Suurin osa saamenkielisestä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta on fantasiakirjallisuutta: runoteoksia, realistisia kertomuksia ja seikkailukirjoja on ilmestynyt vain muutama. Fantasiateosten aiheet ovat saamelaisesta uskomusmaailmasta ja suullisesta perinteestä.

 

Saamelaisten suulliseen perinteeseen liittyy keskeisesti siirtyminen myyttiseen ja yliluonnolliseen maailmaan ja paluu sieltä. Ihminen on käsitetty osaksi luontoa, eikä raja ihmisen ja muiden luontokappaleiden välillä ole jyrkkä. Tarinoissa ollaankin yleensä ulkona luonnossa, harvemmin sisätiloissa.

 

Saamelaisen taidesadun aloitti 1940 Hans Aslak Guttormin kokoelma Koccan spalli ( Herännyt tuulispää), jossa on runoja ja kertomuksia. Petteristä ja kufittarien tyttäristä kertovassa sadussa kodassa makaava Petteri kuulee kahden tytön keskustelevan hänestä. Hän arvaa, että he ovat kufittaria ja teeskentelee nukkuvansa. Satu mukailee perinteisiä kufittar-kertomuksia, joissa nuori mies näkee tunturissa uskomattoman kauniita neitoja, kufittarien tyttäriä. Sellaisen saa vaimokseen, jos pääsee koskettamaan neitoa ja pistämään häntä neulalla.

 

         

 

Samaa perinnettä käytti Kirsti Paltto (s. 1947) sadussaan Kufihttar nieida kokoelmassa Soagnu (1971). Myöhemmin hän jatkoi aihetta ensimmäisessä saamelaisessa saturomaanissa Vilges geadgi (1980, Valkoinen kivi). Sadut perustuvat saamelaiseen uskomus- ja tarinamaailmaan, ja niiden kautta otetaan kantaa saamelaiseen kulttuuriin. Samoin oli tehnyt norjansaamelainen Marry A. Somby sadussaan Ámmul ja alit oarbmaelli (1976), joka on ensimmäinen varsinainen saamenkielinen lastenkirja. Sen jälkeen lasten- ja nuortenkirjallisuudella on ollut näkyvä asema.

 

Toinen keskeinen lastenkirjailija on Rauna Paadar-Leivo, joka tukeutuu saamelaisiin tarinoihin. Esimerkiksi teoksissa Luobbalvári stállu (1989,  Lompolovaaran staalo) ja Hálssatanjeakki noaidi (1990, suom. Halstamojängän noita) lapset tapaavat leikkiessään kufittaria, staaloja ja noitia. Halstamojängän noitaa on esitetty eri puolilla Suomea sekä näytelmänä että tanssiteatteri Raatikon sovituksena. Skábmanieida-sadussa (1992, suom. Kaamostyttö) on hyödynnetty saamelaisia vainolaistarinoita.

 

Maahisten valtakuntaan vie ensimmäinen inarinsaamelainen varhaisnuortenkirja, Aune Vesan Tualu fanga (1999, Jään vanki). Fantasiapohjainen tarina kertoo kahden pojan seikkailuista jäätikön uumenissa ja maahisten luona. Petter Morottajan fantasiaromaani Suábi maainas (1999,  Sauvan tarina) on inarinsaameksi. Jovna toivoo itselleen tapahtuvan samaa kuin J.R.R. Tolkienin Gandalfille ja pääsee Hanal-haltian avulla maahisten maailmaan. Vuonna 2000 ilmestyi Morottajan satukuvakirja Riävská nieida ( Riekkotyttö).
 

Teksti: Vuokko Hirvonen