Luku- ja kirjoitustaitoinen Mateli hallitsi myös luterilaisen virsirunouden. Tämä on ehkä osaltaan vaikuttanut hänen lyriikkansa ominaispiirteeseen: tiiviiseen, tankamaiseen muotoon. Parasken runot taas erottuvat ennen kaikkea määrällään ja monipuolisuudellaan. Silti juuri Matelin runoihin pohjautuu merkittävä osa Kantelettaren keskeislyriikasta.

Kaipaisen eläytyvä teksti noudattaa kohdettaan: Kuin on pitkät pilven rannat on lakonisempi ja kuviltaan selkeämpi kuin koristeellisessa kielessä iloitteleva Paraske-romaani – aina kuulasta erämaamaisemaa myöten.  

Mitä nyt sitten itse runoon? Kai tämä hän itse. Jokaisessa laulussa oli oltava minä. Ja oli laulettava totta.
   Vihlova erämaamaisema, raatelevan kylmä syksyinen järvi ja alakuloinen suo, etualallaan jääoksa, jolla hytisi yksinäinen varpunen. Hänen elämänsä autius. Niin olivat pitkät hänen pihansa, kuin olivat pitkät pilven rannat. Niin olivat kaidat hänen kaivotiensä, kuin olivat kaidat kaarenrannat. Sinne oikenivat öisin etäältä tiukuttavat tähdet: otavat ja maarainsauvat ja kointähti. Ja taivaanvalkeat kärhähtivät taivaanlaelle, tapailivat maitoryynimäistä linnunrataa, liehuivat ja lieputtivat punaisina ja sinisinä ja vihreinä, kuin koko maailma olisi ollut sodassa itseään vastaan. Erämaa imaisi hänet kokonaan. Ja jostain kaukaa kuului yksinäisen eksyneen suden tuskainen huuto.

Niin en voi eleä
enkä leikin lyödä
illoin illan oltuani
leikin leikaheltuani.

Nyt alkoi tuska räjähdellä sydänalassa. Lauluun rupesivat purkautumaan koko menneen syksyn murheet.

Jopa mennehen syksyn
mulle on huolta hoivattuna
pantuna pahoa mieltä. 

Lähteet:

Apo, Satu 1989: Valitus ja viha. Lyyrinen laulurunous. Teoksessa Sain roolin johon en mahdu. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Helsinki: Otava, 154–181.

Apo, Satu 1981: Suomalaiskansallinen kansanrunous. Teoksessa Kai Laitinen : Suomen kirjallisuuden historia. Helsinki: Otava, 13–94.

Haavio, Martti 1985/1943: Metsäruusun runoutta. Teoksessa Viimeiset runonlaulajat. Porvoo – Helsinki – Juva: WSOY, 133–145.

Hiltunen, Jari K. 2001: Anu Kaipainen jatkaa runonlaulajien kuvaamista. Naislyyrikon ja shamaanin tarina. Satakunnan kansa 6.1.2001.

Huhtala, Liisi 2000: Niin on pitkät miun pihani. Kaleva 30.12.2000.

Kaukonen, Väinö 1989: Lönnrot ja Kanteletar. Helsinki: SKS.

Leppihalme, Pirkko 2001: Mateli Kuivalatar – ilomantsilainen runonlaulaja. Esitelmä Kalevalaisten naisten vuosikokouksessa Oulussa 8.2.2001.

Makkonen, Anna 2000: Runoilija ja virsiherrat. Helsingin Sanomat 2.12.2000.

Toivonen, Pirkko 2000: Kaipainen eläytyy taas väkevästi runonlaulajan elämään. Keskisuomalainen 31.12.2000.

Tuominen, Leena-Maija 2001: Laulaja kovan elämän keskellä. Etelä-Suomen Sanomat 3.1.2001.

Turunen, Aimo 1985: Mateli Kuivalatar. Koitereen laulaja ja Kantelettaren runotar. Joensuu: Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö.

Viertola, Mari 2000: Noita kohtaa virsiherrat. Turun Sanomat 17.12.2000.