirjoituksia 1984-1994. Helsinki: Otava, 51-56.
Tuomi, Ossi 1983: Maantieteilijä runoilijana. Tieteen heijastuminen taiteeseen. Opusculum 2/1983.
