 |
 |
Luonto
Näitkö Lapin lyhyen suven, sen taivaan kirkkauden ja pilvien pakenevat varjot suurtuntureitten rinteillä? Elitkö ylämaitten syksyn, kun aurinko upposi maailman äärelle ja varjot venyivät laaksomaissa – kun usva aamuisin kohosi vuorien rinteille – kun tuli viluinen tuuli, karisti lehdet koristi maat, kirjoi jäänvihreät jäkälämatot? Tai näitkö miten lumilieskat pöllysivät ja nuolivat ylhäisiä maita -–tai näitkö, miten valkoisten pyramiidien yllä sahasivat kylmät äänettömät valot – miten Otavan kuvio kääntyi yön mustalla pohjalla - ?
(Tunturi uhkaa, 1938)
Manninen kuvaa Lapin luontoa suurella rakkaudella. Erämaa on se paikka, mistä voi löytyä miehen onni. Kaupunkiin muuttanut entinen jätkä ja nimismies tuntuu näkevän pohjoisen tietyn nostalgian ja romantiikan sävyttämänä. Toisaalta Lapissa vietetyt vuodet tuovat kuvaukseen realismia ja itse koetun tuntua. Manninen oli myös tarkka yksityiskohtien suhteen ja tarkasti, että luonnonilmiöihin, kasveihin, eläinten käyttäytymiseen ja muuhun sellaiseen liittyvät asiatiedot pitivät varmasti paikkansa.
Lappi esittäytyy omalakisena, luonnon hallitsemana paikkana. Luonto asettaa elämälle tiukat rajat, ja tämä ahdistaa osaa uudisasukkaista. Saamelaisten luonteen Manninen kuvaa luonnon rytmeihin sopeutuneena, kiireettömänä ja suurpiirteisenä. Mitään ei voinut pitää täysin varmana voimakkaan luonnon keskellä. Kiireettömyys ja suurpiirteisyys muodostuivat myös osaksi Mannisen kirjoitustyyliä
Saattoi olla miehen onni tuo hyvin esille luonnon suuruuden. Ihminen on vähäinen ja hauras osa luontoa. Tunturit ja Inarinjärvi ovat muuttumattomia vielä silloinkin, kun kukaan ei enää muista Tuuleman soutajaa.
Luonto on paitsi idyllinen myös vihamielinen elementti. Luonnon muodostama uhka saattoi olla henkistä tai hyvin todellista. Romaanissa Tunturi uhkaa Pohjoisimman kylän papin rouva oli tullut hulluksi, hänestä oli ruvennut tuntumaan, että läheinen tunturi kaatuu päälle.
Miehen ja luonnon kamppailu on Lapin-kirjallisuudessa yleinen aihe. Se tuo niiden tematiikkaan mukaan kuoleman läsnäolon. Erityisesti hukkuminen ja paleltuminen ovat suosittuja aiheita. Tunturi uhkaa -kirjan päähenkilö Maareh'Ant paleltuu kuoliaaksi. Erämaan armoilla -romaanissa taas Leinonen hukkuu koskeen ja vaivalla kuskatut siat uppoavat matkan viimeisellä etapilla laivan mukana Jäämereen.
Luonnon kiertokulku muodostaa koko Tunturi uhkaa -romaanin kehyksen. Se alkaa kuvauksella Röppäjalka-nimisestä ahmasta, joka on menettänyt toisen etukäpälänsä kirjan päähenkilön Maareh'Antin ansaan. Ant tuntee jonkinlaista outoa sukulaisuutta ahmaa kohtaan. Sen voi käsittää hänen jonkinlaiseksi eläinsielukseen. Lopussa ympyrä sulkeutuu, kun Röppäjalka syö vedenhakumatkalla tuupertuneen Antin toisen käden. Näin vanha lappalainen tulee kirjaimellisesti osaksi luonnon kiertokulkua.
Oma viehättävä osansa Mannisen luonnonkuvauksessa on hänen kirjojensa eläinhahmoilla, jotka ovat ihmisten lailla omia persoonallisuuksiaan. Tyhmän hyväntahtoiset ja säikyt porot, räksyttävät mutta uskolliset porokoirat ja pahansisuinen ahma-äijä kuuluvat kirjojen henkilökaartiin.
