Kellomorsian

Kellomorsian (1977) alkaa boccacciolaisella kehyskertomuksella: iltaa istuvan seurueen emäntä kertoo Johannasta, jonka vatsaan ilmaantui soiva kello. Välillä lukija palautetaan kerrontatilanteeseen ja seurue kommentoi tarinaa. Romaanin lopussa häivytetään toden ja tarinan rajaa, kun soiva kello siirtyy kehyskertomukseen: "Ja yhtäkkiä joku läsnäolevista naisista kaapaisi hervottomasti syliään ja alkoi soida pitkään ja omituisen hellyttävästi."

Kehyskertomus korostaa tarinallisuutta ja estää lukijaa liiaksi eläytymästä. Samaan pyritään pohtimalla yliluonnollisille tapahtumille mahdollisia selityksiä. Usean vaihtoehdon tekniikan tarkoitus on lisätä lukijan epävarmuutta, aktivoida häntä kannanottoihin ja kyselemään tarinan takaa teoksen sanomaa.

Saunapolun ihme stigmatisoi tarinan Johannan. Sylissä olleesta herätyskellosta jää hänen vatsaansa kellon muotoinen arpi, joka reagoi epäkohtiin soimalla kuin hälytyskello sekä oireilemalla kuin valeraskaus tai stigma. Haava- ja raskaussymboliikan kautta pohditaan luovaan työhön liittyvää avoimuuden ja myötäelämisen kykyä sekä vaatimusta taiteilijan osallistumisesta. 

Johanna uskoo, että hän voi kuorolaululla vapauttaa ihmisten sisäisen musiikin ja harmonisoida siten vähän kerrallaan maailmaa. Johannan ristiretki suuntautuu kansanopistoihin, kuoroihin ja seminaareihin. Hänestä tulee maankuulu kuoronjohtaja. Julkisuusmyllyssä Johannan projekti kuitenkin karkaa käsistä. Häneen liitetään uskonnollisia odotuksia, ja kaupalliset voimat tuotteistavat hänestä pelastavaa liikeideaa. Kun vallanpitäjät kokevat Johannan nostattaman kansanliikkeen uhkaksi, hänet toimitetaan pakkolääkitykseen.

Johanna samastuu neitsytpyhimys Jeanne D'Arciin, joka vapautti Ranskan. Johannan on kuitenkin vapautettava ennen kaikkea itsensä. Hänen on rakennettava realistisempi identiteetti, joka perustuu ammattitaitoon eikä ihmeeseen.

Kuitenkin myyttinen matka tai ihme, vetäytyminen sisäisyyteen ja henkinen uudestisyntyminen, saattaa olla tärkeä välivaihe. Johannan on ensin vahvistettava itsetuntoaan symbolisella identiteetillä, joka vasta mahdollistaa osallistumisen sosiaaliseen maailmaan. Kellomorsian on henkisyyden puolustuspuhe aineellisia arvoja korostavana aikana.

Kellomorsiamen samoin kuin Surupukuisen naisen (1971) kuvaama uusmystiikka ufohavaintoineen kumpuaa henkisestä tyhjiöstä, joka syntyi 60-luvun vastakulttuurien näivettyessä, materialististen arvojen ja reaalipoliittisen kyynisyyden vallatessa alaa. Tyhjiötä täyttämään kasvoi idän filosofioiden ja itsensäetsimisen uusi aalto, joukko uususkonnollisia liikkeitä, jotka yhdistivät sanomassaan scifin ja kristinuskon. 

Lähteet:

Enwald, Liisa 1978: Anu Kaipainen ja myytit. Nuori Voima 1/1978, 27–28.

Granqvist, Kalevi 1978: Guds utsände. Vasabladet 22.2.2978.

Gröndahl, Henry G. 1977: Själens nyckel är allsång. Hufvudstadsbladet 13.11.1977.

Huhtala, Liisi 1977: Johannan ristiretki. Turun Sanomat 5.11.1977.

Jama, Olavi 1977: Kirkkaat ja viattomat ihmisäänet. Kaleva 13.10.1977.

Kaipainen, Anu 1986: Kun on rakastanut paljon. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.

Kangasluoma, Tuukka 1977: Pyhä Johanna joka pelasti tekstiiliteollisuuden. Helsingin Sanomat 23.10.1977.

Kurkijärvi, Riitta 1977: Ainoa selitys on ihme. Aamulehti 16.10.1977.

Lax, Soini 1972: Pudasjärven ufot. Helsinki: Kirjayhtymä.

Leppihalme, Ilmari 1995: Penelopen urakka: Myytin käytön ongelmia ja strategioita naiskirjallisuudessa. Teoksessa Hullu herttuatar ja muita naisia. Sukupuolen konstruointia naiskirjallisuudessa. toim. Raija Paananen ja Nina Työlahti. Oulu: Oulun yliopisto, 21–42.

Teelahti, Pekka 1977: Pyhä Johanna uusissa vaatteissa. Uusi Suomi 11.11.1977.

Vainikkala, Marja-Riitta 1979: Anu Kaipaisen kertomatapa. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto. Kirjallisuuden laitos. Jyväskylä.

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku