 |
 |
Kulttuurit kohtaavat
Lappi on suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin kohtauspaikka. Mannisen näkökulma on suomalaisen uudisasukkaan, virkamiehen ja sivistyneistön edustajan. Tämä ei voi olla näkymättä hänen tekstissään. Tästä huolimatta Manninen on tarkkanäköinen kulttuurien kohtaamisen kuvaaja.
Mannisen ote aihepiiriin on rennon humoristinen. Hieman kärjistäen hän esittää saamelaisen elämänasenteen kiireettömänä ja suurpiirteisenä, suomalaisen taas äkkipikaisena ja varmuuksiin pyrkivänä.
Lappalaiset puolestaan hymähtelevät Herperin varmuudelle. Heidän käsityksensä, heidän elämänviisautensa mukaan mikään ei ole tässä maailmassa varmaa – paitsi Impelin, Jumalan olemassaolo. Herperille yksin kaikki on varmaa. Koko pitäjän hokema on Herperiä matkien: "Se on varma, ehdottomasti!" Oli kysymys mistä tahansa. – Ei, ei! Ihminen on erehtyväinen, poroasioissa erittäinkin.
(Tunturi uhkaa, 1838.)
Mannisen saamelaisista antamaa kuvaa on kritisoitu osittain aiheellisesti. Hänen asennettaan voi pitää alentuvana. Hänen kirjoissaan saamelaisia kuvataan "vääräsäärisiksi", ja heidän kulttuurinsa erikoispiirteet ja puutteellinen suomenkielentaitonsa toimivat huumorin lähteenä. Porovarkaudet ovat myös yleinen teema. Mannisen romaanit ovat varsin matkakirjanomaisia, ja saamelaisuus näyttäytyy niissä toiseutena, johon suomalaisuutta peilataan.
Toisaalta tätä puolta Mannisen kirjoituksissa ei pidä ylikorostaa. Eräistä muista lapinkirjailijoista poiketen hän ei nähnyt saamelaisia vihollisina. Mannisen saamelaisista käymä julkinen kiistely Aslak Guttormin ja Tuomo Itkosen kanssa on osaltaan pahentanut hänen mainettaan.
Mannisen suomalaiset hahmot ovat myös usein koomisia. Esimerkiksi Erämaan armoilla -kirjassa naureskellaan Lappiin muuttaneelle kasvissyöjälle Nitoselle. Nitonen oli tunturissa nähnyt vuorikauriinnäköisen pienen ruskean eläimen, pyydystänyt sen ja yrittänyt sitten vaihtaa poronvasan lihat maitoon sen omistajalta. Yleensä muualta tulleitten suomalaisten asiantuntemattomuus esimerkiksi poromerkkien suhteen esitetään humoristisessa valossa.
Manninen katsoo yleensä maalaisväestöä ja tavallista kansaa sivistyneistön edustajana hieman ylhäältä päin. Hänen mielipiteensä eivät liene olleet erityisen poikkeavia hänen asemassaan olleelle miehelle tuohon aikaan.
Manninen oli voimakkaan suomenmielinen ja se näkyy hänen asenteessaan myös norjalaisia ja venäläisiä kohtaan. Nykynäkökulmasta pistävät silmään myös naisten älynlahjoja koskevat kommentit. Sinänsä on mielenkiintoista, että Manninen julkaisi mielellään hempeämmät novellinsa naispuolisella salanimellä. Aikalaiskriitikot tosin löysivätkin Tunturi uhkaa -romaanista vähän turhaa romantiikkaa.
