Likinäköinen adjutantti, WSOY 1989

"Likinäköinen adjutantti pakottaa lukijan hämmästyksen ja ihastuksen välimaastoon. Joni Skiftesvik yllättää, mutta on samalla johdonmukaisesti oma itsensä. Velmu."
(Matti Peltonen, Turun Sanomat 14.10.1989.)

Likinäköistä adjutanttia ei voi kuitata veijariromaaniksi, vaan kyseessä on ennemminkin parodia ja fantasia perinteisestä sotakirjallisuudesta ja sodan mielettömyydestä. Sodan hulluutta Skiftesvik kuvaa Suomen armeijan pestaaman sotaherra Kopesin ja hänen adjutanttinsa Jaron kautta. Tapahtumat kärjistetään absurdeiksi, ja sitä mukaa kun kenraali Kopesin viimeinenkin järjenvalo sammuu, korpraali Jaron mieli kirkastuu ja hän alkaa nähdä yhä selvemmin.

"Kirjoita joskus sotakirja, kehotti äitini, joka luki paljon etenkin toisen maailmansodan tapahtumiin liittyvää kirjallisuutta. Luettuaan sitten Likinäköisen adjutantin hän sanoi, ettei hän aivan tuollaista kirjaa tarkoittanut." (Skiftesvik haastattelussaan 21.2.2005.)

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku