Kansankirjailijoita oli 1800-luvun loppupuolella noin sata, enimmäkseen Pohjois-Suomessa. Nämä olivat itseoppineita kirjoittajia, jotka olivat korkeintaan niukasti käyneet koulua ja jotka kuvasivat omaa lähipiiriään, usein tarkan etnografisesti.

 

Kansankirjailijat korostivat kirjoituksissaan suomen kieltä ja suomalaisuutta, ja itse asiassa koko ilmiö perustui voimistuvan suomalaisuusliikkeen tarpeeseen osoittaa kansassa piilevän lahjakkuutta, jota tuli sekä edistää että kontrolloida.

 

Konrad Stenbäck, myöh. Kivekäs, opettaja ja tuleva lehtimies 1871. Kuva: Museovirasto / Historian kuvakokoelma.

 

Esimerkiksi oululaisen K. F. Kivekkään (1847-1918) lehti Kaiku antoi 1890-luvulla runsaasti tilaa pohjoisille kansankirjoittajille. Kivekäs neuvoi ja rohkaisi varsinkin liminkalaista Kyöstiä eli Juhana Kokkoa (1856-1026) ja sotkamolaista Heikki Meriläistä (1847-1939), jälkimmäistä yhdessä sisarensa, opettaja Lydia Stenbäckin (1861-1894)  kanssa. Tämä matkusti 1886 Sotkamoon kuullakseen hyvää suomen kieltä ja tutustuakseen aitoon kansaan.

 

 

Teksti: Liisi Huhtala