 |
 |
Lohduton rakkaus
Kramsu ei ollut sentimentaalisen rakkauden tulkki, vaan hänen rakkausrunoilleen on ominaista ironia ja kyyninen uhma. Moni runo alkaa tavallisen lemmenrunon tapaan, mutta saa karun ironisen päätöksen.
Sun kammioosi hiljaan, kyyhkysiivin,
Mun aatokseni usein kiiruhtaa.
Mä itse sinne kerran vielä hiivin,
Sua vaimoks pyydän - jos en muita saa.(Sua lemmin, 1887)
Kramsun lohduttoman näkemyksen mukaan rakkaus on vain kylmää yksilöllistä omien etujen ajamista toisen ihmisen kustannuksella. Näkemykseen oli ehkä osansa runoilijan omilla kokemuksilla. Läheisten ihmissuhteiden puute, yksinäisyys ja ylioppilasvuosina saatu syfilis luovat taustan katkeran ironisille rakkausrunoille.
Rakkausrunoissa Kramsu kuulostaa paikoittain jopa humoristilta, joskin satiirisella tavalla. Jos ois -runon kaksi säkeistöä sisältävät sekä rakkausrunon parodisen muunnelman että pienen ironisen tunnustuksen runoilijan lauluäänestä.
Jos leivon ääni ois kaunis mulla,
Niin sulle, kultain, mä laulaisin
Ja syämmes hellän niin laulelulla,
Mä lemmen hehkuhun lumoisin.Ei ääntä leivon oo suotu mulle,
Rumemmin äännä ei korppikaan;
Tok' laulan, kultain, mä yhä sulle,
Kosk' ei oo korvaa sull' ollenkaan.(Jos ois, 1887)
Kramsun lemmestä kertovista runoista vain yksi on vailla kirpeää loppuvetoa. Runossa Sanassaan pysyvä ironia on hetkeksi vaihtunut lempeään hymyyn. "Katri kaunis" on suutahtanut Antilleen ja lupaa viimeisenä sananaan suudelman vain jos pihlajan oksat kantavat mansikoita. Luonnonlakeja ei kuitenkaan tarvitse kumota:
Kartanolla Katri on.
Mitä toimii vallaton?
Mansikoita pihlajaan
tyttö sitoo toimissaan.(Sanassaan pysyvä, 1887)
