Pohjoista musiikkia
Hakemisto

Nimessä ja veressä

Kotimaista agenttijännäriä kokeiltiin 1960- ja 1970-luvulla, mutta varsinaisesti kansainvälinen toimintatrilleri levisi Suomeen 2000-luvun alussa. Ilkka Remes on sijoittanut pohjoiseen yhden trillereistään: Nimessä ja veressä -teoksessa (2005) murhatuilta pudasjärveläisiltä tytöiltä on revitty ristikorut kaulasta ja Irakissa siepataan suomalainen nainen. Toimintatrillerien tapaan yksittäisistä tapahtumista kasvaa globaalin kriisin uhka.
 
         
 
Lestadiolaisuus tarjoaa synnin, syyllisyyden ja armonikävän näyttämön myös Jim Thompsonin toimintatrillerissä Lumienkelit ( Snow Angels 2009). Thompson, joka on itse asunut myös pohjoisessa Suomessa, kirjoittaa englanniksi.
 
Lumienkeleissä maahanmuuttaja, somalinäyttelijä Sufia Elmi löytyy Kittilässä porotilan lumihangesta, vatsassaan kaiverrettuina ”neekeri” ja ”huora”. Löytöä seuraa ruumiiden vyyhti, jota yrittää selvittää ylikomisario Kari Virta Kittilän poliisista. Virran amerikkalainen vaimo on Levi Centerin toimitusjohtaja, ja teoksessa asettuvatkin vastakkain ylellisen hotellin ja köyhän lestadiolaiskylän elämä. Kylmässä kuolemassa ( Lucifer’s Tears 2011) Kari Virta on muuttanut Helsinkiin.
 
Oululaisen Eero Ylitalon Suviteuraissa (2004) nuoret paikalliset natsit suunnittelevat lestadiolaisten joukkomyrkyttämistä seuroissaan, kun kohteeksi ei löydy tarpeeksi juutalaisia eikä kommunisteja.
 
Eija Janssonin Varastettu viattomuus (2008) käsittelee pedofiliaa ja lahkolaisuutta Perämeren pohjukan kaupungissa. Menneisyyden varjoissa (2009) esiintyy jo Janssonin aiemmasta tuotannosta tuttu rikosetsivä Palosaari, joka selvittelee mystisiä kuolemantapauksia Kemissä.
 
Anja Lampelan Kohtalokas petos (2008) muistuttaa niin sanottua cozy mysteryä, kertoo Oulun torinrannassa asuvan yrittäjäperheen avioliitosta ja ajautumisesta rikoksiin ahdingossaan.
 

Teksti: Liisi Huhtala

OUTI-verkkokirjasto



 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku

Tutustu myös näihin