Naistentanssit

Naistentanssit (1975) sai alkunsa kirjailijan hammaslääkärin toteamuksesta: "Kun tanssin mieheni kanssa, minusta tuntuu kuin tanssisin henkivakuutukseni kanssa." Ideasta kasvoi laajakuvioinen YK:n naistenvuoden romaani, jossa kartoitetaan varakkaan keskiluokan naisen asemaa. Romaanin nimi ironisoi naisen näennäisiä valinnanmahdollisuuksia ja pinnallista tasa-arvokäsitystä.

Teemavuosi asetti aihepiirille tilauksen. Samana vuonna ilmestyivät Eila Pennasen romaani Naisen kunnia, Alpo Ruuthin novellikokoelma Naisten vuonna ja Raimo J. Kinnusen Naisrooli.

Muutenkin Naistentansseissa korostuu välitön ajankuva. Kaipainen sivuaa hengästyneesti puoluepolitisoitumista, koulu-uudistusta, luonnonsuojelua, maaltamuuttamista ja Ruotsin siirtolaisuutta, lähiöiden ongelmia, pintajulkisuuden ilmiöitä ja nuoren polven taistolaisosallistumista.

Yhteiskunnallisen tapahtumisen vastapainona on hoivaamisen ja seksuaalisuuden muuttumaton, biologinen perustaso. Sitä symboloi uhanalainen metsäpeura. Muutamat henkilöistä kuuluvat komiteaan, joka mietinnöillään yrittää turhaan ajaa metsäpeuran suojelua hallinnon koukeroissa, ja romaani on jaksoteltu "Metsäpeuran vuodeksi" otsikoin Hirvas, Vaadin ja Vasa.

Naistentanssien tapahtumapaikka on sulkeutunut parempiosaisten ihmisten saareke, pikkukaupunki-idylli "Suloinen" Helsingin liepeillä. Sen todellisuusesikuva on Kauniainen, jossa Kaipaistenkin perhe asui. Suloisten korkeasta elintasosta huolimatta sen keski-ikäistyvät ihmiset eivät voi hyvin. Kuten eräs henkilö kiteyttää: "Elämä oli näennäisesti hyvin ja kuitenkin kaikki oli vinossa."

Tätä keskiluokkaista todellisuutta rikkoo viaton luonnonlapsi, Hertta Piessa. Hän on savoa vääntävä maalaistyttö, joka saapuu Suloisiin "rautaisen naisen", hammaslääkäri Taina Raution apulaiseksi. Hertta aloittaa Tainan opissa sosiaalisen nousun, mutta joutuu maksamaan siitä kovan hinnan. Hertan mukana lukija johdatetaan romaanin ihmissuhteiden verkostoon. Nopeat leikkaukset henkilöstä toiseen muistuttavat televisioviihteen episodimaista sarjafilmitekniikkaa.

Aikaisempien teoksien helposti tunnistettava mutta moniselitteinen myyttitaso on ohentunut. Romaanista löytyy viittauksia kansanperinteen uskomustarinaan sepästä (rautio) pirun (piessa) kahleiden takojana, mutta arvostelijat moittivat sitä vaikeasti avautuvaksi ja irralliseksi lisäksi. Kaipainen yritti selvätä tarinaa lukijoille romaanin jatko-osassa Kuninkaan paikka (1981). Myyttitekniikasta oli tullut kirjailijalle kahle.

Lähteet:

Gröndahl, Henry G. 1975: Kvinnobilder. Hufvudstadsbladet 7.11.1975.

Huhtala, Liisi 1975: Naisena maalla, merellä ja ilmassa. Turun Sanomat 9.11.1975.

Kaipainen, Anu 1976: Miten romaanini syntyvät. Teoksessa Kirjoittajan eväät:
näkökulmia luovaan kirjoittamiseen. Toim. Jouko Lehtonen ja Ilpo Tiihonen. Jyväskylä: Gummerus, 130–139.

Kaipainen, Anu 1986: Kun on rakastanut paljon. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY.

Kaipainen, Anu 1991: Anu Kaipainen. Teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 3. Virikkeet, ainekset, rakenteet. Toim. Ritva Haavikko. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY, 62–79.

Kangasluoma, Tuukka 1975: Suloisen kaupungin ankeat ruusubaletit. Helsingin Sanomat 23.11.1975.

Kangaspunta, Inkeri 1975: Ken lähtee seurakseni tanssimaan... Anna 43/1975, 43–45.

Lindsten, Leo 1976: Naisten vuonna. Kanava 1976, 55–56.

Routio, A. I. 1975: Anu Kaipainen: Naistentanssit. Uusi Suomi 9.11.1975.

Sallinen-Kuparinen, Aino 1975: Naisten vuonna. Kaleva 24.12.1975.

Salminen, Timo 1975: Asiaa ja viihdettä. Kansan Uutiset 29.11.1975.

Seppälä, Arto 1975: Moni tanssaa tasajalkaa. Aamulehti 25.10.1975.

Vainikkala, Marja-Riitta 1979: Anu Kaipaisen kertomatapa. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto. Kirjallisuuden laitos. Jyväskylä.

Virtanen, Arto 1975: Yhdelle kaikki, toiselle ei mitään. Demari 8.11.1975. 

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku