Korkeat huoneet 

Käyn Helsingissä kirjallisessa tilaisuudessa, jossa ihmiset seisovat lasi kädessä, pistäväsilmäinen juorutoimittaja kysyy, kuka olen, mitä olen kirjoittanut, mistä se kertoo, ja työntää minut valokuvattavaksi nuoren naisen kanssa, josta en tiedä, kuka hän on, mitä hän on kirjoittanut ja miksi me kaksi olemme vierekkäin. /.../ Isän innostunut ääni sanoo kaukaa, että hän on lukenut kirjani, ensimmäisen romaanini nuortenkirjojen jälkeen, on lukenut kahteen kertaan ja sanoo, että nyt sinä tyttö olet kirjoittanut ensimmäisen oikean kirjan. Kaikki väreilee silloin, järvi huvilan alapuolella, takkuuntunut tillikastike kuivien kalojen päällä, tytär tyttärentyttären kanssa sotkuisen puurolautasen ääressä. Ilo hulmahtaa huoneeseen kuin purjehtisimme voimakkaassa kesätuulessa lautalla keskellä järveä. Tajuan, että isälle minä olen aina kirjoittanut ja että kirja on viimeinen, jonka sairaalasänkyyn sidottu isä minulta koskaan lukisi. Pian kävi ilmi, että se oli viimeinen kirja, jonka isä ylipäänsä koskaan luki. (6-7)

Korkeat huoneet -romaanissa Mirjami Hietalan kirjallinen tyyli on uudistunut. Päähenkilö Riitta muistuttaa edellisten romaanien naisia, mutta kerronta on irronnut avariin mielenmaisemiin. Korkeat huoneet on pelkistynyt teos, jonka "yksinkertaisen" aiheen takaa paljastuu paljon. Tähän kriitikotkin kiinnittävät huomiota:

Hän todella kirjoittaa vähäeleisesti, erittäin koskettavasti ja rehellisesti. Hän kirjoittaa tavallisista arkielämän asioista. Tavallisesta ihmisestä, jonka toiveet ja reaalinen todellisuus ovat kutakuinkin tasapainossa. /.../ Elämänmakuinen ja lämminhenkinen romaani, josta huokuva lämpö ja pienen, arkipäiväisten asioiden arvostaminen ja lähimmäistensä rakastaminen huokuu koko ajan. Ilmavasti ja selkeästi kirjoitettua arkiproosaa parhaimmillaan.
(Leena-Maija Tuominen)

Hämmästyttävä tarina, jossa asuntoa vaihtava keski-ikäinen nainen saa henkilöllisyyden ja elämäntarinan. Silti siinä likimain vain käydään asuntoesittelyissä, katsastetaan erilaisia mahdollisia koteja, lopulta puretaan vanhaa, tunnetaan suurta nostalgiaa sen takia ja rakennetaan uusi entistä ehompi ja tyyliin istuvampi kotiympäristö. /.../ Mirjami Hietalan kerronnan viehätys on tyylissä. Jolla hän lyhyin kappalein ja melko lakonisesti kertoo.
(Marja-Leena Palmgren)

Päähenkilö on Oulussa asuva psykologi-kirjailija Riitta, jonka avioliitto on päättynyt eroon ja lapset aikuistuneet. Yksin jäätyään hän päättää hankkia juuri omiin tarpeisiinsa sopivan asunnon. Riitta ihastuu keskikaupungin avaraan huoneistoon, joka on hänelle liian kallis, päättää ostaa sen, peruu päätöksensä, ja lopulta kuitenkin ostaa. Alkuosa tarinasta on unelmia, aikomuksia, perumisia ja purkamisia. Sen jälkeen alkaa rakentaminen: muutto ja huoneiston remontti, uusi elämä.

Riitta entisöi huonekaluja, järjestelee kotia ja kokoaa muistojaan. Ulkonainen tarina on arkisten asioiden tekemistä. Riittaa puunaa ja pesee, raaputtaa ja silittää, kuorii vanhaa pois ja tekee puhdasta tilalle. Hän ostaa uuden pesuvadin villavaatteiden pesua varten ja toteaa, että pesuvati liittyy vanhasta luopumiseen ja asioiden koossapitämiseen. "Minä pesen itseni tähän taloon!" hän päättää heti alkuun uudessa kodissa.

Kriitikot ovat silloin tällöin olettaneet Hietalan romaanien ainesten ammentuneen tekijän omasta elämästä. Myös tämän romaanin arvostelijoista jotkut viittasivat siihen:

Hietala ei ole koettanut etäännyttää kertojaa oman elämänsä konkretiasta. Päinvastoin. Kuvattavana on omassa elämässään hyvin läsnä oleva ihminen, juureva ja elämän kommelluksien inhimillistä draamaa tajuava naisihminen.
(Aulikki Elo)

Korkeat huoneet on runollinen ja lempeän ironinen romaani, joka Mirjami Hietalan muiden teosten tapaan kertoo muutoksesta ja eheytymisestä. Korkeiden huoneiden Riitta rakentaa minuutta kuin uutta kotia, itsensä näköiseksi.

Tarinan päättyessä Riitta ymmärtää uuden elämänsä mahdollisuudet. Hänen ei tarvitse valmistaa ruokaa, ellei halua; hän voi keskellä päivää kävellä kotinsa lähellä olevaan pizzeriaan ja syödä siellä:

Ajattelen keittoa lusikoidessani, etten todellakaan ole enää perheenäiti, en kaipaa tällä hetkellä ketään enkä tunne itseäni yksinäiseksi. Tunteessa on jotain peräti uutta ja riemukasta ja tuntuu, kuin kaikki tekemäni päivälliset olisivat tähdänneet tähän hetkeen. (148) 

Lähteet:

Elo, Aulikki: Muutto vaiheesta toiseen. Arvostelu teoksesta Korkeat huoneet. Suomen Sosialidemokraatti 10.9.1999

Tuominen, Leena-Maija: Lämpöä ja arjen läheisyyttä. Arvostelu teoksesta Korkeat huoneet. Etelä-Suomen Sanomat 27.10.1999

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku