Keisari Aleksanteri I Pohjanmaalla

»Keisari saapuu! Keisari saapuu! Saamme siis nähdä täällä tuon lempeän suuren Aleksanterin!» näin huutelivat kaikki oululaiset, sekä vanhat että nuoret ihastuksissaan toisilleen. »Keisari saapuu!» kiljaisi joku myös erään kuuron mummon korvaan tämän kaikessa rauhassa kuoriessa lanttuja nahkiaispaistokseensa.

Venäjän keisari Aleksanteri I kävi Suomessa useita kertoja. Vuonna 1819 hän matkusti maassamme lähes neljän viikon ajan vieraillen mm. Kuopiossa, Iisalmessa, Kajaanissa ja Oulussa.

Muistelmien 11-osainen matkakuvaus "Keisari Aleksanterin matka Pohjanmaalla 1819" keskittyy tapahtuman elämyksellisyyteen ja lumoon. Wacklin esittää Aleksanterin hurmaavana maailmanmiehenä ja hyväsydämisenä hallitsijana, joka on siunaus kansalleen. Pienokaiset saavat häneltä lentosuukkoja, vanhat eukot helliä sanoja, ja kainot pastorinrouvat punastuvat kohdatessaan charmikkaan hallitsijansa. Jopa puut taipuvat kumartamaan keisarin jaloa ylhäisyyttä.

Wacklinin sanavalinnat sisältävät useita Jeesus-viittauksia, ja Muistelmien vuoden 1966 painokseen lisätyt kuvat vahvistavat vaikutelmaa Aleksanterin messiaanisuudesta: keisarin ateria Haapalankankaan tallissa on kuin viimeinen ehtoollinen.

Wacklin kertoo myös, miten idylli rakennettiin: miten kanat ja vasikat lihotettiin, maantiet korjattiin, miten vanhat eukot ja pojat tonkivat nelinkontin kadulla rikkaruohoja. Keisarin saapuessa vihdoin Ouluun on koko kaupunki siivottu ja maalattu viimeistä soppea myöten:

Kuin salaman välähtäessä kaupunki näyttäytyi nyt juhlaloistossaan, ja iso salaperäinen A paistoi monivärisenä kuultokuvan keskellä kunniaportin yllä, joka lamppujen loisteen ja kansan kiihkeiden ilohuutojen ohella ilmaisi juhlan merkityksen, vaikka keisarin nimikirjaimesta tosin puuttui ykkönen.

Kotimaiset merkkimiehet

Sata muistelmaa Pohjanmaalta sisältää myös ihannoivan henkilökuvasarjan kansallisista merkkimiehistä, mm. Snellmanista, Runebergista ja Lönnrotista. Wacklin luonnehtii heitä isänmaanrakkauden, jalouden ja kunniallisuuden moraalisin epiteetein ja todentaa heidän mainetekojensa oululaiset alkujuuret:

Useat menestyneet runoilijat ovat siellä lapsena kulkeneet Franzénin polkuja. Hänen esikuvansa innoittamina he ovat samasta puhtaasta ilmasta imeneet rintaansa samaa henkeä.

Sadas muistelma "Snellmanin suku. Castrén ja Lönnrot" on kirjoitettu talvella 1845, jolloin Wacklin sai tiedon M. A. Castrénin lähdöstä Siperiaan suomen sukulaiskieliä tutkimaan. Myös Lönnrot jatkoi kansanrunoustutkimuksiaan. Wacklinille oma kieli on kansallisen eetoksen ja identiteetin ydinainesta:

Suomen kieli on puhtaan kullan arvoista, joka on piillyt vuoren uumenissa suojassa sivistyksen vasaran iskuilta ja hionnalta ja jonka täyden arvon on todella tuntenut ja löytänyt vain tutkijan ja aidon isänmaanystävän taikavarpu.

Lähteet:

Huhtala, Liisi: Oulu omansa pitää? – Teoksessa Windhager, Juliane: Oulun enkeli. Kertomuksia. Toim. Ilona Nykyri. Oulu: Työväen Sivistysliitto 2004, s. 107–130.

Tillander-Godenhielm, Ulla: Venäjän keisarillinen hovi ja Suomen suuriruhtinaskunta. – Teoksessa Suomen kulttuurihistoria 2. Tunne ja tieto. Toim. Rainer Knapas ja Nils Erik Forsgård. Helsinki: Tammi 2002, s. 110–115.

Työlahti, Nina: Yhden hengen istuttavat kiesit – Sara Elisabeth Wacklin. – Teoksessa Pohjoisen kirjallisuuden historia. Oulun yliopisto: Taideaineiden ja antropologian laitos 2004. Julkaisematon käsikirjoitus. 

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku