Oulujoen voima ja lumo

Väkevävirtainen Oulujoki on ollut paitsi tärkeä ansiolähde ja kulkureitti, myös lukemattomien anekdoottien ja muisteluiden aihe. Wacklinin kertomukset "Isokoski ja Pikkarainen", "Merkillinen mäenlasku", "Kolmen rouvan koskenlasku" ja "Jumala on hullujen holhooja" muodostavat Oulujoki-aiheisen sikermän. Kertomukset on ryhmitelty siten, että niiden välille muodostuu ironisia kontrasteja.

"Isokoski ja Pikkarainen" on kansallisromanttinen ja ihannoiva. Wacklin kertoo koskenlaskija Pikkaraisen olevan "pitkä, solakka ja kaunis mies", varakas ja onnellinen avioliitossaan. Laskijamestari esittelee taitojaan myös itse kuningas Kustaa Aadolfille tämän vieraillessa Oulussa. Kuninkaallinen seurue seuraa jännitysnäytelmää joen läheisyyteen rakennetulta korokkeelta:

Pikkarainen ilmestyi näkyviin kosken niskaan nelilaidassaan, kuten isoimpia koskiveneitä nimitettiin. Kaksi talonpoikaa oli airoissa, mutta hänen oma kookas hahmonsa kohosi veneen perässä. – – Hän ohjasi veneen koskea kohti, airot antoivat lisävauhtia, ja se kiisi alas huimaa vauhtia usein kadoten kuohuihin, niin että korkeat katsojat ihmeekseen saattoivat erottaa vain Pikkaraisen hatun soljen, hänen päänsä kohotessa uljaana ja voittoisana ryöppyävien pyörteiden alle.

Pikkaraisen mestaritaidot kääntyvät toiseen valoon, kun heti perään kerrotaan humoristinen juttu, kuinka kolme kaupungin hienointa rouvaa ja pikku tyttö laskevat Oulujoen kuohuvan Koskenniskan vahingossa, yksi naisista hameensa varassa, ja onnistuupa vaarallisen taipaleen taittaminen myös kaitselmuksen turvin. Tarinassa "Jumala on hullujen holhooja" järkensä valon kadottanut kerjäläinen heittäytyy virran vietäväksi ilman peräsintä ja airoja. Hukkumiskuoleman sijaan hän kohtaa Ruotsiin matkaavan laivurin ja päätyy Tukholman lähistölle taitavaksi työmieheksi. Jokiseikkailusta hänellä on muistona vain päähänpinttymä, jonka mukaan Jumalan enkeli oli nostanut hänet heikosta veneestä isoon laivaan.

Kertomus "Merkillinen mäenlasku" on myös ihmetarina. Siinä oululainen merimies Anders Hägg laskee tiiliä täyteen kuormatulla kelkallaan avantoon ja seikkailee jään muodostamassa holvissa, kunnes viimein pääsee ylös toisesta avannosta. Ukko kampeaa itsensä jäälle läpimärkänä, mutta tyynenä ja iloisena, kun ei ollut menettänyt lastistaan ainoatakaan tiiltä. Sankarilegendaa "Merkillisestä mäenlaskusta" ei silti kehkeydy, sillä Hägg on kaukana seikkailutarujen itsetietoisista toimijoista. Wacklin luonnostelee hänen hyveekseen suomalaisperinteisen vaatimattomuuden:

Merkillistä kylläkin hän piti seikkailuaan niin vähäpätöisenä, että unohti jopa kertoa siitä vaimolleen ja lapsilleen. Mutta mäenlasku ei sen jälkeen huvittanut Häggin äijää.

Lähteet:

Työlahti, Nina: Yhden hengen istuttavat kiesit – Sara Elisabeth Wacklin. – Teoksessa Pohjoisen kirjallisuuden historia. Oulun yliopisto: Taideaineiden ja antropologian laitos 2004. Julkaisematon käsikirjoitus.

 

OUTI-verkkokirjasto

– lainat ja haku