Moniuksen Liisu

Traagisin Muistelmien naiskuvaus on kertomus Moniuksen Liisusta, juopon äidin laiminlyödystä tyttärestä, joka avioituu kunnollisena ja varakkaana pidetyn kultasepän kanssa. Mies osoittautuu kuitenkin väkivaltaiseksi juomariksi, jota vaimo ei yrityksistään huolimatta onnistu parantamaan. Kahdeksan vuotta Liisu kestää, kunnes pakenee kolmen pienen lapsensa kanssa kotikaupunkiinsa Ouluun.

Vuoden päivät Liisu elää rauhassa ansaiten elantonsa ompelutöillä. Eräänä aamuna hän saa kuitenkin lääninkanslialta määräyksen palata miehensä luo, jos tahtoo välttää, ettei häntä vietäisi sinne pakkokeinoin. Epätoivoissaan Liisu päätyy äärimmäiseen tekoon: hän ennemmin surmaa lapsensa kuin antaa heidät isänsä pahoinpideltäviksi:

Sitten hän polvistui lastensa ruumiiden ääreen ja suuteli niitä itkien. Kerran toisensa jälkeen hän suuteli ja hyväili vanhimman poikansa käsiä ja jalkoja, rukoillen anteeksi tälle tekemäänsä pahaa. Hän oli ohuella nyörillä kuristanut heidät kaikki heidän nukkuessaan. Tämä poika vain oli herännyt, vaikkei tosi täyteen tajuntaan, ennen kuin murhatyö oli suoritettu loppuun. Liisu katui vain hänelle aiheuttamaansa tuskaa, mutta ei rikostaan, vaikka sanoikin, että hänen oli siitä kärsittävä ankarin rangaistus.

Wacklin tähdentää, että Liisu on onnettomien olosuhteiden, kaksinaismoralismin ja alkoholismin uhri ja loukkuun ajettu ihminen. Canthin Anna Liisan tavoin hän tunnustaa tekonsa ja sovittaa sen elinkautisella kuritushuonerangaistuksella, mutta ei sisimmässään taivu miesten sanelemiin lakeihin ja määräyksiin:

Hän ei kuitenkaan tuntunut milloinkaan todella katuvan rikostaan, vaikka sen nöyrästi tunnustikin sekä Jumalan että ihmisten edessä.

"Moniuksen Liisu" perustuu tositapahtumiin. Raahelaisen kultasepän kisällin Carl Hildenin vaimo Greta Lisa Hilden, o. s. Monius (s. 1796) surmasi keväällä 1826 kolme lastaan: Carl Johanin (6 v.), Fredrikin (3 v.) sekä tyttärensä Ebba Auroran (5 kk). Oman ilmoituksensa mukaan "se tapa, jolla hänen miehensä oli kohdellut häntä ja ne ankarat toimet, joihin maistraatti ja lääninhallitus olivat ryhtyneet hänen karkoittamisekseen Oulusta ja pakottaakseen hänet miehensä luo, olivat johtaneet epätoivoiseen päätökseen surmata lapset siinä uskossa, että koska he kuolivat viattomuutensa vuosina, heidän ikuinen autuutensa tulisi näin parhaiten turvatuksi".

Erikoista tapauksen oikeuskäsittelyssä oli se, että syyttäjänä toiminut kaupunginviskaali Levonius ulotti syyllisyyden myös Carl Hildeniin. Levoniuksen mukaan Hilden oli käytöksellään auttanut vaimonsa päätymistä epätoivoiseen surmatekoon. Raastuvanoikeus kuitenkin vapautti hänet kaikesta vastuusta.

Lähteet:

Joki, Vuokko: Moniuksen Liisu – Sara Wacklinin kertomus asiakirjojen valossa. – Teoksessa Asein, aattein, opein. Oulun Historiaseuran julkaisuja Tomus XXII. Oulu: Oulun Historiaseura 1996, s. 72–83.

Manninen, Kirsti: Nöyryys ja uhma – Sara Wacklin. – Teoksessa Sain roolin johon en mahdu. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Helsinki: Otava 1989, s. 98–114.

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku