 |
Pohjoinen matkakirjallisuus
Pohjoinen tuli kirjallisuudessa näkyväksi ensin matkakuvauksissa. Pohjoisesta Suomesta ja erityisesti Lapista kiinnostuttiin 1700-luvun lopussa, jolloin koko Euroopassa alettiin arvostaa koskematonta luontoa, yleviä vuorimaisemia ja alkuperäiskansoja. Osaa matkaajia veti Lapin maine, osa lähti pakoon Keski-Euroopan poliittisia levottomuuksia.
Saksalaisessa matkakirjallisuudessa 1600- ja 1700-luvulla Lappi sai erityisaseman: villien lappalaisten kulttuuria arvostettiin sivilisaation vastapainona, ja lappalaiset nähtiin Euroopan intiaaneina.
Koskenlaskijoita
Matkakirjoissa on kuvattu myös Oulujokea ja koskenlaskua, joka ennen joen patoamista oli kalastuksen ohella merkittävä matkailuvaltti. Erityisesti Pyhäkoski ja sen kovin korva, Pälli on houkutellut matkakirjailijoita, mm. I. K. Inhaa ja Ilmari Kiantoa. Rohkea naisasianainen Alexandra Gripenberg laski hänkin koskia matkallaan Kajaanista Ouluun.
Virolainen kirjailija Jüri Parijôgi julkaisi ennen sotia matkakirjan Suomesta, ja Oulujärven sekä joen maisemat olivat erityisen vaikuttavia.
Baedekeröinnistä ammattiin
Modernien länsimaisten matkaoppaiden esikuvana pidetään Karl Baedekerin (1801-1859) ja hänen poikansa Fritzin (1844-1925) tuottamia korkealaatuisia matka-oppaita, Baedekereitä. Oppaat sisälsivät paljon tietoa kohteesta, tähtiluokitukset nähtävyyksistä ohjasivat matkustajia rationaaliseen ajankäyttöön lomamatkankin aikana.
Matkaoppaiden onnistuneena ytimenä pidettiin etukäteistyötä. Brittein saarilla innostuneen vastaanoton saanut "baedekeriläisyys" kääntyi hetkeksi itseään vastaan ns. Baedeker Blitzien myötä. Toisen maailmansodan melskeessä, huhti-kesäkuussa 1942, Saksan Luftwaffenin hyökkäyssuunnittelijat laativat kostoiskun, jossa valittiin kohteiksi ne Baedekerin listaamat, saarivaltion kauneimmat kolmen tähden kaupungit, joilla oli pikemminkin kulttuuuriarvollista, kuin strategista merkitystä. Käytiin kiinni siis siihen, mikä teki syvästi kipeää.
Baedekerit olivat olleet mukana tuottamassa toistakin uutta termiä, baedekeriköintiä (baedekering). Termi kuvasi sitä prosessia, johon matkakirjailija tai matkakirjailijaksi pyrkivä ryhtyi, kun aloitti matkakuvauksensa kirjoittamisen.
Matkamies esittelee poron taakse valjastettavaa ahkiota 1900-luvun alussa Lapissa. Kuva Museovirasto / Kansantieteen kuvakokoelma.
Teksti: Liisi Huhtala, Kari Sallamaa ja Nina Työlahti
Tutustu myös näihin
