Kuujuhla (1995)

Kuujuhlan tapahtumat alkavat 16-vuotiaan Tuomaksen vanhempien puutarhakutsuilta. Tuomas seuraa illan tapahtumia syrjästäkatsojana. Hän inhoaa vanhempiensa arvomaailmaa ja elämäntapaa. Tuomaksen huomion keskipisteenä on Sofia, jota hänen äitinsä ei voi sietää. Sofian perhe ei kuulu seurapiirikermaan, perheväkivallastakin huhutaan. "Nälkäinen eläin", "tyhmän kesy", "likainen", muotoilee äiti, jota Tuomas tarkastelee armottomin silmin:

Äiti nostaa kuohuviinilasia. Äidin hampaat näkyvät ikeniä myöten. Tuomas ajattelee, että jos nahka kuorittaisiin pois ja tukka revittäisiin irti, jäisi jäljelle pääkallo. Mustiin puettu skoolaava kuolema. (8)

Yöllä Sofia raiskataan. Syylliseksi paljastuu myöhemmin yksi kutsujen vieraista. Uutinen täyttää Tuomaksen vihalla. Hän pakenee kotoa ja oleilee autiossa purkutalossa, jossa pitää majaa myös koditon alkoholisti, keski-ikäinen Anni. Annin laukussa on kuivunut morsiusseppele ja siipipuoli kipsienkeli. Hän on rankkojen elämänvaiheiden kuluttama, mutta lempeä ihminen:

- Tiedätkö poika, minun sisällä on jo kauan ollu jotain niinku veitsen terällä. Niinku joku tämän ruumiin kuoren alla seisois jyrkänteen reunalla ja odottais lipeämistä. Tai että maa alkasi haljeta ja tulis loppu. Lopultakin loppu. (31)

Annia kalvaa epäonnistuminen äitinä, syyllisyys oman pojan huumekuolemasta:

Mutta vuodet kuluivat, emmekä me puhuneet. Hän ei koskaan kertonut mitään. Hän ei koskaan tullut luokse. Minä vatkasin kakut mykkänä, yksin, ja ristiveto ahmaisi tuoksut ulos ovesta. keittiön pöytä oli leveä, kiiltävä ja tyhjä. "Puhu minulle!" minä huusin lopulta. (80)

Annin suora ja tunteilematon asenne sekä karu äidillisyys lohduttavat Tuomasta:

- Itke vaan, poika. Se pyyhkii mielen puhtaaksi. Älä yhtään häpee sitä. Anna tulla kaikki paha ulos. Hän tarrrasi kiinni Annin käsivarsista ja puristi. Viiniltä tuoksuva henkäys laskeutui hänen päälleen. Hän nyyhkytti ääneen Annin syliä vasten. Räkä ja kyynelet, murheen suolainen kiisseli, valui leualle, liimautui Annin puseroon. Anni ei väistänyt. (67)

Annin avulla Tuomas myös ymmärtää, kuinka armottomasti hän on suhtautunut omaan äitiinsä:

Äiti huokaisi, istui alas vastapäätä.
Se ei ollut kultanappiäiti, huvimajan kuningatar. Se oli tavallinen, paljas äiti. Sillä oli uurteita silmänurkissa niin kuin Annilla. (93)

"Sä olet ihminen", Tuomas ajattelee Annista jättäessään autiotalon ja sanoessaan hyvästit. Myöhemmin Tuomas lukee lehdestä uutisen purkutalon tulipalossa menehtyneestä naisesta. Kuujuhlan loppuratkaisu on kuitenkin valoisa: Tuomas päättää uskoa sekä Annin että äitinsä sanoihin rakkauden parantavasta voimasta ja lähtee tapaamaan Sofiaa.

Kaikki jatkuu, mutta kaikki on erilaista. Kivun paino hellittää. Seisomme lähellä hiekkaa, valmiina. Me, rakkautemme, vihamme, kaikkemme. (113)

Kriitikoissa Kuujuhla herätti monenlaisia mietteitä: Helena Ruuska korosti raiskausteemaa ja määritteli teoksen kertomukseksi viattomuudesta ja herkkyydestä, jotka kylmä todellisuus murskaa. Hänestä Kuujuhla oli tarpeellinen lisä tyttöjen ja naisten liikkumatilan rajallisuutta koskevaan keskusteluun. Kerttu Manninen kehui Laineen kaunista ja omaperäistä tyyliä, mutta Tuomaksen ja Annin ystävyyden kuvaus vaikutti hänen mielestään liian koristeelliselta ollakseen vakuuttavasti totta. Teos oli Topelius-palkintoehdokas vuonna 1995.

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku